LOVEYOURLIFE

2012-02-13T14:07:00.000+02:00

Ei mul muuta. Vois palaa tähän blögittamisee. On paljon kerrottavaa ja ehkä jopa fiilistä skriivaa pitkästä aikaa. Mikä pössis sulla?

2011-09-28T11:50:00.000+03:00

[N]yt pyydän teitä ymmärtämään, ettei arpi ole koskaan ruma. Niinhän arpien tekijät haluavat meidän uskovan. Mutta meidän - teidän ja minun - on sovittava, että uhmaamme heitä. Meidän on pidettävä kaikkiaarpia kauniina. Onko selvä? Sillä uskokaa pois, kuolevalle ei tule arpia. Arpi merkitsee: "Jäin eloon."

- Chris Cleave: Little Been tarina

Mulla on arpia, mutta on onneks myös niin paljon muuta.

On ne neljä nuorta, jotka hymyilee joka kerta niin leveästi, että melkein itken onnesta. Niiden arvet on syviä ja arkoja, mutta silti ne tulee meidän luo ja hymyilee. Niissä nuorissa on niin paljon voimaa, että tätä kirjoittaessani oon aivan kananlihalla. Oon löytäny sen, mitä elämässäni voisin tehdä päivästä toiseen.

Mulla on monta tärkeää ihmistä, jotka tulee muuttoavuksi silloinkin, kun mun omat jalat ei kantanu. Se ei ole samantekevää, eikä itsestäänselvää. Ei edes se, että oma perhe tulee jeesimään. Olen onnekas!

Uusi koti antaa mulle niin paljon voimaa, ettei sitä voi sanoin kuvata. Melkein naapuritalossa asuu kaksi ihanaa tyttöä, joiden luo voi milloin vaan mennä teelle tai viinille, ne voi myös tulla tänne. Se on upeeta ja turvallista.

Kadun toisella puolella on kaikkien aikojen paras lähiösushimesta.

Japanilaistyylisessä puutarhassa on yöllä tyyntä, ruska on täällä kauniimpi kuin missään muualla ja talot "ihmisen kokoisia", eivätkä lainkaan liian suuria. Jätekatoksessa on kaikki mahdolliset kierrätysastias ja kierrätyspiste, ihan kuin jossain Käpylässä oltais.

Arvet ovat kauniita, koska ne on merkki siitä, mistä ihminen on selvinnyt. Nyt pitää hetki olla niiden arpien kanssa ihan kahestaan.

Last days of summer

2011-09-07T13:28:00.003+03:00

Olen täällä taas, en täysin voimissain, mut sen verran, että pysyn pystyssä. Ihmissuhteissa tuli taas kerran täysiä turpaan, eikä auta kuin kelaa, että hyviä ihmisiä on silti vielä olemassa. Isoja asioita, joita tässä välissä on tapahtunut:

1) Sain asunnon! Ja vieläpä ihan mahtavilta huudeilta! Ja vieläpä ihan superison!
2) "Ei kiitos skeittaripojille." That's what's up.
3) Lopetin duunit ja alotin opinnot täysillä. Duunit oli todella haikeeta lopettaa, tältä erää. Lastensuojelu vie musta mehut, vaikka se tuntuukin just mun duunilta.
4) Tänään alkaa hypettämäni nuorten kehittäjäryhmä! Jänskättää!

Tänne on jääny postailematta kuvia melkeen kuukauden ajalta. Esimerkiksi kaikkien aikojen tupareista Karhupuistossa. Voi kai niitä taannehtivastikin postata? Tässä lyhyt kiteytys kesän viimeisistä päivistä (päinvastasessa järjestyksessä, mut ei se mitään, muistot sekottuu mun päässä yhtälailla...):

"Tatska" HookUp-jatkojen jäljiltä.

Vilillä on kavereita!

Vinkki tulevista huudeistani. Kyläjuhlat.

Merryhaka koris session

Mr. Vegas nauraa yleisölle.

Kallio Block Party

Kaikkien aikojen tuparit klo mitä?

Kaikkien aikojen tuparit alkavat vasta...

Käytii Jamaikalla myös.

Bless! Oon innoissani syksystä, innoissani elämästä, jotenki varmalla fiiliksellä ja sellasella, et kyl tää vielä tästä. Mikä biisi sopis paremmin mun lempikuukauden, elokuun, kauniisiin iltapäiviin kuin tämä:

2011-08-17T18:53:00.002+03:00

En oo tahalleen jättäny päivittämättä blogia ja kertomatta kivoja juttuja, oon vaan nyt oikeesti about burn outissa, niin väsyny taas, et oksat pois. Ja tekemistä kyllä riittäis.

Eli hetki syvään hengittämistä ja hiljaiseloa. Sielu kiittää.

Että silleen.

Valitsen rakkauden

2011-08-02T13:47:00.012+03:00

Huhhei, kiirettä on pitänyt! Päivät ollu duunissa, illat yrittäny duunaa kouluhommia, joiden pitäis olla valmiina syyskuun alussa (todellisuus: hengannu kavereiden kanssa ja tehny niitä paljon puhuttuja hyviä juttuja). Lomapäiviähän mulla on kertynyt ja niistä nyt kolmatta vietän, kaks ekaa meni Stokiksen reissun merkeissä. Tän päivän "pyhitän" kouluhommille, mut mitenkäs sattukaan, blogiahan täällä sen sijaan päivitellään...

Päälle viikko sitten oli kauan venattu tilaisuus, Graciaksen EP:n levyjulkkarit. Meininki oli vähintään upea! Sinä viikonloppuna tuli vietettyä paljon aikaa Alpparissa, jonne suuntasinkin A:n ja H:n kanssa. Kivassa possessa chillailtiin ennen keikkaa, sitten H:n kaverin kouluunpääsiäisjuhlien (paljon "nolot suosikit" -biisejä siellä...) kautta YK:lle todistamaan tätä historiallista hetkeä ja lahjakkaiden nuorten esiintymistä:

Kuviahan otin siitä eturivistä aika paljon... Ihan fiiliksissä siellä huutelin ynnä muuta. Mutta ei se haittaa! Meininki nimittäin oli sen arvoinen. Livebändillä mentiin jälleen, MAHTAVA dj (heh heh), Noah hyvänä tuplaajana ja Ekow fiittaajana.

Tää on mun suosikkikuva.

Meil oliki sitten mahtijatkot ton jälkeen... jatkot pääs ihan Basson sivuillekin, hah! Mikä sen parempaa kuin pieni yöuinti hietsussa, hyvässä seurassa, seuraavana aamuna sitten puurojatkot ja vihreetä teetä. Koko aamun pyöri tietty Graciaksen levy levysoittimessa. Suosikkibiisiä en osaa valita, ei liene HKI:tä ja Mon€ytä voittanutta. Laitetaan nyt vaikka tää, jossa on useempi taitava poitsu mukana:

Nonniin... sitten seuraavaan asiaan eli jo nyt legendaariseen Stokiksen reissuun! Mentiin siis A:n kanssa sinne moikkaamaan K:ta, joka on ollu siel tän kesän duunissa.

Matka ylitti kaikki odotukset. Mentiin perinteisesti laivalla, koska se on niin siistiä. Meillä oli mukana myös hyväksi todettu Risteilybigno, jonka olin kehitellyt ennen reissuamme. Sillä mentiin!

Paras hytti, vai hä???

Buffat oli yks meidän matkan teemoista! Toi oli jo reissun toka buffa, joku fiini aamiasbuffet, koska se edullisempi oli varattu täyteen, haha! Muuten, satamassa oli ihan kingiä henkilökuntaa, mm. check-inissä kiva tyttö aatteli, et ollaan menossa reilille ja sano, että tosta aamiaisesta saadaan sitte kunnolla puhtia.

Menomatkalla enimmäkseen fiilisteltiin meininkiä, maisemia, diskoteekkejä. Siellä oli mm. sellanen keskiyön show, eihä sellast viihdettä voi missaa! Omassa hytissä tuli nukuttua jotenki tosi levollisesti.

Sitten hyökittiin Stokis-mestoille! Meidän hostelli oli vähän sellane... hmm. No ihan hyvä! Nukuttiin 14 hengen unisexdormissa. Jes. Lähettii kiertelee mestoille. Käyti hienossa Fotografiska museetissä, missä oli mm. hauskan kiinalaisen miehen ("The Invisible Man") kuvia.

Löydettiin yllättäen Gamla Stanista ihan mahtava vegaanirafla! Siellä sitte taas buffaa nassuun. Ja täytyy myöntää, et hyvää oli ja hyvää teki! Aion selkeesti opettaa A:n kasvispainotteiseen ruokaan. :D

Ja hipsterithän oli yks matkan teemoista myös. Tukholma vallan yllätti mut hipstereiden määrällään... vaikka kai niitä viime kerrallakin oli jo? Mutta ehkä näin kesällä hipsterit hiipivät ulos koloistaan. :D Älkää siis ymmärtäkö väärin, kuten K totesi, syvällä sisimmässäni rakastan hipstereitä ja siellä myös asuu pieni hipsteri. No hate!

Junibacken!!!!! Yks matkan kohokohdista. Ja kuvassa Huvikumpu. Valitettasti liukumäki (kuten muuten myös Siljan pallomeri!!!) oli kielletty aikuisilta. :(

Junibackenissa jonotettiin pienten muksujen kanssa myös Satujunaan. :D Se oli aivan mahtava kokemus. Oon siis viimeks ollu tuolla varmaan 8-vuotiaana... mutta edelleen siitä on jotain hämäriä muistikuvia. Suosittelen mitä lämpimimmin, vaikka hinta olikin näin sesonkiaikana melko suolainen!

Illalla mentiin ihan varmasti Stokiksen kivoimpaan baariin, Trädgårdeniin. Tai en tiedä, voiko sitä ihan baariksi kutsua... ensimmäinen mielleyhtymä oli Suvilahti. Mesta on siis yhen sillan alla, siellä on mm. kierrätettyjä huonekaluja ja paljon puisia penkkejä, pingispöydät jne. Keikkoja ja musiikkia. Hyvää meininkiä! Tämä on sieltä, vessojen kyljestä:

Viimeisen päivän aamu alkoi toivioretkellä Etnografiska museetiin, jossa on näyttely voodoosta. Kävelymatka oli kiva, samoin kuin itse näyttely. Saatiin hervottomia nauruja ja pelättiin jo vallan, että meidät heitetään ulos sieltä. Porttari etnografiseen museoon, miten ois?

Etnografisen museon pihan vartijat

Sushilounaan jälkeen olikin jo aika lähteä takaisin satamaan päin. :( Mutta ei se mitään, sillä takaisintulomatka oli yhtä lailla kokemus! Me bondattiin samassa hytissä matkustaneen ruotsalaistytön ja vähän jenkkitytönkin kanssa, laulettiin karaokea ja tanssittiin. Se se vasta oli jotain!

Eilen sitten väsyksissäni vietin lomapäivää, pesin pyykkiä. Onneks H lähti kaffille Karhupuiston lippakiskalle ja A heittelemään korista. Ne on niitä pieniä hyviä juttuja, eikö? Ja nyt yritän ottaa vaan kaiken rennosti. Kirjotella vähän esseitä ja raportteja ja kuunnella hyvää musiikkia. Valmistautua huomiseen duunipäivään, joka on jo nyt aika täyteen pakattu, pitää itseni naisena.

There's no tears next to your name here

2011-07-23T10:10:00.010+03:00

Norjassa kuoli yli 80 ihmistä, yhden ihmisen pahan olon ja sairauden takia. Somaliassa kuollaan nälkään. Minä pieni maailmanparantaja täällä suren omia pieniä asioitani. Mutta ne on itselle isoimpia ja niin kauan on sydäntä, kun noi isot asiat järkyttää ja koskettaa.

Olin tiistaina tulossa hikisenä joogasta. Aattelin, et miksen vois oikasta, koska en koskaan aiemmin oo törmänny siihen poikaan. No kun nyt sitten olin rohkea, niin miten kävikään. Ne samat pullot oli kasseissa, jotka oli odottanu viemistä puol vuotta. Joku mimmi vieressä, ehkä kaveri? Se oli kaikki sulle niin normaalia ja arkista, se sattu eniten. Siitä asti oon oottanu puhelua, vaikka ei siinä oo mitään järkeä. Nähny unia ja käsitelly asioita kerta toisensa jälkeen. Voispa päästä yli.

The truth is... I dont miss you

La la la la la you are not my dear
There's no tears next to your name here

Mutta, nyt asiaan! Eli: Pori Jazz 2011. Onneks tuli lähettyä, melko ex tempore -meiningillä. Kahen kreisibailaajan kanssa, junamatka rentsisti itekseen ja sit tutuntutun kans jubaillen. Mestoil pääsin mimmien bilemajaan, joka oli jo aika hyväs kuosis ja siellä mua odotti tämä olento:

Musti <3 oli päässy Yyteriin uimaan ja Poriin baariin. Ja pääs lopulta eläinlääkärillekin.

Nää kortit kerto meille illan suunnan.

Eka yritettii mennä laulaan karaokea, huonoin tuloksin... karaoke on yks kreisikesä 2011 -haasteista. Mut tosiaan, miten Porissa voi karaoke alkaa kaikkialla vasta kybältä??? Onneks oli hauskaa ja mm. todistettiin porilaisittain, ku kytät tuli jututtaan terassille paria jäbää jostain huumekuvioista.

Sit LP-telttaan! Budos band alotti.

Charles Bradley, official soul man, oli todella mahtava!

Lopulta, yhden feidatun keikan jälkeen... MOS DEF! Huhu!

Ei Mosin keikka ehkä ollu ihan sitä, mitä venasin. Mut olipa se happonen ja oltii eturivis. Nuff said. Kyl tosta päivästä kaiken kaikkiaan riitti iloa pitkäks aikaa. :) Takasin päästii maailman rentseimmän pariskunnan kyydissä. Hyvää musiikkia ja auringonpaistetta, pysädyttii myös oikeen perinteiselle huoltsikalle.

Siisteintä! Sit täs viikolla mm. kävin ihanan V:n kanssa ranskalaistyylisellä piknikillä mahtavalla Käpylän lippakiskalla. Ja nautin eilen samaisen neidin kanssa auringosta rantsussa. Vesi oli todella vilvoittavaa. Mul on myös kasa ihan mahtavia duunikavereita, joiden kans saa nauraa, vaik duuni muuten painais päälle. Ja sit on ihan mahtavia ja selviytyneitä nuoria, joiden kans syksyl perustetaa sitä ryhmää.

Mut sit on myös kipeitä ihmisiä, jotka painaa koko suvun mielen alas. Saispa ne hoitoa.

Tänään jotain ihan mahtavaa tiedossa, eli Graciaksen levyjulkkarit! Tätä ON venattu!!! Poikien uus video on aivan päräyttävä, ei voi ku soittaa repeatillä!

Lisäks mulla tuli pari levytilausta postissa... nautittavaa kamaa! Vihdoin Tyler the Creatorin levy, joka jostain syystä ei koskaan tullut Funkkarista:

Ja sit Jätkien uus ihana levy. Tää on mun uus lohtubiisi:

Nyt vois suuntaa kohti Alpparii, mahtavii meininkei ja hyvii viboja.

Good things happen

2011-07-15T17:31:00.006+03:00

Oli aivan mieletön viikonloppu. Onnellisia hetkiä on paljon, mutta tossa niitä oli ihan hirveesti isossa läjässä. Mahtavia tyyppejä, mahtava sää, sitten upea ukkosmyrsky. Hienoja esityksiä ihanan synttärisankarin kunniaksi. Meillä oli eurytmiaa, kokeilevia musajuttuja, valokuvahommia,mökkibingoa, räppiä, tulella jonglööraamista. Ihanalla mökillä, palasimme sinne. Valhetelematta kivoin mökki, jolla oon ollu. Ja tuli syötyä tosi hyvin - leikin pariin otteeseen hippiemäntää, joka kokkaa koko kommuunille. Luonto oli niin mieletön, että meinasin pakahtua. Saunomista ja naku-uintia.

Oli diippejä keskusteluja. Sunnuntai-iltana, ajettuamme takasin stadiin rappibiittejä kuunnellen, olin voimaantunut.

Synttärisankarin vanhemmat oli valmistanu melkosen päheän kakun!

Esiintymistila koristeltiin ihanilla hedelmäjuhlavaloilla. Siellä istuttiin aamuisin ja päivisin lukemassa mm. Totuus Heinojen murhasta -kirjaa (hyvä kirja!) ja vanhoja lehtiä.

Synttärisankari kävelee vetten päällä. Järveen katettiin myös aamukahvit ja päivällinen, koska tuolit kesti vettä. Lettulautanen pääs seilaamaan.

Huh!

Parasta grillisafkaa vähään aikaan. Kuvasta puuttuu herkulliset vuohenjuustopalat, paistetut perunat, munakoisot ja tuorejuustolla täytetyt herkkusienet.

Ja lopuksi sitä tulennieläntää...

Viikko on menny puolkoomassa. En muistanu, et mun duuni voi olla näin uuvuttavaa. Mutta kyllä se vaan on. Päivästä toiseen vänkää aikuisten ihmisten kanssa siitä, miten parhaiten voisivat lastensa eduksi toimia. Välillä tulee ihania hetkiä, niitä, joina se vaikea teini-ikänen yhtäkkiä luottaakin muhun kovasti ja niitä, joina yks ihana pikkupoika äiteineen saa, kahden vuoden odotuksen jälkeen, kämpän. Sitten voi istua ihan mahtavien duunikavereiden kanssa aamukahvilla ja nauraa, koska me jotenkin tajutaan toistemme jutut aivan täysin.

Ja arvatkaa mitä... huomenna.... vuosien odotuksen ja yhden feidauksen jälkeen...

Pori here I come! Kreiseilymimmit on mestoil jo ja keskeisin kysymys on: turtlesit vai prätkähiiret???

Denamafia vs. teinimafia

2011-07-05T20:41:00.011+03:00

Jesh nyt on ehkä friikein otsikko ever. Älä luule, tiedä! No selvennykseksi kerrottakoon, että ensimmäisen mafian alkuperä selviää tämän postauksen viimeisestä kuvasta, toisen taas jostain sosiaaliaseman sopukoista. Vaikka nää kuvat on kyllä niin pieniä, et joutuu varmaa tihrustaan kunnol HAH!

Kreisikesä on ottanu tosissaan tuulta siipiensä alle. On ollu chillailua ja elämän parantelua, mut myös kreisiä kesää. Merryhaka on my mind, sieltä alkaa ja sinne päättyy kreiseimmät bailut. Yhdet niistä viime keskiviikkona. Väännettiin me eka ihan vakavissamme sushiakin, oli ihan syötävää, hä?

Sit siit meidän "yksityisbileisiin" klubille, jonka nimi saattaa viitata erääseen kansainväliseen järjestöön... wadup! A poseeras DJ:n kanssa ja mitäs muuta näitä oli. Haha, oli parhaat tanssiliikkeet ainakin. Kiitokset näistä!

Ja sitten taas Merryhaka kutsui. What happens in Merihaka, stays in Merihaka. Sushia voi vääntää myös aamuyöllä. Emännälle kiitos!

Seuraavana päivänä meillä oli nuorten ryhmän (oonko jo hypettäny tästä???) suunnittelukokous duunikaverin mökillä. Se oli ihana ja syrjäisä mökki, jonne piti soutaa järven toiselta rannalta. Mieli lepäs. Ruuaks raikasta salaattia omasta maasta ja lohta grillattuna. Kaiken kruunas pulahdus tyyneen järviveteen. Ja päivän aikana oli sen verran hyviä keskusteluja, että nyt tuntuu, et oon just oikeiden tyyppien kanssa kyhäämässä tota ryhmää. JES!

Meil oli kämppiksen siskontytöt, pienet rakkaat, kylässä taas. 5-vuotias kotimimmi oli poiminu kukkakimpun. Se on sielunsisko ja kattoo tarkasti jokasta mun liikettä.

Perjantaina oli meloonibileet! Ja lauantaina käytii Roihikan mimmin kaa tsekkaamas ehkä stadin siistein ranta. Suositan todella lämpimästi, mesta sijaitsi siis Laajasalossa about Vartiosaarta vastapäätä. Hiekka oli pehmeetä santaa ja pohja ihan täydellinen. Siellä on myös pieni kiska, josta saa esimerkiks panineja. Ja suihkut ja pukukopit ja kaikki. Luxust!

Sieltä paukin sitte Merihaan kautta Pax-festareille Alppariin. Ja meininkihän oli ihan täydellinen! Linnottauduttii tuttujen naamojen viereen tienpenkkaan kattelemaan ihmisiä. Oli ihania vauvoja ja söpöjä faijoja. :D Ja hyviä keskusteluja.

Pääasiallisesti olin kiinnostunu kuuleen Hannibalia ja Joku roti mafiaa ja hyvinhä pojat veti! Meillä oli sopiva näköetäisyys, ei tarvinu ees liikkua. Ja kute A totes, meininki oli mukavan funkahtava!

Pari muutaki oli saapunu paikalle viimestään yytsimään Dave Lindholmia... :D

Sieltä sitte mahtavalle Korjaamon terassille! Hahaha pop bottles, top models!

Mestoil oli myös hyviä tyyppejä, joiden kanssa jauhettiin siitä, miten sisäänpäinlämpiävät noi reggaepiirit on... nyt kun oon hengannu tai välil melkee asunu A:n luona nii on tullut, kesänki takia, fiilisteltyä enemmän näitä meininkejä. Mut se tietty sisäpiiri vaa ottaa aivoon. Ne, jotka seisoo siel nurkas kädet ristis, ku muut tanssii. Tai ne, jotka tanssitunneil puhuu ens viikonlopun bileistä (joihin kaikkia ei todellakaan oo kutsuttu). Hei kamoon ONE LOVE! Mut tosiaan meidän onneksemme tuol oli useampiki "reggaepappa", jotka oli täysin samoilla linjoilla meidän kaa. Sit piti viel huristella tsekkaan yhet pippalot, mut eiköhä se sit riittäny ja nukkuun himaan!

Sunnuntaina jatku Pax-festarit. Meininki oli siisti! Siellä oli myös R ja sen kanssa me hengailtiin. Kuunneltiin hyvää venäläistä punkkia (Dom Sovjetov) ja katottiin, kun kaikki kansa yhdessä tanssi. Siitä mä tykkään näissä tapahtumissa.

Käytii vetäsee hyvät falafelit, sit käymää reggae sunnuntaissa. Long time no see, on ollu ikävä sunnuntaisia reggaerytmejä. Sai naureskella kunnolla meiningeille, suomen valkosimmille miehille, jotka huutelee, ku mitkäki jamaikalaiset. Ja niille mimmeille, jotka ketkuttaa niin täysiä. Ja että siellä on aina samat naamat. Mutta haittaako se edes?

Duuni on vieny mehut. Joka päivä tehny mieli nukahtaa heti, ku himaan pääsee. Eilen syötii muffareita V:n kouluun pääsyä juhlistaaksemme. Viikonloppu ja mökkifestarit lähestyy. Olen onnellinen.

Sateen jälkeen

2011-06-25T17:33:00.006+03:00

Stepahan räppää Toiseksi viimeiset dollarit -biisissä, että Ku mielestäni ihminen ansaitsee / Nii monta mahollisuutta, ku se tarvitsee. On ihme, et oon saanu näinki monta mahollisuutta ja uutta yritystä. Nyt haluaisin, et tää noidankehä rikkoutuis ja saisin itteeni oikeesti niskasta kiinni. Pelottaa, koska pudotuksia ja takapakkia on varmasti taas edessä päin, niihä se menee. Mut ne on otettava. Nyt en jaksa enää rikkoa muita, enkä itteänikään, koska itehän tässä saan kaikkein pahiten turpaan. Ehkä tää lähtee siitä, et vois hyväkysä, että ansaitsee ihan oikeasti hyvän elämän. Vanhoista jutuista huolimatta.

Voisko tää olla uus alku? Sadevesi pesi mut yöllä, kävelin taas ilman kenkiä Hakaniemen torilla. Tänään myrsky yllätti just kun oli pahin hetki, mut sen jälkeen on aina parempi olla. Sateen jälkeen maailma tuoksuu parhaalta. Vaikeinta on vaan oikeesti olla oman itsensä herra, ilman että hullut ajatukset, tunteet ja joku toinen, pelottava puoli itsessä ottaa vallan.

Baby steps. Ilmottauduin tänään Punasen ristin Nuori nuorelle -ystävätoiminnan kurssille. Mulla ei pitkään aikaan oo ollu niin hyvä olo kuin tän teon jälkeen. Oon niin pitkään halunnu tota. Se on jotain, mikä mua ois joskus auttanu. Teenkö tän siks, että saisin auttamisesta itselleni hyvän olon? Kai jollain tasolla. Enhän mä tätä duuniakaan tekis tai näitä opintoja jatkais, jos en sais muiden auttamisesta itselleni mitään. Ja just siks nyt on paras hetki tehdä tää. Tehdä jotain, mistä saan eniten ikinä ja missä oon ehkä myös ihan hyvä.

Sen lisäks haluan pelata lisää korista ja käydä jopa vesijuoksemassa. Haluun oppia olemaan onnellinen myös itsekseni. Ja uskon, et nää asiat on toteutettavissa.

Nyt loppu heiluminen, ainakin niin pitkäks aikaa, kun suru on surtu loppuun.

Juhannushan oli kiva ja ois ollu sitä vielä enemmän, jos en ois ruvennu draamaileen. Mut tehtyä ei saa tekemättömäksi. Oltiin siis H:n luona ja ruoka oli "perinteistä" suomalaista juhannussafkaa: ihan sikahyvää suklaamössöä sulaneen jäätelön kanssa, lettuja, namisalaattia, sushia ja okei, oli niitä uusia perunoita ja savulohtakin. Ja parhaita tyyppejä. Radio Suomi soi, myös Meiju Suvas kyllä.

Sieltä sitten ajallaan kuuntelemaan mahtavaa Skeletonia Lepakkomieheen. Hahaa! Parhaat on pohjalla.

Kivat pojat otti mut vielä käväseen niiden kanssa juhannustansseissa Kutosella. Se oli ihan ookoo! Ja oli siistiä huomaa, et on ihan älyttömän kivoja poikia, joilla on kotona tyttöystävät, mut silti ne vie mut tanssiin jotain humppaa ja ei haluu, että itken. Mitä hittoa! Kiitokset sellaisista.

Nyt sitten teen tästä kaikesta helpompaa, koska ei mikään koskaan ihan lopullisen pieleen voi mennä. Tai ainakin asiat tulee asetettua mittasuhteisiin, kun lukee juhannuksen turmauutisia. Vaikka ei niitä edes kannata lukea, se on ihan liikaa.

Kirjas ei oo juonta ilman sua

2011-06-21T17:52:00.004+03:00

Tyttö oon oikeesti pahoillani, mut niin on tapahtunut jo.
Pidä tosiaan itsestäs huolta, ole nauti elä.!
Pakko avaa uus sivu elämän kirjas.

Tää märehtiminen loppuu ihan pian. Nyt mun on pakko varmaan hetken olla näiden ikävien tunteiden ja ajatusten kanssa, huolissaani ja murtuneena. En uskalla, enkä jaksa mennä tonne ulos, auringonpaisteeseen. Oon liian kauvan skarpannu ja yrittäny olla niin hemmetin vahva. Nyt haluun hetken olla ihan yksin täällä, sälekaihtimet alhaalla, toivoa, että tulis ukkonen, joka puhdistais ilman. Mulla on lohduttavaa intialaista kasvissafkaa ja suklaakaurajuomaa. Mulla on tunteja ja taas tunteja netistä katseltua hömppää ja oikeestaan tärkeitäkin asioita, opiskeluasioita, duuniasioita, että mulla on jossain vielä jotain väliä.

Mulla on edelleen maailman parhaita tyyppejä mun ympärillä. Ne pyytää mut Roihikaan tai tulee sinne toiselta puolelta stadia. Ne sanoo maailman ihanimmaksi tytöksi. Sitten me nauretaan ittemme kuoliaaks ja puhutaan suumme puhtaaks. Jossain vaiheessa mun toivo loppuu ja matto vedetään alta. Sitten riehun taas vähän aikaa, kunnes voimat on lopussa.

Kuningassoundi korkattiin tältä kesältä. Eihän se tuntunu miltään Ravintola Helsingén jälkeen. Pakko se on myöntää. Suvilahti oli kolkko ja liian urbaani, sieltä oli vaikee metsästää katseella tuttuja naamoja istumasta ihmismeressä. Onneks pojat veti ihan hyvin, Jukka Poika huonommin (en tiedä, miks sen keikat onki aina niin arsesta). Sitten rankkasateen myötä lähin tosiaan sinne Roihikaan.

Lauantain väsymyksessä käytiin A:n kanssa nauramassa Kung Fu Panda 2:lle. Ei se toki ykkösen veronen ollu, mutta kaunis sanoma ja herkäks vetävä juoni. A on ihana ja hassu ja sen kans naurettii kahvilassa niin paljon, ku niissä tiloissa pysty nauraan.

Sunnuntaina on hyvä joogata, jos siihen pystyy. Sillon ei salilla ole kuin pari onnekasta. Silti se pieni yhteisö, yhteinen pyrkimys hiljaisuuteen.

Myös opiskeluporukoissa on sellasia mahtavia tyyppejä, joille voi loputtomiin puhua ja itkeä ja olla vaan, jos siltä tuntuu. Läppä on mustaa, rankka työ, rankat huvit. Ruttikses voi istua yömyöhään ja kuunnella muumilauluja. Toivottiin sateetonta päivää ja jotenkin meidän tilaus oli ilmeisesti menny perille, vaikka säätiedotukset sano ihan muuta.

SMC:n levy ei oo kummonen, mut olihan se hankittava ihan niinku läpällä edes. Pettymys toki, ettei hittibiisi päässy levylle sillä Mobb Deep -taustalla. Mut tämä on ilahduttanu viime päivinä, niitä propsei old school -meiningeille, jotka ne ansaitseeki! Ja Roihikan poika on niin viehättävä ku yleensäki.

Tätä en varmaan oo vielä hypettäny täällä blogissa? Levyn pitäis näinä päivinä tupsahtaa postiluukusta (kyllä, tuli "vähän" tilattua musiikkia...) So now is the time for the hype!

Nyt alotan pienin askelin, juhannusta odotellen, kesän mökkireissuja odotellen, Stokista odotellen. Pakko vaan uskoa, että elämä voittaa, eikä oo ihan täys huora kuitenkaan. Mitä muutakaan tässä vois?

Welcome to the good life

2011-06-12T12:16:00.009+03:00

On ollu niin siistiä tässä nyt, että ne harvat huonot hetket ja ajoittaiset pudotukset tuntuu pelkältä kusetukselta. Viime sunnuntai, jollon katoin ku se rakas pisti ittensä sekasin ja sitte nukuin uupumukseeni 12 tuntia putkeen, se tuntuu olevan pelkkää fuulaa. Välillä öisin, ku tajuu elämän realiteetit, saattaa hetken tunte ittensä jotenkin yksinäiseks. Onneks se on väliaikasta, lopulta täs on kaikki hiton hyvin!

On ollu grillailua ja hengailua opiskelukavereiden kanssa. Ne on kyllä ihan sika hyviä tyyppejä! Yhen kanssa lähettii taas Roihikaan, tällä kertaa kiertämään mestoja ihan tehokkaasti. On vaan jotenki nii kiitollinen olo, ku tyypit sanoo, et ollaanha me kavereita viel 10 vuodenki kuluttua. Ja että musta tulis hyvä terapeutti. Häh???

Paljon hyvii hetkiä on ollu myös rannalla, auringossa, vanhojen tuttujen kanssa. Tän kesän virallinen grillimestari on valittu! Ja hyvinpä hoitaa hommansa! Ja vielä sen jälkeen pyöräilee kauppana hakeen suklaata ja kakkua tytöille. Hahhaa! Upeata. :)

Illat on niin lämpimiä, että voi istua rauhassa grillipaikalla. Yön niin kauniita, et vois vaan kävellä ja kävellä.

On ollu hiton hyviä keikkoja myös! WU-TANG! Mitä hittoa!!! Oli kyllä ihan kovis. :) Kuuma siel oli ku missäki pätsissä, mut ei se hidastanu menoa. Must on ihanaa, et ne sedät jaskaa vielki bailaa ihan täysiä.

Tänki sedät veti, toki ODB:n muistoks!

Sit oli kreisit "Tule Tukiaisena" -tuparit. Kavereiden kämppä oli ihan mieletön ja taas tosiaa sitä naurua riitti. :) Sieltä sitte Pacificon kautta (Eevil Stöön keikka missattiin :(...) Torkkelinmäen puistoon ja sieltä Kutoselle Jodarokin keikalle, joka mielestäni ei taaskaan ollu pettymys. Sai tanssia ja ihmetellä jäbien meininkiä! Ja Helmi sano ihanasti. :)

Sit eilen kans iha mieletön setti: Bassline-festarit Koffarin puistossa. WHOT! Parasta vähään aikaan. :) Siitä mulal ei valitettavasti nyt oo kuvia, koska mun kamerasta loppu lahjakkaasti (tietysti) akku just oikealla hetkellä. Mutta täällä ois jotai kuvia! Oli kuitenki hyviä tyyppejä, hyvät eväät, ihan mieletöntä musiikkia, kaikilla räppiposseilla livebändi, koko taivas täynnä saippuakuplia. Erityisesti tietysti nautin tästä keikasta:

Noista pojista kuullaan vielä! Enkä sano nyt tätä pelkkää puolueellisuuttani. Gradella on mieletön lavakarisma (korjatkaa, jos oon väärässä) ja erityisesti ton bändin säestyksellä ne toimi kovasti. Harmi vaan, että isoin hittibiisi oli jotenki vaisu, kai sitä on vaikee vetää yhtä hyvin enää millää tavalla. Myös nää oli muuten aika hyviä:

Pyhi jää melkee muide jäbien varjoon. :D Tommischock on toki aina ollu kova.

Sit tietysti Stepan Vapaapäivä-biisiä oli kiva kuunnella siinä, vapaapäivänä. Jotku jäbät huudatti sitä myös boomboxillaan, big up! Myös Sauruksen suomenkielinen versio Kanyen Good Life-biisistä oli aika kova. :D Siitä otsikko tälle postaukselle.

Hahaa, sitte ihme possella vielä siitä lähettiin pizzerian kautta Ruttopuistoon. Iha pöljät jutut ja hullut naurut! Ihania ihmisiä! Päässä soi tää biisi ja tykkään kovasti Seyedin flowsta, koska se on nii ghetto ja kämäne.

Mitä tapahtu / Minne meni aika? / Ja minne meni frendit? / Ja mist ihmeest tuli nää pillifarkkutrendit?

Huh! Nyt ku tää hyvä fiilis pysyis, se ois upeata. Mä taidan rakastaa kesää, vaik hiki valuis ja kastelis paidan selkämyksen.

Voisko joku ojentaa auttavan käden / Takoa sillä mun päähäni jären?

2011-05-30T18:39:00.003+03:00

Voi jösses. Nyt hemmetti joku järki käteen. Tästä ei ny tuu mitään. Kohta kehtaa enää ulkona kävellä, ku tulee heiluttua niin täysillä. :D Mut ei se mitään. Ihmiset tekee virheitä, tällä kertaa en ainakaa oo tehny kellekää muulle pahaa. Itselle pahan tekeminen tulee seki vaa niinä piinaavina morkkisaaltoina.

Nyt vaa yritän antaa itelleni anteeks ja oppii tästäkin jotain. Ei sillä, viikonloppu oli kyllä fantsu! Ainoo miinus - ja toisaalta mun isoin onnen hetki - oli jäbän soitto. Hitto vie eikö mua voi päästää irti? Ja toisaalta, enhän mä mitään muuta oo venannu. Se puhelu vaan jäi lyhyeks, olin vielä niin pöpperössä. Sanoin suoraan, et muuten kuuluu hyvää, mut on sua tosi ikävä. Se sano, et aikoo erakoitua, eikä viihdy Helsingissä. Ääni jäi mun päähän kaikuun. Mut halus kuulla mun kuulumisia.

No mut se siitä. Nyt tää viel kirpasee joka päivä, mut eiköhän aika tee tehtävänsä. Tai jos ei, niin ainakin aurinko, se kun on ruvennu kovasti pilkisteleen pilvien takaa.

Viikonloppuna rentouduin kunnolla - perjantaina lenkkeilemällä kaatosateessa, kattomalla leffaa ja syömällä just nii paljon karkkia, ku huvittaa. Lauantaina oli vuorossa Maailma kylässä ja Kumpulan kyläjuhlat. MK-mestoille saavuin jo melko aikasin. Tungos rupes pian jurppiin, mut pääsin jotenki sen ketutuksen yli juttelemalla esimerkiksi Monika Naiset ry:n kojulla päivystäneiden kanssa (niillä siis on esim. turvakoti maahanmuuttajataustaisille naisille, jonne oon ohjannu asiakkaita ja joka on kiva paikka!) ja käymällä moikkaamassa tuttuja, niin festareilla duunissa olleita kuin Suomi-Ghana -seuran ruokakojulla hengailleita. Siellä odotti pieni ihana neiti äitinsä kanssa. Ghanalaisella anopilla oli kolme kerrosta vaatetta. Faija duunas safkaa, jota sitten sain alennushintaan ja inkiväärijuomaa myös. Oliko muuten AIKA hyvää? Nyt ootan innolla, mitä ne kokkailee ens kerralla, kun meen niiden luo. :) Sit M tuli mestoille kans ja siinä hetken kierreltyämme suuntasimme Kumpulaan.

Kumpulassa oli aika hiljasta, mutta sitäkin sympaattisempaa. Vai mitä sanotte tästä?

Siinä jäbät soittelee oikeen kunnon orkesterin voimin Beatlesiä. :D Melkeen joka pihalla oli joku pienimuotonen pihakahvila ja toi koko Limingantie oli täynnä kirppiskojuja. This I liked! En ostanu mitään, mut fiilistelin ihan täysillä. Ja ne sanoo, ettei stadissa oo yhteisöllisyyttä. HÄ?! Ja tällanen siilihän sitten merkkas juhla-alueen alku- ja loppupisteen:

Illemmal paukin viettään epävirallisia kaverin läksäreitä (kun se nyt lähtee "tosi pitkäks aikaa" eli kaheks kuukaudeks Stokikseen, mikä muuten on tosi mageeta!). Huumori oli hurttia, niiku nyt voi olla sillon ku koiratarha on radalla. :D Eipä oo tullu naurettua vähään aikaan niin makeasti! No sit illal piti suuntaa YK:lle Slap-klubille, kun kerta vappuna tuli missattua ja levyjä pyöritti veikka ja pari kaveria. Täytyy sanoa, että meininki oli TIMANTTINEN!

Ei voi muut ku kysyy, et miksei arkena voi olla niiku discossa? Ehkä siks, ettei ois joka päivä sellane fiilis ku discopäivän jälkeen? Ois ollu siinä vaiheessa siistii olla olemat. Nyt melkeen jo naurattaa. No ne jäbän puhelut sit vähä monimutkaisti sitä kuvioo. Mut ei siinä mitään, lähin safkaileen faijan synttäreiden kunniaks (Boldog szülinapot kívánok, drága apa!) todella hyvää kiinalaista ruokaa, sain porukoilta rakkautta ja sitten vielä poikettiin Maailma kylässä -festareille. Siel meininki oli jotenki lempeä, pikkumimmi innokkaasti esitteli uutta ghanalaista mekkoaan ja ei siin sit voinu olla hymyämättä.

Elämä voittaa?

Uudempi ja paras

2011-05-21T15:17:00.005+03:00

Ei se nyt ihan noin menny. Alan vaan oleen väsyny, ennen kaikkea siihen kamalaan sairauteen, joka sut on myllänny. Jos oon tukena, sillon oon sitä 100-prosenttisesti ja varmasti oon vielä pitkään, vähintään ajatuksissani. Aijo En enää, haikailla sun perää / Mun täytyy elää. Jos joku on ollu aina se ykkönen, niin kyllä se kai sitä tulee vielä pitkään olemaan. Sunnuntaiaamuina ja -iltoina ikävä on pahin.

Elämä on ollut hyvää kaiken kaikkiaan. Ihania tyyppejä, hyviä hetkiä ja hervottomia bileitä. Kesä tekee tuloaan. Toki välil tulee heiluttua, mut tyypit vaa antaa anteeks ja pyytää pizzalle. How cool is that?

Duuni on vieny paljon ajatuksia, harjottelun ja gradun takia. Teen nyt vikaa harjottelua, joka on käytäntötutkimus, eli siis pitää tutkia jotain sosiaalityön käytäntöä. Haastattelen nuoria niiden lastensuojelun suunnitelmista. Ja se on ollu ihan älyttömän siistiä! Välillä oon ihan pihalla, mutta sitten kun on niitä pitkiä keskusteluja niiden upeiden nuorten ihmisten kanssa, sellasten, jotka on menny helvetin läpi ja selvinny, ja sit ku ne sanoo, et "vähän siistiä, et jotai sossua oikeesti kiinnostaa", niin mä oon yhtä isoa hymyä. Sit me saatiin tieto, että meidän nuorten vertaisryhmä saa rahotusta! Ja mä pääsen siihen ohjaajaks! Välillä ajatukset vieläkin harhailee, oon nyt saanu päähäni, et lukisin itteni viel lastentarhanohjaajaks. Aika näyttää.

Yks ihana duunikaveri, joka on ollu oikee oppiäiti mulle, on lähössä meiltä pois. Meillä oli kaunis läksiäistilaisuus jokunen päivä sitten. Siellä taas tajus, et on osa jotain, et kuuluu tänne.

Perjantaisessa askarteluhetkessä ihanan V:n luona askartelin sitten tälle duunikaverille tällasen:

Oli yllättävän helppoa! Oon aina kelannu, et noi paperihelmikorut on jotain vaikeeta piiperrystä, mut ei siinä muuta ku korurautalankaa, korulukko, erilaisia papereita, liimaa ja päälle lakkaa! Luulen, et rupeen tehtaileen noit enemmänki.

Yrtit kukoistaa meidän himas. Myös luonto on ihan äkkiä jotenki ryhtyny kukoistaan. Se on kaunista ja pistää välillä melkeen herkäks. Ollaan jo istuttu puistoissa ja oltu. Silleen on jotenki helpompaa.

Tän hetken ehdoton suosikkimusa on Jodarokin uus levy Valvo viiteen, nuku kolmeen. Oltiin Eazyn kaa Jodan levyjulkkaribileissä, olin jotenki iha hymysuissa senki illan kokonaan. Nyt sit oottelen, et se tipahtais mm. Pyhimyksen uuden levyn kanssa postiluukusta. :)

Ahaha noi tanssimuuvit on niin kingejä!

NIH!

Eiköhän tämä elämäkin tästä. Kuha itte vähän skarppaa ja silleen. Pienin askelin.

Luova tauko

2011-05-03T21:31:00.002+03:00

Nyt pitää ottaa lepii tästä kirjottamisesta. Päässä surisee. Oli monivaiheinen reissu Berliinin kautta Budapestiin. Oli hieno vappu rakkaiden kanssa, öisii kokkailui ja pitkään nukuttuja aamuja. Oon kaks kuukautti duunissa "tutkijana" ja saan vähän hengähdystaukoo peruslastensuojelusta. On ollu pelottavaa äärioikeistoo, aikuisiks kasvaneita lähiönuorii, itäviä yrttejä ikkunalaudalla, siistii Sahaja-meditaatioo ja auringonpaistetta.

Nyt tarvin taukoo, siispä. Kesä lähestyy, sitä odotellen!

Puspus! Etsin hiljaisuutta.

VTK

2011-04-12T11:02:00.005+03:00

Ennen valmistujaisia oli kauhea fiilis, kauhea olo siitä, että edes omassa kämpässään ei saa olla. Siihen oon nyt hakemassa nopeaa muutosta.

Stressi kuitenkin laukes aika pian, ku ekat vieraat saapu. Mun ihanat duunikaverit, joista äidin sanoin huoku se, miten paljon ne musta välittää. Niiltä sain lahjaks ihanan ruusukorviksen ja toisen korun (vois joskus ottaa kuvan ja näyttää, kuhan jaksais) ja paljon rakkautta toki. Yhdellä oli mukana ihana 3-vuotias neiti, joka lohkas parhaat läpät ja vääns hauskimmat naamat. Saan mennä pitään joskus seuraa tälle neidille, jonka mielestä minä olin sinä päivänä "vähän nättinen".

Sit tuli hiljakseen muut ihanat. Niin paljon ne toivat kukkia, ettei maljakot riittäny. Skumppapulloja oli niin monta, et siinä aika kulu juodessa. Jauhettiin maat ja taivaat, sain tukea tilanteisiin. Sain myös mm. itseleivottuja maailman parhaita vegaanisia mokkapaloja, DJ-hyllyn(!), itse maalatun taulun (!!), itse tehdyn tipun (!!!), ihanan yrttisetin, joka vielä on kylvämättä, hyvän fantasiakirjan, laatuoliiviöljyä, söpön kynsiharjan, ison pussillisen rakkaudella valittuja jogurtti/suklaapähkinöitä, what more can I say??? Ilta meni aina vaan hassummaksi, naurua piisasi, toivottavasti muillakin!

Siitä jatkoille sitten, hassuin junamatka vähään aikaan, VTK rikkoi ehkä viinapullon junalaiturille? Siellä minä korkkareissa ja maailman ihanimmassa kesämekossa. Reggaen tahdissa, typyjen kanssa. Arvostaen sitä, et jotkut maksaa 8 euroa vielä klo 03:00, vain tullakseen moikkaamaan. Jatkot löyty taksijonosta, jatkoilla meitä oli kaksi pitkäsääristä Annaa. Meinas nukuttaa, mut kehut räppiäijiltä piti hymyn huulilla.

Valtiotieteiden kandidaatti kiittää!
Valtietieteiden kandidaatti myös hymyää leveää hymyään, sitä, joka tulee sun hymyrypyistäsi ja yhdessä valituista ruokaostoksista.

Parempi näin

2011-03-25T13:39:00.010+02:00

Jälleen ajankohtaista. Ehkä vielä ei ihan olla siinä, mistä Jukkis laulaa, mut ainakin on tieto, et se hetki on tulossa. Ja toisaalta, en mä tiedä pitääkö edes olla ihan täysin vapaa? Mieluummin oisin pitäny sen kaiken, vaik se ei ollu helppoa, todellakaan.

Nyt ei kuitenkaan oo mun tahdosta kyse ainoostaan, ei lainkaan. Suurinta rakkautta on tehdä toisen toiveiden mukaan, silloinkin, kun se on iteltä pois, niinkö? Kyllä mä tässä pärjään, mä en oo se, jota se kauhee tauti jäytää, se jolla on sama nimi kuin sun horoskoopilla. Se on tragikoomista, mut ei ollenkaan hauskaa.

Mulla on kipu sydämessä, mut se on paranevaa sorttia. Mitä vaan olisin tehny, jos oisin voinu ottaa sulta sen kivun pois, mutta sen sain sanottua vasta tänään puhelimessa. Kaksi yötä käperryin tuttuun tuoksuun, koska kauaa sitä ei sais enää haistella. Ekana iltana sanoit ne kolme sanaa, epäröiden, mut kuitenkin. Ei se tee tästä helpompaa ollenkaan. Ekana yönä itkin kun ajattelin hyviä hetkiä ja kun ajattelin niiden loppua. Tokana päivänä itkin vähän kaikelle, sille, että olit lähellä ja nostalgisille animaatioelokuville. Tuntu hyvältä, sai sen ulos ja ehkä tajusit, että mussakin on omanlaiseni kipu.

Eikä sun pitäny soittaa, mutta soitit kuitenkin. Kiitos siitä. Sain sanottua ja nyt kaikki on vielä helpompaa. Välillä itkettää, mutta tää kipu on paranevaa sorttia.

On kuitenki ollu hyviä ja tsemppaavia hetkiä ihanien kanssa. Ennen ja jälkeen tämän päätöksen. (Maailman parhaita) tortillailtoja, pitkiä kahvitteluhetkiä & kotitekoisia sämpylöitä (sillon kun ei jaksa mennä kouluun), kävelylenkkejä ja ex tempore iltakahvit ja jämistä leivotut keksit. Töissä on voimahaleja ja sanoja siitä, että mun pitäis vaan mennä kotiin lepäämään. Mut lopulta sain parhaan palkinnon, hymyilevä teinipoika nuorisokodissa, sillä oli oikeesti käynyt hyvin ja se hymyili, leveesti.

Jotenkin just tällä hetkellä, kun vähiten uskois, mulla on todella toiveikas olo. Me nähään syksyllä, sitten kun oot kunnossa. Ja sä saat soittaa, millon vaan. Ja sä paranet, tietysti.

Toivottavasti sulla on edelleen joku, joka tulee ettiin sun omaan kämppääs kadottamat avaimes.

Mutta se nyt on jo tullu selväksi, että rakkautta mulla on, niinki paljon, että siitä meinaan pakahtua! Nate Dogg sen sano, ghetosti:

R.I.P. Nate! Vaikka tämä jo vanha suru-uutinen onkin.

12 vastaamatonta soittoa = rakastan sinua

2011-03-12T12:57:00.004+02:00

Kaiken piti taas olla niin tosi hyvin, mukava ilta reggaetä kuunnellen mulla ja sulla kotipoikien kanssa. Voishan sen oppia, et asiat ei mene yleensä ihan putkeenkin, kun on kyse meistä. Viis minuuttia ennen ku seisoin alaovella soitin vielä, sulla oli ikävä ja anelit, että tuun sinne.

Sitten soittoihin ei enää vastattu, lopulta pääsin rappuun jonkun naapurin päästämänä, ovea ei avattu, aloin rapista palasiksi ja mulla oli kauhea visio susta makaamassa kylppärin lattialla. Huoltoyhtiö ei päästä sisään, jos ei ite asu kämpässä, ne naurahtaa vaan hämmentyneinä. Yritin soittaa isälles, koska mistä mä tiedän Jaskan ja Maken sun muiden oikeita nimiä, ei kai ne noita ole? Sieltä vastasi masentunut, kylmä äiti. Lopulta mahdollinen varoituksen saaminen painaa vaakakupissa enemmän kuin oman pojan hyvinvointi? Ei Espoosta millään voi lähteä ajamaan omalla autolla, matkahan kestäis varmaan ainakin 10 minuuttia. Aattelin nukahtaa siihen, rappukäytävään, oven taakse.

Ei ois saanu puhua äidin kanssa. Ei ois saanu sanoa, että oon huolissaan. Vaikka kauniistihan mä seivailin, että kai mä vaan ylireagoin. Ei ois saanu vastata, että oon sun tyttöystävä, kai, ja että ollaan oltu yhessä joulukuusta, ehkä.

Aamuyöllä vielä sanoit, että on söpöä, että soitin 12 kertaa. Se on varmasti söpöä, mutta kai se on myös merkki jostain?

Sairaalareissuhan se oli, onneks pojat siellä mukana, totta ne mun mielikuvat, muttei onneks pahimmat. Valot jääny päälle kämpässä, eikä ykskään kotipoika tajunnu soittaa huolestuneelle tytölle.

Koska en mä kai ole sun tyttöystävä tai mitään muutakaan ja nyt otan sen kaiken ärtymyksen vastaan, vaikken oo sanonu mitään, mitä ei pitäs. Ei tää oo helppoa, ei oo helppoa syövän ja vaikeiden perhesuhteiden kanssa. Onneks itellä on äiti, jolle itkeä, joka nukkuu vieressä, kun oon menny eniten rikki, ja isä ja veli, ja kaikki tämä. Kiitos siitä.

No more drama, mä pyydän.

Siihen kaikki sun aikas menee / Liian kauan on tyttö marmattanu

2011-03-01T12:43:00.003+02:00

Postauksen alkuun todistus siitä, miten liikuttava mun faija on. Se on kunnon keskieurooppalainen romantikko, joka ostaa hääpäivänä mamille ainakin 25 ruusua ja syntymäpäiville kaikki herkut kaupasta. Niiden ovelle oli tullu joku puolalainen, joka kiers ovelta ovelle myymässä tekemiään juttuja. Meidän isä oli heltyny, ei voinu olla ostamatta mitään. Ne oli jutustellu, vaik yhteistä kieltä ei oikeen löytyny (mun vanhemmathan taannoin tapas Puolassa), mami ei ollu paikalla puhumas puolaa. Mut jotenkin toi vaan sultatti mun sydämen, kun kävin himassa. Ihanat.

Sitten iloisia uutisia: kotimimmi on palannu takas reissusta! Ja vieläpä yhtenä kappaleena & ruskeana kuin rusina! Ekan kerran kun menin sen luo perjantaina, vähän liian flunssasena vielä, se tuntu tosi epätodelliselta. Että eihän se missään oikeasti ollukaan! Ja sitten se rakas oli vielä tuonu kaikille tuliaisia, ihan liikaa, mutta ihania:

uusi suosikkipaitani !

Japanilaista vihreetä teetä (ehkä kuvittelen, mutta se maistuu vaan niin paljon paremmalta kuin Suomesta ostettu), japanilaisia karkkeja (niissä oli jännä suolanen maku, syöty jo kaikki!), hauska kasvonaamio (pitäis pistää kokeiluun...) ja persikan tuoksuinen huulirasva. Ehkä ns. maallista hömppää, mutta tulin tosi onnelliseksi siitä ajatuksesta, että se rakas on eka valinnu noi jutut tarkkaan siellä ja sitten kantanu tänne meille!

Annille se oli luvannu, että yrittää löytää jumalan Aasiassa, ja löytyhän sieltä neidille pieni buddha-patsas. Voi ajatella, että se symboloi jotain paljon suurempaa, koska kotimimmi on ollu aika hiton zen nyt Suomeen palattuaan.

Perjantaina käytiin vähän sen kaa fiilistelemäs meininkejä (ja Superjannea!) Pacificossa, lauantaina puolestaan sen luona mimmien kanssa isommalla porukalla ja sitten pakollisella kotimimmin ekalla tän vuoden Pihvi-reissulla. Olin kumpanakin päivänä viel aika flunssanen ja siks kärttynen, mikään ei jotenki tuntunu natsaavan. Taksikuski halus kuunnella mun mp3-soitinta ja siitä sai ison hymyn kyllä. Mut sunnuntaina olin vihanen itelleni ja ehkä joillekin muillekin asioille. Onneks viha on laantunu nyt kun flunssa on hellittäny, vaik yhä on olo, et mä vaan junnaan paikallani.

Tästä en kuitenkaan voi olla intoilematta! Hain postista Asa Masan uuden levyn Jou jou, mukana tuli tällä kuvalla paita (toi on ihan niiku mulle suunniteltu, Myyrä ja kaikki!). Asa saa mut kyllä hymyileen myös.

Ehdottomasti eniten soitossa on ollu tää biisi:

Kovana kakkosena:

...ja sitten kun haluaa mielensä todella tyyneksi (Masalle Nobel!):

En tiedä miks oon ollu nii levoton ja jotenkin tämmönen viime päivät. Kaikki tuntuu niin epävarmalta ja jotenki liian isolta, eikä asioihin osaa tarttua. Onko se tää kevät? Kevät on samalla toivoo täynnä ja kuitenkin se tulee jotenki ihan liian nopeesti. Miksi mä en koskaan riitä, itelleni? Miks mä pelkään edelleen, et rakkaat lähtee, vaik se pelkääminen ei auta mitään?

Oon yrittäny taas alkaa nauttia pienistä asioista ja innostua niin intohimosesti kuin joskus. Jotenkin se nyt vähä pykii. Mut tässä on mun uusi suosikkitee. Siihen ei tarvi lisätä edes hunajaa! Toi on rakkautta, jos mikä. Kynttilöitäkin on palanu paljon, istutin vähän kasveja ja alotin uuden kevätpipon virkkauksen. Eli kyllähän tämä toki tästä.

"Kato totaki, koittaa muuttaa itteäänsä maailmaa muuttamalla"

2011-02-18T21:37:00.016+02:00

Pikkuveikka täytti vuosia. Maalasin tän sille rakkaudella ja oheen vähän teetä, kun se on siltä aina loppu. Näin ilmeestä, ettei se tosta taulusta oikeen välittänyt, mutta ei sen pitäis haitata. Pikkuveljet on hankalia ja kiukuttelevia. Välillä ne huomaa sen itekin, itkee sitä äideille ja sitten äidit saataa kuiskata sen isosiskoille ja ne isosiskot leppyy.

Helmistä on tullu mestari vaahdottamaan maitoa. Siksi ollaan juotu paljon kahvia Kalliossa. Joskus laskiaispullan kanssa, joskus siistin lyhärin kuvausten tauolla. Kalliossa aurinko paistaa kauniisti talvipäivinä.

Millan luona todettiin, että oikeestaan ihmisen ei muuta pitäisi syödäkään kuin sushia. Hetken siellä oli zen. Eikä sen sushinkaan mitään mestarillista olla pidä, hyvää se on kuitenkin!

Ilta jatkui rakkaiden lapsuudenystävien kanssa, niiden kanssa ei noin riemukasta pitkään aikaan ole ollutkaan! Vaikka yks tärkeä joukosta puuttuikin, se oli tuollon vasta palailemassa maailmalta. Tanssittiin kyllä ittemme puhki, sehän se tarkotus olikin.

Ja katseltiin vähän "ikuisia tulia".

Sit oli mukava, joskin kiireinen viikko. Sosiaalityön tutkimuksen päivät oli todella upea kokemus. Paljon yhteishenkeä, sosiaalityöntekijäidentiteettiä, muutoshalua ja maailmanparannusta. Hienoin luento mun makuun oli Kirsi Juhilan, toinen hieno kokemus oli viimeisen päivän paneeli (jossa oli mm. meidän toinen johtava sossu osallistujana!). Myös torstai-illan pirskeet oli kivat. Semmosta yhteenkuuluvuuden fiilistä, mitä mä oon tosi harvoin kokenu. Sellanen ilahduttaa.

Sitä oli myös Roihikassa, jonne kiisin lauantaina Helmin luota filmaussessioista. Siellä tajusin, et ikä on numero ja joidenki kaa vaan natsaa. Enitenhän kyse on siitä, et on jotain samoja intressejä, esimerkiks tällanen maailmaasyleilevä parantamisinto. Kuunnellaan läpi suosikkibiisit, muistellaan, juodaan ehkä aika paljon rommiakin, haukutaan jäbiä. U know the deal. On vaan tosi siistiä, että ihan milloin vaan vielä voi tavata tommosia ihmisiä. Ja oikeesti todella hykerryttävää, että ne haluu soittaa mun puolesta välillä idiooteille jäbille. Kuitenkin siitä loppupeleissä voi tulla jotain oikeen hyvää!

Nyt mun kotimimmi on takas Suomessa. Ei olla vielä edes nähty, mutta tietokin jo tekee onnelliseks. :) Sitä odotellessa!

Jäbä taas, se lähtee aamuyöllä Eurooppaan. Oon ilonen, et asiat on nyt about ok. Koskaan ne ei oo liian ok, mut ei kai pidä edes olla. Kunhan tehään toisiamme vähän onnellisemmiks ja on joku sellanen varmuus. Joka nyt on. Että se kehuu mun raivoissani leikkaamaa otsatukkaa nätiksi ja paistaa rakkaudella sämpylöitä.

Julma-Henrin uus levy tuli mulle tossa viime viikolla, Henrin RPK:n kanssa tekemä "Henri"-levy. Oon kuunnellu sitä aika paljon, vaikuttunu sen buddhalaishenkisyydestä ja muustakin. Vielä kun samalla makaa piikkimatolla ja kynttilät palaa. Oonko mä oikeesti näin hippi? Tässä nyt pari suosikkia:

Tässä biisissä on jotain skidisti kornia, mutta kuitenki päälimmäisenä todella emansipatorinen fiilis.

Tää on luultavasti tähän mennessä mun suosikkibiisi koko levyltä. Varmaan pitkälti nimenomaan tän buddhalaishenkisyyden takia. Jos etsit pysyvää maailmasta / Niin etsit muutosta. Alussa biisi on tosi aggre, mut jotenki sit pehmenee. Olla erossa omista on kärsimystä. Mutta ne ohjeet kärsimyksen poistamiseen tuleeki sitten loppubiisissä.

Tää on jotenki liikkis kappale.

Ja viimonen suosikki. Eniten biittinsä puolesta. Tää on vaan vähän silleen... maaginen.

Olis vielä monta muutakin upeeta biisiä kyseisellä levyllä, mut kuunnelkaahan itte. Mulla odottais myös Asamasan uus levy Postissa, mutta oon ollu flunssassa tässä pari pvää. Eli kunhan tervehdyn ni sinne mars! Nyt parantelemaan vielä ja toivomaan, että tän viikonlopun pysyis pystyssä rakkaiden seurassa!

Jos sä viet mut mukanas laitan ympärille rusetin

2011-02-09T22:05:00.007+02:00

Sinä iltana kaikki oli taas niiku ei ois mitään ollukaan, nyt on enemmän toivoa, vaikka perjantaisin saakin pelätä, missä sä juokset. Kaikkihan me juostaan. Tottakai mä sen sulle sallin. Mut ei se tarkota, etteikö se sattuis. Alkuviikosta olin maailman onnellisin tyttö. Hetken kaikki oli taas niiku ennen ja mulla iso hymy. Se alko siitä, et kuulin sun äänen, kaikki oli sillon jo paljon helpompaa. Ja sit seuraavana aamuna heti tekstari et pidetään leffailta. Kun tulin, sulla oli jalassa mun tekemät tossut. Sanoit, et haluisit pitää ne koko ajan jalassa. Luettii vähä skedelehtiä. Sanoit kauniisti, et tosi kiva kun oon siinä, koska en hössötä, mutta tiedän. Et tosi kiva, kun oon siinä. Yöllä katoin kun nukuit siinä, levollisena, olin niin onnellinen hetken, että itkin. Mut tuuliviirin kanssa onnen kestoa ei koskaan tiedä, silti, nyt mulla on tieto siitä, että kaikki on hyvin - oikeestaan paljon paremmin, ku mitä odotettavissa oli. Ja mul on sun ääni mun korvissa ja levollinen hymy.

hippitossut!

Tää on rankinta elämässä tähän mennessä. Tajusin sen vasta täristessäni maanantaiaamuna, itkiessäni siellä ja täällä. Omaa paskamaisuuttani ja tän tilanteen paskamaisuutta. En mä pyydä ihmeitä, pyydän läsnäoloa. En edes ymmärrystä, koska ei toisen tilannetta voi ymmärtää. Mut läsnäoloa ja ehkä vähän armoa. Että tajuis, että oon nyt ihan oikeasti loppu, että en tarvitse enempää kakkaa vaan mieluummin vaikka pitkiä kahvihetkiä. Ja niitä on ollutkin paljon! Mut välil vaan murtuu. Ja sit kelaa mitä Stepa sano siitä, et koitan pitää pään kasassa tässä paskassa / mutta yksin se on vähän liian raskasta.

Paljon oon miettiny näitä duunihommiakin. Opiskeluakin. Tosi hyvällä päihdesosiaalityön kurssilla kun istuu, pää on vaan täynnä kaikkea tätä, mutta silleen hyvällä tavalla. Silleen, että koko ajan innostun enemmän. Ja kun käy hyvällä kotikäynnillä ja pitää pikkukahvittelut kahen ihanan kollegan kanssa, jotka sanoo, et nyt Anna rauhotut ja teet vähemmän töitä ja et olit ekasta päivästä lähtien niin sisällä tässä ja lastensuojelun sossu henkeen ja vereen. Sillon sykähtelen. Koitan hymyillä siellä ja niille ja koulussa myös niin paljon kuin voin, koska ihmiset lopulta kuitenkin tekee musta onnellisen.

Lopuksi. Käytiin Viljan kans kattomas kaunis ja kipeä Winter's Bone. Meil oli pähkinöit ja raksui ja kummalki väsy. Mut jos haluat katsoa yhden hyvän jenkkileffan tänä vuonna, suositan todellakin tätä:

kuva tää ltä

Annin kanssakin käytiin leffassa, Brighton Rock. Ehkä liian pelottava meille kuitenkin ja oltiin niin hysteerisiä ja väsyneitä, et naureskeltiin jo trailereiden aikana ja myöhemmin sokeriövereissä varmaan viel enempi. :D Mut oli kivaa ja tytsy piristi iltaa, vaikka oiski ahistukset orastamassa. Mut upee viikonloppu edessä, ei voi muuta sanoa. :) Eli rentsisti vain!

Ja loppukevennys:

P.S. On kiva tarpoo lumessa ja pakkasessa ja viimassa jalassa lämpimät lapikkaat. Ne jos jotkut on rakkautta!

"Ja sä tuoksut edelleen hyvältä"

2011-01-30T19:31:00.015+02:00

Toissa viikonloppu oli itkuinen viikonloppu, paljon meikkiä poskilla ja on saanu leikkiä "sisilialaista leskeä", vai mikä se oli? Osa itkusta on ollu myös jotenkin hyvää. Jossain välissä oon ehtiny myös nähä tyyppejä, ei voinu muuta ku hakeutua rakkaiden ihmisten seuraan (paskan ja vähän jopa kuluttavankin duunipäivän jälkeen). Tepan luona teetä, Annin kaa kova yritys päästä leffaa, mut lopulta sit vaan hemmottelukaakaota. Kiireinen viikko päätty mukavaan rentoilupäivään ihan vaan himassa, mitään kummempaa kelaamatta. Sitten perjantaina käytiin illasta Helmin kaa tsekkaan From Misfits to Yuppies -leffa, joka on jatkoa Orionissa taannoin yytsimällemme Huumeinen elämä -leffalle. Leffa kuuluu Stefan Jarlin Mods-trilogiaan, joka kuvaa ruotsalaisia huumeidenkäyttäjiä 60- ja 70-luvulla - ja tässä viimesimmässä sitten sitä, miten heille ja heidän lapsilleen lopulta käy. Leffassa ei ollut (Helminkään sanoin) yhtä paljon "sitä itseään" kuin edellisessä, mutta jäi turvallisempi olo, kun näki, että narkomaanivanhempienkin lapset lopulta selvisivät, itse asiassa todella hyvin. Ja ne sedät oli kyllä ihan suoraan meidän luukun toiselta puolelta. :) Sympaattinen meininki, mitä nyt kasarijupit vähän kävi aivoon.

Leffan jälkeen lähdettiin käväsemään Pacificossa, missä veikka pyöritteli kaverinsa kanssa taas levyjä. Oli chillia ja all dat, suht aikasin himaanki vielä. Sit oliki jo lauantai! :) Kunnon perinteinen sarjis pitkästä aikaa Helmin tykönä ja hyvä meininki. Jäätii viel tytsyjen kans istuskelee ja täytyy sanoo, et ne oli ihan mieletön tuki mulle! Sain itkeä täristen ikävän olon ulos. Meillä oli skumppaa, mun kokkaamaa pastaa, luonto-ohjelmii ja tietysti mutteripannukahvia. Sit taas Ficoon, ihan niiku good ol' times? Kiitos tytsyt.

Sunnuntaina oli paljon juttelua puhelimessa.
Huutoa ja "miks-vitus-tän-pitää-tapahtua". Mut sit taas välillä mustaa huumorii. Yllättäviä lempeitä ja kauniita sanoja. Että tärkeet pitää pitää kaukana nyt. Ja että tuoksun edelleen hyvältä. Silloin mä hajosin. Meidän piti jopa nähdä... sä haluisit, koko ajan. Mut eri asia on, mitä pystyy tekeen.

En tiedä, missä olisin ilman teitä. Ilman pitkiä Facebook-keskusteluja, joissa saan armoa ja ymmärrystä.

No, mentii kattoo opiskelukavereiden kans aivan ihastuttava Ikuisesti sinun (Forever Yours) -dokkari DocPointissa. Täytyy sanoa, että tän elokuvan haluaisin kaikkien näkevän. Oon ollu yhteydessä elokuvan ohjaajaan (Mia Halme) ja myös tuottajaan, leffa on tulossa ainakin DVD-levitykseen. Enpä ole pitkään aikaan itkenyt, nauranut ja nauttinut yhdestä ja samasta leffasta noin paljon! Elokuva oli samalla koskettava ja toiveikasi, raastava ja lempeä. Elokuva siis kertoi yhden teini-ikäisen tytön ja vähän nuorempien sisarusten kautta lastensuojelun asiakkuudesta.

kuva täältä

Viikko meni juostessa paikasta toiseen ja ikävöidessä. Eikä se ikävä tässä viikonlopullakaan oo kadonnut. Epätietoisuus on raastavaa. Onneks on kasa ihania ihmisiä, jotka soittaa, jaksaa mun sekoilua ja antaa toivoa. Niiden kans eka perjantaina istuttiin ja jauhettiin. Niille tein lauantaina kasvispiirakkaa ja salaattia ja Vilja toi muffinsseja. Sit illalla ne edelleen piti mut pystyssä. Juhlittiin E:n synttäreitä Kallio-meiningeissä. Kuvat kertonee meiningin pääpiirteittäin.

Mc Nikke T oli jonkin verran soitossa illan aikana. Se oli yks E:n synttärilahjoja, sen kylkiäisenä sai myös Mc Hammerin levyn...

Ja sitten oikein kunnon Kallio-meininkiä eli vähän kesää ja Alppipuistoa keskelle talvea.

Nyt antaisin ihan mitä vaan, että oisit tässä. Tai että mä edes kuulisin sun äänen.

Don't ever fucking question that

2011-01-19T22:11:00.007+02:00

I love you
Don't ever fucking question that
That's why we'll probably
Never get along
If I was at finding the right words to say
I wouldn't need to write these mother fucking songs

Me ollaan nyt sovittu, että sä tarviit omaa aikaa ja tilaa. I respect that. Vaikeetahan tää on, kun jokasen hetken viettäisin mieluiten sun kanssa. Mut teen sen, minkä voin. Aamusin kun herään mun puhelimen herätyskelloon, ensin ihmettelen, mikset sä oo siinä. Sitten tajuun, ettet sä ole. Mut kyl mul on toivoo ja uskoo siihen, ettet sä katoa. Ja toivoo ylipäätään. Tosi monet muutki asiat tuo mieleen niitä hetkiä, niitä hyviä hetkiä. Tästä tulee mieleen illat:

I'm pouring beer out for my shorty who ain't here
I'm from the ghetto
So listen
This is how I shed my tears

Onneks monet asiat on saanu mut skarppaamaan. Epalta pöllin tän biisin, jota tuli kuunneltua repeatillä aika tehokkaasti:

Sometimes you gotta dig deep, when problems come near
Don't fear things get severe for everybody everywhere
Why do bad things happen, to good people?
Seems that life is just a constant war between good and evil
The situation that I'm facin, is mad amazin
To think such problems can arise from minor confrontations
Now I'm contemplatin in my bedroom pacin
Dark clouds over my head, my heart's racin
Suicide? Nah, I'm not a foolish guy
Don't even feel like drinking, or even gettin high
Cause all that's gonna do really, is accelerate the anxieties that
I wish I could alleviate
But wait, I've been through a whole lot of other shit, before
So I oughta be able, to withstand some more
But I'm sweatin though, my eyes are turnin red and yo
I'm ready to lose my mind but instead I use my mind
I put down the knife, and take the bullets out my nine
My only crime, was that I'm too damn kind
And now some skanless motherfuckers wanna take what's mine
But they can't take the respect, that I've earned in my lifetime
And you know they'll never stop the furious force of my rhymes
So like they say, every dog has its day
And like they say, God works in a mysterious way
So I pray, remembering the days of my youth
As I prepare to meet my moment of truth

Mut oikeesti. On ollu paljon enemmän hyvää ku pahaa. Ihania hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa. Oon piiloutunu Helmin luo juomaan mutteripannukahvii ja kattomaan Kymppitonnia. Oon saanu voimaa siitä, et vihdoinkin mul on opiskelukavereita, jotka tajuu. Joiden kaa voidaa parantaa maailmaa kahvitellessa tai ihan vaan kerhohuoneella. Mul on niin mieletön turvaverkko, et oksat pois! Myös opiskelut on jotenki innostanu todella kybällä pitkästä aikaa - on tullu hyvii tulevaisuudensuunnitelmia ja all dat, plus yks superkiinnostava kurssi käynnissä! (päihdesosiaalityön kurssi)

Oon myös pitkästä aikaa käyny joogassa, mun suosikkijoogin tunneilla. En muistanu, miten kivaa se on ja miten paljon siitä saa voimaa. Vaikka sinne ryntäis hikisenä ja väsyneenä ja kettuuntuneena ja myöhässä.

Tänä viikonloppuna oli skedeleffasessioo ja Stepa, Are ja Tono YK:lla! Oli hienova. Hienoi leffoi. ÄÄÄÄ haluun Brasseihin tai johonkin tai kesän tänne Suomeen! Ja miltä kuulostaa, ku salillinen skedejäbii hurraa? (=musiikkia korvilleni) Saatoin soitella turhia puheluita ja kirjotella tyhmiä viestejä. Mut arvatkaa mitä: se on kuitenki aika tosi pientä. Eikö niin? Tällast matskuu oli jäbät kyhänny mm.:

Ja tosiaan musapuolesta vastas ihanat sedät:

Eilen jutustelin mun rakkaan tytsyn kaa, joka on reissussa. Kaivattiin toisiamme ja niitä ihania kesäiltoja. Haluaisin tietysti olla siellä, missä on reggaebaareja toinen toisensa vieres ja loputonta hiekkarantaa. Mut nyt ollaa tääl loskas, no can do, ja ihan hyvä tämä on näinkin. Onneks koht tulee kesä ja mun tyttöki takas! Illal sit vaa istuskeltii Annin luona ja oli niin hiton hyvät keskustelut, että. Sain voimaa mimmeiltä. Käperryin Annin pehmeelle matolle ja join teetä ja söin pullaa. Yhdes todettiin, et oikeestaan kaikki on ihan pirun hyvin.

Sit on ihan vaan hetkiä, joina luminen keskuspuisto junan ikkunasta mykistää mut melkeen kyyneliin.

Pelotellaa, ettei onnellisii oo
Mutta kyllä niitä on
Yks on Jon
Ja loput ihan ketä vaa

Huonoin vitsi

2011-01-12T20:56:00.007+02:00

Tää ei ole totta, tää on huono vitsi.
Huonoin koskaan kuulemani vitsi.
Sanokaa, että tää on huonoin koskaan kuulemani vitsi.

Haluaisin taas kirjottaa hyvistä asioista, ihanan tytön kaa lounastetusta vegeateriasta, pulla ja kahvi eurolla päälle, mutta myös surullisista, siitä, et miks jokasel on aina kriisi samaan aikaan ja miks sit mun kotityttö lähtee viel just samaan aikaan. Siitä, et mä uppoon mun duuniin ja saan ihanaa palautetta ("kerron sulle, koska tuntuu, et vihdoinki joku ymmärtää...", "kiitos sun ja Lotan, kaikki on alkanu mennä paremmin. Mulla tulee aina tippa linssiin, ku ajattelenki kaikkea meidän saamaa apua!"), sarjisposse on koolla taas, ihmissuhteisiin nyt sen puoleen ei oo paljon luottoa, mut KOTITYTTÖ... se on Aasiassa, en voi enää soittaa ja itkeä, siks itken sporapysäkeillä, itken supermarketeissa ja itken, niiku tapana on, junassa. Vaikka itken mä heti sillonki, ku joku muu rakas tulee, koskettaa vähän tai sanoo oikeet sanat.

Onneks mul ja kotimimmil oli ihana ilta, pitkästä aikaa sleep over, Prinsessa ja sammakko, nachoja ja paljon naurua. Pystyin nukkumaan paremmin, kun oli joku. Sitten vielä sunnuntaina, raukka saanu ees pakattua, siellä höhlän pojan kanssa, nauroin niille, koska ne on nii mahteja! Maanantaina piti vielä kaiken kiireen keskellä soittaa ruokatunnilta. Koska kohta lento lähtee.

Ei pitäis negailla, kotityttö, pidä hieno reissu ja elä, elä, elä! Silti, ihan kuin et ois Aasiassa, ihan ku oisit Meikussa ja millon vaan sais soittaa ja itkee.

Nyt itken, huudan, itken, huudan, syön liikaa kasvislasagnea, irtokarkkeja, jämäsuklaita, teetä ja kahvia, kahvia ja teetä. Katon South Parkia, virkkaan sun tossuja, en voi kattoa South Parkkia. Koska se on sitä, mitä me tehään. Aamusin väsyneinä, mutta onnellisina sohvalla, kun ei tarvi mennä ulos, koska siellä on melkeen kevät (joka saa lumet hautaamaan ihmiset).

Kyllä mä ymmärrän, että haluut oman aikas, haluut olla yksin, mut joka hetki pelkään, et työnnät mut pois, enkä saa helpottaa enää mitenkää. Edes ihan vähän. Sanomal suorat sanat tai saamal sut hymyilemään. Oon ilonen, et sul on nyt pläänejä. Et on toivoa. Että esittelet mut sun kavereille, "mun sossutantta", käydää nauhottaan räpit studiol, jos kaadat viel kerran mut lumihankeen ni mä pieksen sut! Mut sit pussaatki ja it's all good.

Kunpa oiski all good.

Get real, they tell me / If only they knew how real this life really gets

Suru

2011-01-07T10:09:00.005+02:00

Oisin halunnu kirjottaa mun uudesta vuodesta, joka oli hauska, joskin loppua kohden vähän katastrofaalinen. Oisin halunnu kirjottaa uudenvuoden päivästä, jonka vietin sängyssä maaten ja sitten ihanalla "aamiaisella" klo 20 illalla, mahtavan naapurihoodin tytön luona. Ja ennen kaikkea mun syntymäpäivistä, niistä miljoonista ihanista muistamisista, jotka sai mun sydämen sykähtelemään, meidän upeista juhlista ja sitten siitä illasta ja aamusta, jonka olin sun kanssa.

Mutta sitten tuli pommi. Pahanlaatunen syöpä, huono ennuste. Ja sä oot niin nuori, sulla oli niin paljon suunnitelmia. Itket ensimmäisen kerran, itket puhelimessa ja huudat, et tää on niin väärin mä huudan kans, tää on niin väärin, tää on huono pila, tää on uni, josta me ihan kohta herätään. Toivoa on aina, siinä roikun, toivoa on aina, jos vanhat ihmisetkin selviää, kyllä säkin, oot nuori ja hyvässä kunnossa, sulla on taisteluhenkeä (se on tärkeintä). On hyvät hoidot, kaikki on mennyt eteenpäin, kemoista tulee varmasti paha olo, mutta on muutakin, lääkärit osaa kyllä auttaa, vaikka niiden sanat tositilanteissa oliskin vääriä. Ja mä haluun, ettet työnnä mua pois luotasi, että mä saan tehdä tästä kaikesta edes vähän helpompaa ja saada sut hymyilemään.

Sä sanot, että et voi enää olla mun poikaystävä, ootko sä ollu, ilmeisesti sitten? Että mä tarvitsen jonkun tekemään itseni onnelliseksi, mitä teen sitten, kun sä oot jo menny. En mä halua ajatella sitä, sitä aikaa ei ole, susta on tullut mulle tärkein, mä oon ehkä ekaa kertaa rakastunut. Eikä tää yhtään vähennä mun rakkautta, kai mun ois pitäny nähdä jo sillon, kun valitit laihtuvas, että olit pyörtyny eteiseen ja oksentanu verta.

Sulla on ihania sun ympärillä. Vaik et päästäis mua lähelle, sulla on ihania. Ja kyllä mä soitan sun äidille, "leikin tyttöystävää", jos niin haluat. Mulla on ihania ympärillä, niille saa soittaa vaikka yöllä ja ne tulee tänne sillon kun en edes uskalla nukahtaa yksin.

Sanot, että haluat kokea jotain kaunista ja että mun kanssa oot kokenu, mikset vois vieläkin kokea? Kyllä mä haluan kokea sun kanssa kaikkea kaunista, en mä välitä, kun sulta lähtee hiukset (vaikket sitä uskokaan). Et haluu, että mä itken, älä itke! älä sano mitään!

Ja ihan lopuksi sanot: "olet rakas."

Ja tästä sä tykkäisit:

Varmasti ymmärrätte, et nyt vähään aikaan ei pysty sanomaan mitään.

Joulu meni jo

2010-12-30T11:19:00.004+02:00

Oon ollu jouluihminen viimeks jokus ala-asteella. Joulusta on menny maku. Silti oon sitä mieltä, että voi hiljentyä hetkeksi läheisten kanssa. Jos se vaan meillä ois hiljentymistä... Alzheimeria sairastava isoäiti ja sukulaisperheessä kolmipäinen koiralauma. Menneisyyden möröt ja tän hetken tappelun aiheet nousee esiin. Silti, olin, niiden kaikkien takia. Jo junassa matkalla pois stadista oli ihan zen fiilis. Meillä ei annettu lahjoja, paitsi mummille. Sille oli ens vuodeks kuvakalenteri, jossa on kuvia lapsenlapsista, meidän lapsuudesta. Nyt alkaa nimittäin no nimet mennä pahasti sekaisin.

Luonto teki kovasti joulun, mykistävyydellään. Se on niin suurta, niin paljon meitä suurempaa. Jouluaattona kävellessä serkun perheen luo, ihan huurteessa kaikki, kimeltävää ja valkoista. Sitä ei kamera ikuista.

En oo koskaan ollu mikään jouluruokaintoilija, mutta nyt myönnän odottaneeni hullun lailla lanttu- ja porkkanalaatikkoa. :D En tiedä, mistä moinen, ehkä ajoissa kipinän antaneesta uunibataatista? Myös esim. sukulaisperheen joulupöytäuutuutena esittelemät soijamakaronilaatikko ja kotijuusto maistuivat!

Tää on tää koitaneiti, josta on aiemminkin ollu kuvaa täällä. Onhan ne tosi sulosia, ainakin kaks nuorempaa. Mutta en vaan tajua sellasta koiran ihmismäistämistä. Koiria ne kuitenkin on, vaikka kovin ihania.

Hautausmaalla käyminenkään ei oo koskaan ollu mun lempipuuhaa. Mutta yhtäkkiä, kun oltiin siellä ihan hiljaa, vaan minä ja äiti, se tuntu oikeestaan hyvältä. Laitettiin kynttilät Unkarin isoäidille ja -isälle, koska ne oli tosi rakkaita ja lähti ihan liian pian.

Mummin naapurista löytyy mm. tällanen "ihana" valoshow. :D Ei kyllä näy koko komeudessaan tuossa... tällaset aina palauttaa miettimään, miten eri tavalla asioita voikaan nähdä ja tehdä. Ton talon asukit ite on varmasti todella hypeissä noista koristevaloista, kun taas esimerkiksi mun ideaaliin jouluun ne ei välttämättä ihan kuulu... mutta mielenkiintosta.

Pian tultiin jo poies. Seuraavana päivänä hengasin pitkään porukoilla, sitten seuraavana taas duunissa. Oli yks aika taffi keissi, mutta jotenki siitä silti jäi toiveikas ja hyvä mieli. Duunikaverini kanssa nähtiin, että kyllä sillä perheellä on paljon toivoa, ne oli ehkä ite vaan jo menettäny toivonsa... piti vaan muistuttaa. Sit on ollu teehetkiä, Itis-reissuja ja nepalilaista safkaa (koira maksaa!) parhaiden tytsyjen kanssa. Kävin (vihdoin) ekan kerran myös pikkubroidin kämpillä. Kiva kämppähän niillä ja mestoilla oli meidän tuttavien ihana pikku neitokainen myös. Siinä se sit meni hymytessä sille pienelle ihmeelle, joka keksi esimerkiks rummun ihan uudelleen ja sanan alkujakin tuli jo. Veikalta sain myöhäiseks joulu- / etukäteissynttärilahjaks Vinyl Jamin levyn Kino. Ihan lepposa levy, veikka sano, et mun pitäis kuunnella muutaki ku suomiräppiä (hoho, enkö muka kuuntele???). Ja veikka piti kovasti huolta, vaikka oikeesti se oon enemmän minä, jol ois huoli siitä. Tämmöset jutut pitää naisen tiellä, sen mä vaan sanon.

Nyt on aika toivottaa hyvää uutta vuotta, aina vaan parempaa uutta vuotta! Sellasta, jona ihmiset jaksaa toivoa ja välittää, sitä mä toivon.

Kuten moni tietää, en aina oo fiilannu tän herran meininkejä, mut pistetään silti, tulevalle vuodelle:

Siis missä mentiin?

2010-12-21T13:06:00.006+02:00

Good times, good people! On ollu kaikkii todella siistei meininkei, mut mul on vaan liian vähän aikaa kirjottaa. Pitäis lähtee junaan jo ihan kohta, koska tuol ei ikin tiiä, miten junat kulkee... mut täs lyhyesti kuvien avulla selietttynä.

Oon ollu duunissa aika paljon ja nauttinu siitä. Lastensuojelu ei välttämättä oo se duuni, jota teen loppuelämäni, mut se porukka on mielettömän upea ja asia tärkeä. Välillä melkeen tuntuu, et oon hyvä siinä. Meiltä lähti taas yks työntekijä ja oli vähän surullinen olo siitä. Kaunista oli se, miten onnellisina työntekijät jako meille lahjotettuja joululahjoja meidän asiakkaille. Koska monella niistä ei oo mitään, sanan varsinaises merkityksessä. Yks poika oli joulujuhlassa kysyny, voiko äiti saada ilmaseks kahvia buffetista. Mun kurkkua kiristi.

Perjantaina lähin hyvästeleen pari sossua ja pari sosiaalipoliitikkoa maailmalle! Oon vihdoin ruvennu tunteen kuuluvani opiskeluporukoihin, se on kaunista. Ne oli kaikki ilahtuneita mun lahjoista (vein niille sellaset sporkit, mis on lusikka, haarukka ja veitsi), oli lämmin tunnelma muutenkin.

Sieltä paukin Tepalle. Juhlittiin Tepan pääsyä kevääks vaihtoon Berliiniin (!!!???!!!) ja vietettiin pikkujouluja. Oli hauskaa, voi kyllä! Jatkot YK:lla. Paljon Urhoja.

Kämppiksen sisko tyttöineen on taas ollu täällä kyläilemässä ja mul on ollu syytä olla onnellinen. Tää vanhempi neiti, 3,5-vuotias tyttö, on mun sielunsisko for sure. Se odottaa mua aina himaan ja meil on diipit keskustelut. Ihan mistä vaan. Siinä on jotain niin samaa kuin mussa silloin kauan sitten. Ja se on niin innoissaan, utelias ja elämää täynnä. Mihin se osa musta on kadonnu?

Lauantaina oli myös juhlaa toisen perään. Ensin yhen saamelaistytön valmistujaiset, nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi. Mä saan prepata sitä, kun se keväällä pyrkii sosionomiksi. Mikä on siistiä! Saamelaisuus on kyl todella kiehtovaa, kaunista. Menninkäismäistä ja lähellä luontoa. Vein lahjaks tytölle Taika-mukin, kylpykuulan ja Lappi-teetä.

Niillä oli koti tosi kauniina, jouluisena. Meil oli lämpöä, hyviä keskusteluja ja jotain maailman parhaita kaakkuja ja itse järvestä pyydettyä kalaa (tällasis erityistilaisuuksissa mäkin voin sitä syödä).

Sieltä Tivoliin puolen tunnin jonossa palelun jälkeen yytsimään broidin keikkaa ja vähän muutakin! Olin kyl taas niin ylpeänä, se vissiin vähän risoo veikkaa. :) Mut aivan mieletöntä uutta materiaalia tiedossa. Levy ens vuonna. WHOT. Musta on vaan ihanaa, et se on tavotellu unelmiaan ja saavuttanu niitä. Graciaksella, jonka biittejä se siis tuottaa ja jonka dj:nä toimii, on mieletön lavakarisma. Jengi lähti todella upeesti mukaan.

Loppuillasta todistin melko vähän, mistä vaan Kosola vakuutti. Loppu oli menny kai vähän päin... Mut ei se mitään, koska mä näin tärkeimmän. Ja heräsin seuraavana aamuna (pirteänä?) kirpparille tytsyjen kanssa. Kirpparilla myyminen on jotenkin aina yhtä palkitsevaa. Voi kuunnella ihmisten tarinoita ja pistää tavarat kiertämään. En ees ite ostanu KAUHEEN paljoa... oikeestaan lähin vaan vaihettiin kavereiden kanssa vaatteita. :) On aina ihanaa pitää jonkun kaverin vaatetta. Se on vähän niiku kantais sitä ihmistä sydämessään.

Oon saanu ensimmäiset ihanat lahjat. Mun puolesta on ostettu jauhoja ja hyvää niitä enemmän tarvitseville, sain söpöt salmiakkikorvikset ja ihanan vinyylin (Ceebrolistics) ja sellasen kynän, jolla voi piirtää monta eri väriä. :D Mut ei se materia. Vaan kaikki nää pikkujoulut ja yhteinen odotus. Ja nyt rentous, auringonpaisteessa ja pakkasessa.

Me vähän flaidattiin sen jäbän kaa. Mut se on sellasta. Se on vaikee, mä oon vaikee ja tärkeintä on, et tajutaan silti vähän. Se osaa olla samanlainen kakara ku mun pikkubroidi, mut seuraavana aamuna ihan eri ääni kellossa. Things are getting serious, oon vähä jäissä. Mut kivaa on!

Ja lopuks, maailman ihaninta valon juhlaa kaikille maailman ihanimmille! Mulla tuli postissa tosiaan, vihdoin ja viimein, veronpalautuksilla toi Miina Savolaisen Maailman ihanin tyttö -kirja. Oon jo kauan ollu innostunu taideterapiasta, joten Savolainen on yks mun suurimpia inspiraation lähteitä. Näitä kuvia ja tyttöjen ajatuksia lukiessa tajuaa, että me kaikki tosiaan ollaan arvokkaita, kauniita ja ainutkertaisia - ja miten tärkeää mahdollisuus sen ymmärtämiseen on jokaiselle. Tää kirja voimauttaa jokaista.

Kuvat ja lisää infoa voimauttavan valokuvan nettisivuilta.

Siistiä on myös tää projekti, joka toteutettiin Harvialan koulukodissa. Stenkan ja Palefacen voimin. Räpissä on voimaa ja mikrofoni pitää uskaltaa antaa niille, joilla todella on sanottavaa.

Viimeiseksi, myönnän, oon kattonu Kakolaa. Myönnän myös itkeneeni, liikutuksesta. Ne pojat on ihan ku meijän nuoret lastensuojelussa. Meidät on hylätty! Kerta toisensa jälkeen hylättyjä ja kuitenkin niillä on pilke silmäkulmassa ja hymy herkässä, kun vaan antaa vähän syytä. Vähän sairas formaatti, mutta ihania poikia ja ihania mentoreita!

Cannathugs?

2010-12-08T17:19:00.006+02:00

Ois nii paljon syytä olla onnellinen, mut en osaa, ku sydäntä särkee. Missään ei järkee. Miks kaiken pitää aina olla näin hankalaa, ikävää ja suruista? Miksei vois olla helppoo ja sillee, et kaikil on hyvä mieli? Miks pelkään niin sika paljon joka hetki, ettet enää soita.

Ollu kaikennäköstä häppeningiä ja menoa siistien tyyppien, erityisesti mun rakkaiden mirkkujen kanssa. Nyt en jotenki oikeen kuitenkaan löydä intoa kirjottaa niistä, siitäkään, että duunissa on sika kivaa. Onneks huomen pääsen taas duuniin, kadottamaan sut mun ajatuksista.

Itsenäisyyspäivän viikonloppu oli pikkujouluviikonloppu, sillon oli upeita keskusteluja sossujen kanssa, Harry Potter ihanalla mimmiporukalla, siistien leffojen ensi-iltoja ja vähän liian monta alkoholiannosta sunnuntaina, mutta perkeleen hauskaa toki. Heikki oli Seijan rappukäytävässä ja on edelleen. Sossun muijat, mussun soijat.

Kämppiksen "joulukuusi" on ehkä maailman säälittävin ja samalla todella liikuttava.

Itsepäisyyspäivänä tarjosin brunssia mirkuille kotonani. Se oli ihana päivä, ihana hetki. Tulin räjähtäneenä emäntänä kotiin, tein kasvismunakkaan, katoin edellisenä päivänä leivotut ruisrieskat ja joulumuffinit, kaikki hedelmät, kasvikset ja jogurtit. Meillä oli ihanaa, se on varma. Kerrankin aikaa istua ja olla, maata kasana vuodesohvalla.

Sit vielä piristykseksi lähettiin K:n luo, siellä meil oli vaihtoehtoset linnan juhlien valvojaiset. Ko sekoiluhan on aika huvittavaa, revittiin siitä vielä enemmän hupia omalla kommentaattoroinnillamme. Oli lohtupastaa ja lohduttavia tyttöjä ja linnassa ihanat Paleface ja Heikki Hiilamo. Big up, siistit sedät!

Oli meillä sun kanssa leffailtakin (leffa ilta), oli tosi kivaa, halusit järkkää mulle yllärin, miks kaikki menee yhtäkkii paskaks, ku pelkään nii paljon. Nyt mä en soita, sä voit soittaa ite.

Tää viikonloppu alko pikkujouluilla Tupa-työhuoneella, siellä oli Helmin killeribooli ja pitkästä aikaa Maijakin, kiireinen ihana tyttö. Lauantaina olin euforinen ja mulla oli ilo siitä, että kaikki järjestyy. Epa oli pitkästä aikaa meidän perinteiseen tapaan kaffella ja jaettiin meidän onnea. Sit Sussin kaa yksiin tupareihin, joissa mulla oli häpeä siitä, etten mä kuulu joukkoon, oo niin siisti ja in ku noi jotkut muut. Vaik eihä sitä ees haluis olla, joukossa sitä painetta kuitenkin tuntee. Vaik oli se kaikki ehkä vähän huvittavaakin. Sieltä sitten monimutkaisesti Looseen, missä oli ärsyttävyyksiä ja surua kans vähän, vaik oikeesti mitään pahaa ei oo tapahtunu. Mun ei vaan pitäis soittaa, ripustautua tai ainakaan kiintyä.

Sä soitit mulle tätä:

Mut nyt tuntuu taas tältä:

No, nyt vaan ootan, et soitat. Etkä sä soita, taaskaan.

Onneks tuli kasa levyi postis ja sellasta.

Jesjesjool!

Bold walk

2010-11-30T19:02:00.012+02:00

Ensin selitys otsikolle. Se on mielestäni sykähdyttävä käsite, joka tuli esiin diversiota ja kaupunkeja käsittelevällä kurssille. Bold walk -käsitettä on ensisijaisesti käytetty naisista, jotka (seksualisoituneen) väkivallan uhasta huolimatta kävelevät rohkeasti ja pää pystyssä kaupungissa. Myös "vaarallisiksi" määritetyissä paikoissa. Mielestäni se on myös tätä, mitä mä teen: koska mitä tahansa voi sattua, on parasta vaan kävellä rohkeasti. Tyhmänrohkeaakin se on välillä, mutta onko sillä niin väliä? Elämä kun on lyhyt. Ja eniten tapaturmia sattuu ihmisen omassa kodissa.

Tietysti sitten on niitä henkisiä tapaturmia, joista mun erityisesti pitäis pyrkiä eroon. Tai ehkei sittenkään eroon? Vaan kävellä rohkeasti, kukaan ei voi mua niin pahasti satuttaa, että se romahduttais kaiken.

Mainitsemani kurssi kenttätutkimuksineen ja duunit on vieny aika paljon aikaa. Onneks on ollu aikaa myös pysähtyä parhaiden tyyppien kanssa. Ehkä vähän riehuakin, mut rankka duuni vaatii rankat huvit, tai jotain. Osaan mä toki rentoillakin, tiistaina kävin ihanan Vilijaanan kanssa kattomassa Pirjo Honkasalon Ito-elokuvan (ei ollu niin hyvä ku odotin) ja torstaina taas Helsingin kaupunki kustans meidät leffaan kattomaan tätä uutta Audrey Tautoun tähdittämää Täysihoito-filkkaa. Olin jotenkin (kuten monet mun opiskelukaveritkin) siinä väärässä uskossa, että kyseinen leffa liittyy meidän alaan (paikalla oli sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan opiskelijoita...). No näinhän ei sitten ollut, vaan leffa olikin aika perus hömppää... ihan viihdyttävä toki, mut ois voinu olla jotain korkealentoisempaa.

Perjantaina sit suunnattiin aluks Pacificoon, ois pitäny yytsiä Jukka Poikaa. Viime aikoina kyseisen herran live-esiintymisistä pettyneenä en alunperinkään ollu kovin innoissani tästä... ja sitten vielä kun kylmässä nähtiin se (meitä n. 4-5 vuotta nuoremmista koostuva) jono, niin ei vaan napostellut. Noh päästiin turvaan E:n luo lämmitteleen, sieltä sitten pirtsakasti Relaxinin kautta Roskaan & Pihviin. Oli hyviä keskusteluja, olin selvänä, vähän surumielinen, mutta tyypit nosti mua. Sain kuulla, et ei tarvi hymyillä sillon, kun se melkeen sattuu suupieliin. Mut kyl mä hymyilen silti, koska on näitä hyviä juttuja!

Lauantaina oli tarkoitus freshinä lähteä tanssitunnille, mutta vielä mitä! Sehän oli toki peruttu... No kävin sitten lounastamassa faijan ja pikkubroidin kanssa. Veikasta oli taas aihetta olla ylpeä, kun ihan lehdessä mainittiin sen nimi. Hohoo! Meil oli hyvät jutut, puhuttiin Unkarista 70-80 -luvuilla ja vähän kaikesta. Sieltä sitten rupesin paukkimaan meidän kaveriporukan pienimuotosiin, joskin legendaarisiin pikkujouluihin. Siellä me oltiin, pari todella siistiä mimmiä kynttilöiden valaisemassa kauniissa kodissa.

Ruokalistalla oli näitä ihanaisia torttuja, joista mulle maistu erityisesti noi omena-kaneli-hillolla täytetyt, koska en oo mikään perus joulutorttujen ylin ystävä. Naposteltiin myös pipareita, juustoa ja taateleita. Sit oli kevyttä, mutta maittavaa brie-viikuna-salaattia ja tämäkin jo perinteiseksi muodostunut ruokalaji:

Eli uunibataatit! Ne on ehkä parasta ja helpointa ikinä! Tosin noi kaverit oli tosiaan sen verta isokokosia, et tytöt laitto ne fiksusti eka veteen poriseen. Ni tulivat nopsemmin uunissa. Mut bataatti on ihmeellinen asia! Niin maukasta, makeeta ja suolasta, ilman mitään kummempia mausteita! Fiilaan. Niiden kanssa oli hyviä dippejä. Ja vähän hehkuviiniä, et voitiin hehkua muutenkin kuin sielultamme.

Siel oli laitettu koti nätiks, erityisesti toi partsi oli ihana. Sytytettiin kaikki löytämämme kynttilät. En oo joulu-ihminen ja vielä vähemmän oon pikkujoulu-ihminen. Miksikö, se selviää ihan kun istuu yödösässä itse selvänä, katsomassa sitä kaikkea. Ja joulu taas, se on pidempi tarina. Mut yhdessäoloa ja hyviä hetkiä fiilistelen aina, kynttilöitäkään en pistä pahitteekseni!

Siitä sitten huuruisen junamatkan myötä Pihviin, ylläri pylläri! Sumuista oli sielläkin. Pihvi on sekä musta aukko, johon kaikki tavarat häviävät, että joku sumennin. Äsh. No mutta, kivaa oli? Ehkä? Nolasin, ehkä? Ei siinä mitään.

Koska mielenkiintosintahan oli se, et jotkut lähiöprinssit vaan jaksaa aina välil saada päähänsä, et minäpä soitan Annalle. Kaikista ihmisistä. Yleensä yöllä, yleensä kännissä tai aineissa. Sillon muistaa heti, miks on menny sata kertaa rikki näis tilanteis, mut mä oon tyhmä ja haluun nähdä aina vaan hyvää ihmisissä. Edes jonkun pienen pilkahduksen? Mä oon kyynaama, taas.

Ehkä asia vähän selvis sunnuntaina, mut nyt oon sit kahta kauheemmin sekasin. Se tähti ei ollu tähti, vaan satelliitti, mut oli se kaunis silti. Ja ne puutalot, ne ei oo enää lähiöö, parempi niin. Mandariineja ja ammattimaista wokkia. Sä kutsut mut yksiin sun toisiin pippaloihin, Sea Lifeen kattomaan ankeriasta, miten mun nyt pitäis sit olla? Kaiken jälkeen? Mut en voi olla tuntematta jotain voitonriemua, kun kysyt varmaan viidettä kertaa, et kai me nähään, et kai mä haluun nähä sua, varmistelet. Ja et sä voisit tottua tähän. Harkita uudelleen, et jos sitoutuisitkin. Ja et mä tuoksun hyvältä, vieläkin.

Pah. Ethän sä kuitenkaan soita. Ja mun pitää varoa, etten mee lankaan.
Tällaset pikku tilitykset tähän loppuun. Ja sit vaan bold walk kehiin!

Ja tää nyt vaan on kova, vaik mukan oiski ties kuin monta kotipoikaas...:

P.S. Oon kattonu läpi paljon lapsuudenkuvia äidin kanssa. Äiti itki vähän, mä hymyilin paljon. Haluisin olla vieläkin se pieni tyttö, jolla on "viisaat ja sielukkaat silmät".
P.P.S. Mun kone on sekoillu, atm suurin osa nettisivuista ei toimi. Jostain ihmeen syystä Blogspot kuitenkin toimii! Joten tästä johtuu muilla nettisivuilla viettämäni hiljaiselo...

Oli perjantai ja muitakin päiviä kyllä

2010-11-21T11:48:00.004+02:00

Huh... Nää tytöt riehuu, mut laskeutuu aina jaloilleen.

Viikolla oli kaikkea kivaa ja rentoa, eka duunipäivä lastensuojelussa, siellä hymyjä ja lämpöinen vastaanotto. Teetä ja glögiä juotiin rakkaan tyttöni kanssa, myös sarjis tuli pidettyä, vaik se piirtäminen on välillä niin hiton vaikeata. Torstaina kun heräsin kuudelta näillä näkymin vikaa päivää töihin sosiaalipäivystykseen, maa oli ihan valkonen ja se oli kyllä tosi kaunista. Se pimeys ja katulamppujen valoissa lumihiutaleet. Illalla mentiin kattomaan opiskelukavereiden kanssa Ryhmäteatterin näytelmä S.O.S.

kuva täältä

Näytelmä oli lämminhenkinen ja humaani, sellasista mä usein tykkään. Tiina Lymi oli onnistunut ohjaajana ja käsikirjoittajana. Elina Knihtilä oli ihan mieletön roolissaan! Tuli naurettua ja melkein itkettyäkin vähän. Lasten näytteleminen on aina vaikeeta ja menee helposti yli, mutta kun näytelmän lapsi Pietu puhui ihan samoilla sanoilla aikuisten "bipolasta" kuin se yksi viisas tyttö silloin kesällä, niin kyllä mua liikutti. Toivoisin vaan pelastusveneitä kaikille, ettei ykskään huikkuis.

Sitten oli perjantai! Mulla alko mielenkiintonen luentosarja, jonka luennolla istuin klo 16-20. Sanoivat, että oon hyvä oppilas, kiinnostunut ja tarkkaavainen, vaikka kyllä vähän nuokuinkin. Sitten Sussin luo kuuntelemaan Dennis Brownia ja dubstepiä ja sen sellasta! Meillä oli joulusuklaata, koska oon himoinnu sitä kauan. Puhuttiin tosi diippejä ja sitten taas vähemmän diippejä, koska pitäähän joku tasapaino olla.

Sporapysäkillä oli ihan sama hetki kuin silloin juhannusta edeltävänä torstaina, paitsi nyt pimeys, lumi ja hiipivä talvi. Kehiteltiin ideaa jostain kivasta yhteisestä ennen kuin kotimimmi lähtee Aasiaan. Tällä kertaa suuntana oli Pacificon No Way Out -klubi, siellä veikka levyissä! Glögi oli halpaa ja musiikki kohillaan, fiilasin erityisesti sitä Wu-Tangin miksaamista reggaetaustaan! Meidän kotipoika pohojosestakin tuli edustamaan, myös rakas tyttö, jonka puolesta kylmäilen vaikka millä mitalla. Koska sossu on sossu, myös ihmissuhteissa! Ja maailman pelastaminen pitäis alottaa niistä teoista, joita tekee läheisilleen ja ihmissuhteissa. Sit noit Nuuskamuikkusia mä en vieläkään tajua ja meen vähän paniikkiin, jos niit oikeesti kiinnostaa. Mut se jää nähtäväks!

Pakollinen Pihvi-reissu oli toki edessä Ticoticon jälkeen! Huuruista ja sekavaa. Puhelimeni jossain vaiheessa tiskin takana, sentään siellä tallessa. Kotimimmi lähti jatkoille ja minä siihen jostain syystä yksin istumaan. Joku jäbä rupes jutteleen, ulkona pakkasessa selvis, että se on naimisissa. Itkin ja huusin ulos vihani ja alakuloni siitä, että ihmiset toimii noin. Että ainahan saa kaveerata, mutta älä lähentele tai kehu mun profiilia, kun sulla on se vaimo kotona. Deal?

Lauantaina olin varmasti freshi näky. Lopulta kun pääsin ylös, Maija tarjoutu mulle lastenhoitajaksi. En tiedä, miten oisin muuten selvinny, sillä oli Pepsi Maxia, viinirypäleitä ja lohduttavia sanoja. Oli vaan kerrassaan ihanaa hengata sen, kun sillä on ollu niin kiire, eikä me nykyjään oikeen keritä näkemään. Mut onneks ihmiset pysyy. Pääsin jatkohoitoon rasta-Annin tykö. Me tehtiin sinne Merihakaan Jamaika. Reggae soi ja mä laitoin mimmin lokseja, oli meil myös piirakkaa ja pullaa. Anni luki mulle ääneen ja puhuttiin kaikenlaista. Oli jotenkin tosi rentoa siihen nähden, et meilläkin on ollu selkkauksemme. Romain Virgo oli meidän pääasiallinen soundtrack. Rupesin täs miettiin, et ois se kiva kai mennä sinne sen keikalle, mut got nuh money! Erityisesti Romain Virgon No Money kyllä kertoo mun tilanteesta, mutta tällä toisella biisillä on sen verran kiva video, että laitetaanpa se:

Luuri löyty lopulta ja kaupasta halloumisalaatin ainekset. Lauantai kun oli, täällä talossa jotkut juhli kovaäänisesti, mutta mä menin aikasin nukkumaan ja, hitto soikoon, hyvin nukuinkin!

Pitkästä aikaa, onni

2010-11-15T10:58:00.004+02:00

Viikonloppu oli hieno. Tottakai oon tuntenu onnea muutenkin, mut nyt oli kyllä monta mukavaa tapausta. Ja sen tunteen sai ehkä pidettyäkin normaalia pidempään.

Perjantaina ihana Käpylän tyttö tuli teelle. Perjantai-iltoja on outo istua kotona, mutta se toimi, koska seuraavana aamuna oli tentti (Helsingin valtsikassa nää tiedekuntatentit on mukavasti lauantaiaamuisin). Tyttö toi tullessaan Ben'n'Jerry'siä, joka oli parasta lääkettä kauan orastaneeseen surumieleen. Mukavasti se sen hoiti, samoin kuin rakas isä, joka tuo kaikkea aina kaksin käsin: äidille hääpäivänä 25 ruusua, mulle tullessaan melkeen koko ruokakaupan. Onko se sitä, että se on sieltä, missä on totuttu antamaan ja saamaan? Ettei kainostella sitä, että välitetään ja annetaan sen näkyä? Että kun itse tarjoaa niin kyllä se tulee vielä takaisin. Olin meillä sitä teetäkin ja raakasuklaata mun tarjoamana. Ja hyvät oli turinat. Siinä on sellanen tyttö, jonka aurinkoisuutta ei voi olla ihmettelemättä. Niitä on se, vanhin kolmesta tytöstä, ja isä niitä kolmen neidin vauhdissa mukana pysymässä.

Lauantain tentti menikin sitten jotenkin tosi näpsästi. Mutta mites se logiikka, et kun tentti tuntuu menevän penkin alle, se meneekin upeesti? No joo, sillä logiikalla sit reputan. Mut oli jotenkin kivaa istua siellä, yhteishengessä. Paljon tuttuja paikalla, yhtä hiki hatussa tenttipapereiden kanssa. Kirjotin neljä esseetä 1,5 tunnissa. Ehkä, koska osa aiheista oli todella tärkeitä ja osuvia. Fuksit halus sen jälkeen tarjota mulle päiväsiiderit, tanssitunnin kyllä mielellään skippasi moisen takia! Musta on ihanaa istua niiden päälle kolmekybästen tyttöjen kanssa, osa niistä on perheellisiäkin. Mutta ne tajuaa kuitenkin niin hyvin. Eikä ne pidä mua keskenkasvusena tytönhupakkona. Parannettiin maailmaa, pohdittiin tulevaisuutta. Sain taas kuulla ihania sanoja, että miten oon sellanen, joka pistää stopin höpönlöpölle ja seläntakanapuhumisille. Toivottavasti näin on.

Menin lauantaina jo viettämään isänpäivää. Mulla oli faijalle ite tehtyä glögiä ja edellisiltana virkkaamani heijastin. Kyllä se tykkäsi. Mut ehkä se yhdessäolo voitti ne lahjat, kuitenkin. Pikkuveikkakin tuli edellisen illan silmillä ja äiti oli tehny juustokakun. It was all good ja tunnelma lämpönen. Pidän noita varmasti välillä liian itsestäänselvyyksinä, mut kaikkien eniten oon niistä hyvin onnellinen.

Iltasella tänne mun luo sitten tuli pari kivaa tyttöä. Kokoonpano oli yllättävä, mutta toimiva. Meillä oli halloumisalaattia, melonia, viintä, sen sellasta. Hyvin paljon naurua. Tyttöjä, joista jotkut luulin kadottaneeni. Ja joista yhdellä on niin tarttuva nauru, että me oltiin ihan mahat kipeänä siinä. Mietittiin tulevia, heitettiin melkeen ala-arvosta läppää. Minussa sykki onni.

Yks läks viel mun kanssa Korjaamolle Proper Fix -klubille. Se oli mukavaa, lempeetä reggaetä ja helppo kotimatka. Jotkut sanoo, että oon liian sisällä noissa porukoissakin, tottahan se voi olla. Aina on joku, jonka luona on ollu jatkoilla. Mut jos siit pääsis ylitte ja nauttis vaan meiningistä. Siinä sivussa voi keskittyä tärkeämpään, kuten miettimään sitä, millä tiellä ite on elämässä. Miksi haluaa parantaa maailman? Koska mikään muukaan ei tunnu sopivalta.

Sunnuntaina stadi oli tyhjä ja aamu raikas. Menin Helmille, koska olin päässy mukaan sen lyhärileffan näyttelijäkaartiin. Tuntu tosi kutkuttavalta. Että minäkö! Vähän pelotti se heittäytymisen taso, että irtoaako musta sitä?

Ja damn se oli mageeta! Ihanan kummallinen ja rento sunnuntai, Kalliossa paljon kaunista auringonpaistetta. Tyylilaji kyseenalanen ja jopa inhorealistinen, mut sit sitä joutu vaan yrittään heittäytyä ja olla hetken niin rajaton ja vapaa kuin vaan. Asiaa tietysti helpotti se, että porukka ja miljöö oli tuttu. Välillä oli pestopastaa ja kahvia ja suklaata, siinä meitä istu pari mimmiä mustissa, käsikirjoittaja/ohjaaja/visionääri sekä kuvaaja. Välillä taas moshattiin, juostiin keskellä Kolmatta linjaa (ehkä vapauttavin osio!) ja oksennettiin teko-oksennusta. Huhuh! Illalla oli niskat jumissa, hain palkkioksi irtokarttia ja vegepihvi-Subin (suosikkipikaruokaa at the moment). Vielä kun pystyy kattoon itteään isolta skriiniltä ja oleen ok sen kaa, niin sit on kyllä tilanne hyvä.

Tätä on onni, mutta onnea on myös kotimimmin pitkät viestiketjut mun inboxissa. Onnea on myös täysillä tanssittu dancehall-tunti, joka meni niin överiks ja Kingston-meiningiks, ettei oo vähään aikaan sellasta nähty. Luotan siihen, et hyvii juttui on tulossa ja kaikki on lopulta ok. Eikä mun tarvi rupee jutteleen tai olla edes rohkea kymppikirjastossa räppihyllyn ääressä, kun siihen tulee sellanen siistin näkönen skidisti latinogangsteri. Mä voin vaan ihailla kaukaa, eikä se haittaa edes.

"Mutten ruvennu onnen perässä mä sykkii /
Tulee kun on tullakseen"

Fiiliksiä

2010-11-11T13:56:00.002+02:00

Onneks pohjalt pääsee vaa ylös?
Sit viel satoja sivuja tenttikirjallisuutta lauantaiks.

Dalai Lama ja muita opettajia

2010-11-07T20:18:00.013+02:00

Good times, blue mind. Projektinani on nyt tietoisesti yrittää olla onnellinen ja karttaa negatiivisia keloja, joita on aina ollut liikaa. Ok, olen väsynyt, turpaanisaanut ja all dat, mutta auttaako mun sitä toistella? Ympärilläni on tapahtunut ikäviä asioita, mutta viime aikoina erityisen paljon myös ihania asioita. Ja onni on sykähdellyt mun sydämessä. Ne kauniit asiat on saanu kelaamaan, että joku tässä muailmassa sentään natsaa! Eiköhän siitä oo syytä kerrakseen jatkaa myös itse. Todella pitkästä aikaa ehk tykästyin, olo on ollut haavoittuva ja toivoton, koska yleensähän tällanen tapahtuu mun kohdalla vääriin ihmisiin. Mut mitäs sitäkään vatvomaan? It is what it is ja silleen... NYT niihin mukaviin asioihin!

Keskiviikko oli jännä. Raappanan keikka oli vähän väsynyt, mutta ihmiset ympärillä ihania. Sai nauraa paljon kuksalle Annin kaulassa ja vähän meidän toilailuille kans. Tequila sunrise 3e, sen väri vähän vaaleni siinä illan myötä. Mulle tehtiin oma spessu falafelannos (sis. yhden falafelipullan, ei onneks se lattialle tipahtanut), taksissa ehkä tarjottiin viintä kuskillekin, ei se onneksi ottanut. Jatkoilla emäntä ois halunnu kattoa Kauniita ja rohkeita, itse en jaksanut kiinnostua. Kuunneltiin Raappanan Kun Uni Ei Tuu. Idiootti ei unta rakasta, ei pidä kuoleman serkkupojasta / Tykkää enemmän jostain kamasta. Ja meininki Merihaassa oli Merryhaka Soul kaiken kaikkiaan. Aamul herätti hitaasti ja lopulta päästiin pizzalle. Pizza oli hyvää, mut tarjoilija idiootti. Olin tosi fresh illan luennolla.

Perjantai oli Doomsday! Khyllä, herra Doom saapui vihdoin iloksemme Suomeen. Ennen sitä Kampissa vietettiin rennot syntymäpäivät / Doom pre-partyt. Siistiä oli, leipomukset suussasulavia ja fiilis jepa. Dusasin päivänsankarille kortin aiheen mukaan TARJOUSTALON TUSSEILLA ja kotitekosta glögiä.

Ei sitten jouduttu jonottaan "kuin" tunti siellä kylymässä. :D Ehkä pahin jono, mitä ikinä oon nähny Nosturin ulkopuolella. Kamoon WHAT? Meil oli liputki kaikil! Onneks sai repeillä rauhas ihmisten läpille ("Ai se beatboxas? Luulin, et sil oli yskä.") ja katella possea. Sit sitä sisäilman lämpöäkin osas paremmin arvostaa. Tuttui oli joka nurkassa, mulle sanottiin, et hengaan liikaa räppipiireissä, vaikka en tiedä, milloin mä niihin oisin edes ajautunut. Minä missään piireissä ole, paitsi omissani! Mehän missattiin Kemmuru, mut ei siin midist, koska lopulta MF saapui lavalle! Huhuh whooot! Ja sielätähän tuli kaikki aidosti hyvät biisit, Madvillain-setit, all dat good stuff. Hymyilin vaan pöljän näkösenä. Hassu setä se Doomi, khyl! Olihan siin vähä sellast makuu, et jäbä heittää joka biisist sellasen pariminuuttisen, mut tämä tais sentään olla se aito Doom?

Liukenin tapani mukaan ennen pahinta ryysistä, se on aina hyvä valinta. Sato vienosti lunta, kun kävelin Kamppiin päin. Käväsin viel YK:lla, siel oli ollu KBR Productionsin leffan ensi-ilta, senhän minä luonnollisesti missasin, koska se oli jo alkuillasta. No mutta pari kaveria, iso kasa snoukkakansaa ja paljon lasinsiruja löyty! Kauvan en viihtyny, vaan lähdin hupaisan pariskunnan kaa samaa matkaa kottiin vaan. Yöllä luin Dalai Laman sydämen neuvoja ja mieli koheni. Enemmän tost Dalai Lamast viel myöhemmin tässä.

Lauantain söin ehkä maailman parhaita kämppiksen tekemiä susheja! Niitä oli ihan ait syöpötellä aamiaiseks. :) Sit ryhdyin melkeen jo laittautumaan illan juhlaan. Luvassa oli sosiaalityön ainejärjestön Stydin 1-vuotis vuosijuhlat! Oon alusta asti ollu tosi hypeissä meidän omasta ainejärjestöstä. Vaikka välillä ne pikkuvaimot on käyny aivoon, niin kuitenkin siinä on meitä iso lössi, ihmisiä, jotka haluu vähän tehä jotain heikoimmassa asemassa olevien eteen ja uskoo tähän hommaan. Onhan se ihan mageeta. Ja hirveen hyviä tyyppejäkin löytyy, erityisesti noista tän vuoden fukseista (joita mulla on ollut ilo tutoroida). Mä en tunnetusti oo mikään maailman paras laittautuja, mut nyt oli jotenkin erityistä juhlan tuntua ilmassa. Laitoin korkkarit ja pikkumustan, punasta huulipunaa (whot?) ja tukankin koitin vääntää hienosti (kyl pari ihmistä niin sanoki, ite en ehkä ollu ihan saletti tuosta). Oli sellanen olo, et tänää tapahtuu jotain isoa.

Lähin sit suuntaan sinne laivalle (s/v Valborg), joka oltiin saatu ilmaseks meille yhden tytön kautta, joka meni naimisiin ko laivalla. Tunnelma oli maaginen. Kylmässä syysillassa loimus roihut siinä ylkopuolella, sai kiivetä natisevaa siltaa sinne laivaan ja yhtäkkiä kun astu sisään ni vastaan huahti lämpö ja valo. Laivassa tuoksu puulle ja se keinukin, vaikka rannassa oltiinkin. Mut oli laitettu tosi kivojen tyyppien kanssa samaan pöytään istumaan, suurin osa oli tuttuja ainakin jollain tasolla. Oli kivat keskustelut, pöytäjuhlien tauoilla (eli konferensseilla) sai poreilla muidenkin kanssa. :) On vaan niin siistiä mennä jonnekin, missä tuntee melkeen jokaisen! Kai se on sitä yhteisöllisyyttä, josta puhutaan?

Alkuruuaks meillä oli hyvää salaattia, pääruuaks sellasta intialaisen tapasta (ne sekotti aluks aika hyvin kasvis- ja kana-annokset, mut saatiin homma skulaamaan), sit kahvia suklaan kera. Joka välissä joku hassu tai kivempi laulu, tai ihana ja koskettava puhe. Käytännöllisen filosofian ainejärjestön Dilemman puheenjohtaja puhu siitä, miten me sossut oikeesti mennään ja muutetaan maailmaa, mistä se on ite ollu melkeen kateellinen. Monet puhu siitä, miten upeeta on, että ollaan saatu oma ainejärjestö ja kiva posse kokoon. "Laulava mies" laulo ja omisti meille lauluja. Kynttilät palo. Ihmiset oli kauniita.

Jatkot oli tosi kummassa mestassa, mut kivaa oli, vannon! Sain illan aikana kuulla monia niin ihania asioita, että niitä on vaikea käsittää. Monia ihania kehuja, joita en osaa yhdistää tähän ihmisraunioon, joka tunnen olevani. Että oon tosi positiivinen ihminen, maailman paras tutor, yks fiksuimmista ihmisistä (tän sano mun 30-vuotias fuksi), ikäistään kypsempi, huippumallin näkönen. Kamoon what? That ain't me. Mut olin hetken onnellinen. Olin onnellinen, kun Sussi lähtee aina Beeffiin mun kaa. Olin melkeen onnellinen yksin yödösässäkin.

Miks se onni pysyy aina niin vähän aikaa? Miksen vaan opi olemaan tyytyväinen, onnellinen, kiitollinen? Miks uskon sitä bullshittiä mun aivoissa? Näihin ei voi kukaan vastata, mä tiedän. Mut oon väsyny kelaamaan näitä jatkuvasti. Oon väsyny, et en pysty pitään niit hyviä asioita. Et sit kun vähän aikaa on taas yksinäinen ja ulkopuolinen olo, niin putoon tähän kuoppaan. Totta hitossa haluisin kehittää itteäni noita hyviä asioita kohti ja pitää niistä kii, jos niistä jotain mussa on.

Oon lukenu paljon Mikko Rimmisen inhimillistä Nenäpäivää ja Dalai Laman Sydämeni neuvoja. Välillä ne auttaa tosi paljon, vaikken haluiskaan olla se tyttö yksin kirjojen äärellä. Mut Dalai Lama pistää muhun potkua, se sanoo suoraan, et ei auta surkutella. Toisaalta se tsemppaa tekemään mun duunia. Mulla oli joskus yläasteella todellinen buddhalainen vaihe, eikä näitä hommia oo ollenkaan huono palauttaa mieleen. Joten tähän loppuun vähän sellasia ajatuksia, jotka on hiukan lykkiny lisää näinä päivinä.

Ja sekin, että ulkona sataa vähän kaunista lunta.

Yksineläjille

"Monet miehet jäävät yksin vaikka haluavat epätoivoisesti löytää naisen, jonka kanssa voisivat elää yhdessä. Ja eräät naiset kuolevat kaipuusta löytää elämänsä mies, mutta heidän toiveensa ei koskaan toteudu. Näiden ihmisten ongelma on toisinaan, että he ovat liian itsekeskeisiä ja asettavat kumppanilleen liian suuria vaatimuksia. Jos he vähitellen omaksuisivat päinvastaisen asenteen, keskittyisivät vähemmän omiin pulmiinsa ja avartaisivat näkemystään toisista, he herättäisivät luonnollisesti toisissa myönteistä vastakaikua."

Touché!

Nille jotka omistavat elämänsä toisten auttamiseen

"Buddhalaisuuden näkökulmasta on tärkeää, ettei auta toista vain siksi että on pakko, tai siksi että saa siitä iloa, sillä tavalla kuin esimerkiksi jotkut saavat iloa puutarhanhoidosta. Jos auttaa rakkaudesta ja myötätunnosta, ja auttaa hymyillen ja lausuen lempeitä sanoja, tuottaa todellista onnea. Teko voi olla sama, mutta sen hyvä vaikutus on loputtomasti suurempi."

Tän oisin halunnu lukee sossuille.

Ahdistuneille

"Tehokas keino taistella ahdistusta vastaan on ajatella vähemmän itseään ja enemmän muita. Kun silmämme avautuvat näkemään mitä vaikeuksia toisilla on, omat ongelmamme tuntuvat vähemmän tärkeiltä. Kun annamme toisille apuamme, itseluottamuksemme kasvaa ja ahdistus hellittää. Meillä pitää toki olla vilpitön halu auttaa. Jos emme tahdo muuta kuin vapautua huonosta olostamme, auttamishalu kääntyy meitä vastaan emmekä pääse eroon itsestämme ja peloistamme."

Work in progress.

Niille jotka ovat onnettomia

"Ajatelkaa myös niitä lukemattomia olentoja, jotka kärsivät meidän laillamme, ja rukoilkaa, että oma kärsimyksenne lievittäisi heidän tuskiaan. Jos pelkäätte, ettei teillä olisi voimaa ajatella näin, teitä auttaa sen tosiasian tiedostaminen, että te ette ole yksin ja monet kaltaisenne ovat samassa tilanteessa."

P.S. Sain duunia!

Zen - vihaa vähemmän ja rakasta lisää

2010-10-31T20:42:00.006+02:00

We had a real zen-moment with Sussi. Duunattiin sormisushia ja omenahyvettä. Hippilyhty paloi. Puhuttiin asioista, se tyttö valo muhun rohkeutta ja lämpöä. Sen voimalla sitten vain eteenpäin!

Pacificossa veli soitti levyjä. Oli siistiä ja sekalainen posse, pidin siitä. Kaikki mahtu mukaan! Olit sitten ystävän ystävä tai pikkuveljen kaveri. Niin sen pitäiski mennä? Siistii menoo, halpaa viintä ja fiilasin sitä uutta baarimikkoa, joka vahingos repäs mun kuitin kahtia ja pahotteli kovasti. Mieninki meni villiks ja saatettiin käydä myös Beeffissä ja Nollassa. Kai se joskus on ihan ok.

Jatkoilla eniten kiinnosti eläinkirja. Kävin myös syvällisiä keskusteluja paaviksi pukeutuneen tytön kanssa. Tai tuskin ne kovin syvällisiä oli. Lauantaina mietin taas elämää seisoessani kylmässä bussipysäkillä. Ei tää kai oikeen hyvä oo näin, mut ei kai tää kovin vakavaakaan ole.

Siinä on kai se ydin. Ettei ottais niin pirun tosissaan ja vakavasti. Et menis välil rentsisti vaan. Se on mulle vaikeinta, koska rupeen heti vertaamaan itteäni muihin ja kelaamaan, et "sää oot niin ja sää oot näin" jne. Jokasel on kuitenkin se oma elämä ja jos tää mun on vähän sotkunen, nii ei se oo niin kauheeta. En mä enivei haluis viel sitä rivitaloo, avomiestä ja labradorinnoutajaa, en ehkä koskaan. Voin löytää onnen ihan muualta.

Lauantaina oli Maijan tuparit! Se oli jotenkin tosi mukava ilta. :) Tehtiin hummusta ja siellä oli toooosi hyvää Maijan tuparilahjaks saamaa leipää. Suht. kompaktiin pikkukotiin mahtu hyvin ihmisiä ja sopu sijaa teki. Puhuttiin esimerkiks kavereiden punkbändiaikeista ja muusta tähdellisestä.

Mentiin Sussin kaa sit (vaihteeks...) Beeffiin istuskeleen. Siel oli yks, joka aika pahasti rikko mut keväällä. Jäbä oli ihan pajareissa tai muissa mömmöissä. Katto suoraan päin, eikä tunnistanu. Siinä aika nopee haihtu ilmaan sit ne kauniit sanat ja se koko kaunis hetki, jossa oon pitkään ollu kovin kiinni. Eikä se niin erityiseltä edes vaikuttanu. Ei se ollu niin ujo ja kaunopuheisen olonen, kun mitä mä muistin. Aineissa vaan sekava ja äänekäs. Mä sellasista jaksa välittää. Mut kyl se vähän sattu, et mä olin ilmaa, samantekevä. Mut voin koittaa silti olla ton jutun yläpuolella.

Koska meit oli siin pari jumista, mut hyvää tyyppiä pöydän ääressä. Pienet asiat voi tehä onnelliseks ja takuulla mut teki se, et yks opiskelukaveri on koko ajan kelannu, et oon niin rennon olonen, et se haluis tutustua muhun. Ja myös kuopion kuunteleminen teki onnelliseks.

Sunnuntaina ihanaihana brunssi Sussin tykönä. Kaikkea hyvää! Se tytsy oli upeasti suoriutunu ja leiponu meille monenlaisia herkkuja. :) Oli hyvä ja ihana hetki. Kuunneltiin myös ruotsalaista punkkia ja katottiin Los curvas -skedeleffa, mikä oli ihan jees. Huhhei!

Oikeesti, voisko oppia oleen onnellinen? Olla välittämät ja kelailemat liikoi, chillata vaan? Sitä yrittäes. Ja niinhän se on myös, et ei mekään niille upeimmille jäbille uskalleta mennä jutteleen. Vai HÄ?

Ja näitä odotellessa:

Tänään, sun pitää nousta masennuksestasi tänään
Sisäinen valo ainoo lääke tähän hätään

Soon it's DOOMSDAY!!!

L'élégance du hérisson

2010-10-28T19:56:00.004+03:00

kuva täältä

Jotkut kirjat on kai suosittuja syystä. Luin Siilin eleganssin ja viimeisten sivujen aikana itkin liikutuksesta ja ilosta. Se nyt vaan osui niin kohdalleen. Asioiden ulos itkemisen suhteen ja hyvin hyvin hyvin paljon sen suhteen, että haluaa nähdä kauneutta. Ihmisissä. Toivottavasti tää ei nyt mene ihan lässytykseksi, koska näitä asioita mä oon tässä miettiny.

Koska vaikka viime päivinä oon kuullu kamalia asioita, uskon, et on kauniita ihmisiä, hyviä ihmisiä, lämpimiä ihmisiä. Ja niihin haluan nyt keskittyä.

Se kauneus koostuu pienistä asioista. Siitä, et jakaa jonkun suuren intohimon tai et saa aina lohduttavan sanan, no matter what. Mulla ei nuorempana ollut ystävää, jolle voi ihan milloin tahansa soittaa tai tekstata. Mulla oli rakkaita ystäviä, mutta joku mun sisällä pidätteli mua. En mä tehny sitä äidillenikään alusta asti. Nyt mulla on useampi sellanen ystävä ja se, jos jokin, on rikkaus.

Ja että niiltä vielä saa oikeesti rakentavia ja parantavia sanoja. Parantavaa kosketusta. Mulle voi merkata eniten maailmassa se, kun joku ottaa käsikynkkään ja meillä on sellanen samanlainen, syvä keskustelu, kun on monta kertaa ollut. Sillon tajuan, ettei kukaan oo mihinkään katoamassa. Hienoja hetkiä tulee aina vaan lisää.

Ja että oikeestaan kaikki on ihan pirun hyvin.
Ja yhtäkkiä on jo ihana, helpottava viikonloppu, joka tulee alusta asti olemaan niin upea, ettei se vaan voi mennä pieleen. Got it?

(Löysin muuten tota kuvaa googlaillessani Suomen Siiliyhdistys ry:n sivut. Sivuilla lukee seuraavaa: Suomen Siiliyhdistys ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka päämääränä on edistää siilitietoutta ja siilien hyvinvointia Suomessa. Niin kauan kuin maailmassa on siiliyhdistyksiä, kaikki on varmasti kutakuinkin hyvin.)

Mut en mä loppuelämäksein yksin jää?

2010-10-23T12:08:00.004+03:00

mummin kahvipannu koristaa nyt keittiöö

Kobra toi mulle mun ekat omat vinyylit, vaik olihan mul aiemminkin omia, mut ne on jo muualla (veikalla ja jollain rändom tyypeillä). Lämmitti sydäntä paljon! Kuha sais voimaa ja energiaa säätää sen soittimen paikoilleen, niin pääsis kuuntelemaankin! (pluspisteet tosta haitarista)

Sit tilitys. Nää asiat on nyt niin pinnalla, että musta tuntuu, että räjähdän.

Miksen vaan vois olla ilonen ja kiitollinen? Tyytyväine, chilli ja rento? Vastauksia on monia. Samat kysymykset on pyöriny mun päässä 7-8 vuotta, enkä oo saanu niihin paljookaan ratkasuja. Päinvastoin vastaan on tullu toistuvia vastoinkäymisiä, niinkuin nyt ihmiselämässä tulee. Mä kuitenkin otan ne hyvin henkilökohtasesti ja jokainen vastoinkäyminen (mun tapauksessa torjutuksi/jätetyksi tuleminen) on syöny sitä pientä itsetunnon hippusta, joka mulla joskus on ollu.

Haluisin osata ottaa rennosti ja muistaa, et asioil on tarkotus, järjestys ja aikansa. Mut vittuakos tässä. Yks mun ystävä sano mulle jo 17-vuotiaana, et ollaan me vähän epänormaaleita, kun ei vielä seurustella. Ite en haluu uskoa näin, haluun uskoa sattumaan, kohtaloon ja tuuriin, mut vaikee uskoa, jos muut (joita joskus oon asettanu auktoriteetin asemaan) sen kiistää.

Yhet mun tosi ihanat kaverit on pariutunu, ne kuuluu mun lemppari-ihmisiin. Oon rehellisesti tosi onnellinen niiden puolesta, miksen olisi? Mut jos joskus kaipaan itellekin tollasta samaa, vähän niiku pientä omaa jakoa, onko se todella katkeruutta tai kateutta? En mä haluu sitä onnea pois noilta mun ystäviltä, en ikinä. Enkä muiltakaan. Sanotaanko sitä silti katkeruudeksi tai kateudeksi? Sit kai oon katkera/kateellinen ämmä.

Tottakai oon ikionnellinen mun ystävistä, perheestä, harrastuksista, maailmasta, lasten hymyistä. Mut miksen osaa ajatella lapsiakin niin, ettei mul heti tuu mieleen, et mitä jos en koskaan saa omia? Haluun irti näistä kamalista ajatuksista, enemmän kuin mitään. Mut mikä täs auttais, ite en enää osaa itseäni auttaa.

Tsempit auttaa, otan ne oikeesti täysillä vastaan, niin täysillä, kun mä nyt enää voin. Ne on yleensä paljon viisaampia sanoja, kun nää mun pään sisällä. Koska hiton nuoria ja onnekkaitahan tässä ollaan!

Kiitos ja anteeksi, siispä! Edessä on hyviä hetkiä, sen tiedän. Ja siihen asti voi kuunnella Billieä ja syödä ite tehtyä melkoisen hyvää hummusta (vaikka itse sanonkin).

Vanhettiinko me näin äkkiä?

2010-10-18T21:06:00.010+03:00

Viikonloppu oli rentsi. Perjantain vähän graffitigalleriaa Tepan kaa ja punaviintä Millan ja hänen oululaisvahvistuksensa kanssa. En valita, en! Upeita mirkkuja, hyviä aikoja. Lauantain suunnattiin Kutoselle, tolutta, mutta onnellisina. Siistejä mimmejä ja hyvää musiikkia: todistettiin koko upee kattaus Kemmurusta Gasellien kautta JULMA-HENRIIN! Henkka oli hämmentävän skarppi, mutta erityisesti keikan alku oli kyllä vaikuttava - Kutonen on ehkä lievästi sanottuna väärä paikka ko artistille, mutta Henri onnistu loihtimaan sinne sopivan ahdistavan tunnelman. RPK toimi siististi dj:nä, hieno mies! Myöhemmin väsähti aika nopsaan, ni ei sit jaksanu olla nii meges, mut sielt sivusta oli hyvä seurata. Mun makuun liikaa uusii biisejä, tää taitaa olla aina se ongelma?

Tällä muistaakseni alotettiin ja toimihan se, sopivan ahistavat fiilikset, doupeimmat douppi seivaa, vai oliko se Jumala, vai sama asia?:

Kyllä Henri on edelleen mulle todella kova juttu. Ei se sovi kaikkiin päiviin tai fiiliksiin, mut se nyt vaan on. Te tiedätte?

Illan muuta upeeta tarjontaa oli mm. seuraavat biisit:

Hyvä pojat! :D Ommaan kotimimmeille, tietysti...... Erityisesti fiilaan Tuben jäätävyyttä ja monotonisuutta.

Ja sit nuorten jamppojen vastapainona vanhat, todella hyvät tekijät, heittivät kivasti sekä vanhaa että tätä uudempaa:

(oli kyl oudoin ever kattaus, jos saan sanoa... Gasellit, Kemmuru ja Henri wtf? Mut kai se jollai tasol sit toimi...? En tiedä kenen yleisöä siel enimmäksee oli, Gasellien varmaan.)

Sunnuntain sit vähä lepposampi alku, täydellinen brunssi ystävien seurassa! Brunssit on kyl ehkä yks parhaita asioita. Hoidettiin homma osittain nyyttärimeiningillä, osittain "emäntä" tarjos omaa continental-tyylistä brunssiaan. Sunnuntai oli kaunis ja se pieni koti varsinkin.

Sieltä sit takas Julma-Henrin maailmaan eli Asunnottomien yöhön. Oon aina halunnu olla mukana ko meiningissä, mut jotenki sinne on sit iteksensä ollu vaikee lähteä. Nyt kuitenkin meidän sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö lähti mukaan: tehtiin asiantuntijahaastatteluja, kysyttiin neuvoja tuleville sosiaalityöntekijöille ja jeesattiin käytännön hommissa (kahviossa yms.). Sää oli Hakiksessa kirpeä ja sossun jalat jääty jo kahessa tunnissa, hyvinhän siinä kiteytyi se totuus ja rankkuus - toiset pääsee kotiin juomaan teetä, toiset ei.

Ite jouduin lähtemään aika pian (vatsakipujen takia), mutta onneks muut jäi edustaan. Kuulemma meininki oli menny vähän villimmäks illan myötä, ihmiset oli tosi aineissa jne., mutta toisaalta myös todella avoimia ja kiinnostuneita siitä, mitä me tehdään. Kyllä mulla palo kynttilät ikkunalaudalla vielä kotonakin.

Oloahan toki helpotti Millan tekemät hyvät keksit ja lämpöset drinkit. Sit kävästii fiilisteleen rekkeetä, meidän "haasteet" ei oikein täyttyny, mut ei se mitään. :) Kyl reggae parantaa whatsoever. Jukka Poika oli tosi kettuuntuneen ja väsähtäneen näkönen, eikä se keikka oikeen lähteny polkemaan. Mut ei auta. Aina ei voi voittaa. Oli meil silti hauskaa, ku fiilisteltiin Pläskii siel sohvalla. :D Tulee siit aina mieleen iltapäiväkerhon muksut, ne tykkäs siitä kovasti.

Jeje, viikko lähti tosi kankeasti käyntiin. Vähä kävin siemailemas teetä Meikussa ja sit keskiviikkon opiskelusettejä. Se oli kyl jopa kivaa. Välil menee käpy pikkuvaimoihi, mut nyt niistä ei onneks ollu niin monta paikalla. Saatiin äänemme kuuluviin oppiainekahveilla, erityisesti fuksit oli ihanan aktiivisia. Sit istuttiin vapaa-ajantilassamme puhumassa maailmasta ja vähän kaikesta, tilattiin pizzatkin toki. Jäi paljon parempi mieli ku yleensä. Ehkä, koska siel oli jotai parhaita typyjä. Sitä aina odottaa opiskeluporukoilta niin paljon, et ne ois samal aaltopituudel tai samoista asioista kiinnostuneita. Jännää kyllä musta tuntuu, et oon löytäny niitä sellasia vasta meidän tän vuoden fukseista. Upeita mimmejä ja viel joskus tosi hyviä sosiaalityöntekijöitä.

Piti käydä supporttaan lilbrota dj-hommissa, raukka oli ihan kipsissä, ku oli soittamas konkareiden kanssa. Mut hyvin se veti! Ja Notkea Rotta oli melkeen hauska. Tuli kyl todettua, et pitäis varmaan olla tosi mömmöissä, et sitä jaksais aidosti fiilistellä. Arvostan kuitenkin sitä, et sil on livebändi jne. Sopivan lähiömeininki.

MUTTA. Miksi baareissa nykyään tuntuu, että oon eläkeläinen? Vanheninko minä vai nuortuko muut? Missä on räppisedät ja senioriskeittarit?

Pahasta olostani en nyt jaksa edes puhua. Ei se puhumalla muutu ja kyl elämä lopult antaa hyvää siinä missä ikävääkin. Voisin ehkä vaan kiittää, taas kerran, niitä, jotka on jaksanu kattoa tätä mun heilumista kaikki nää vuodet. Tänää itkin aamukahvilla ja oon vahvempi ku pitkään aikaan.

Ensam i Stockholm

2010-10-12T18:09:00.009+03:00

Paljon en jaksa sanoa, koska ne on samoja sanoja kuin aina. En mä sovi joukkoon, mulla on osaton olo. En osaa olla. Siks on ehkä parempi lähtee yksin kuulaaseen Tukholmaan, jättää muut omille teilleen. Nähdä, et maailma on kaunis ja olla hetki onnellisempi kuin koskaan. Kiinan ihmeet ihmetytti Östasiatiska museetissa, ihanat ihmiset hymyilytti kaduilla, kaunis riikinruotsi kupli korvissa. Vegepurilainen ei ehkä ollu gourmet, mut DAMN se maistu hyvältä.

En mä sitä sano, et ois koko ajan ollu ikävää sossujen kaa. Ihania fukseja, isosydämisiä, niitä on ainakin monta. Kaks itki mun kaa iloa ja surua vessassa keskellä yötä, yks halus jutella just mun akns ja tarjos kahvit ja näytti koiransa kuvia. Yhen kaa oli diipit keskustelut kuulumisesta ja kuulumattomuudesta. Sit ne laulo karaokee ja niiden jälkeen ehkä 10-vuotias Roosa laulo Pikkuveljen, mä rupesin itkeen, se oli vaan. Hyvää siinä missä huonoakin. Vähemmän pikkuvaimoja, enemmän aitoja tyyppejä. Ait?

Mul on huono fiilis, en saa hommia hoidettua, pienetkin asiat raivostuttaa. Mulla ei, taaskaan, oo mitään hajua siitä, mitä mä teen isona. Kun en mä osaa nytkään tehdä mitään. Mut nää on näit, nää pyörii päässä. Haluun uskoa, et tää on kausi. Et ei ikuisesti voi olla ikävää. Eiks se näin mee?

Mut mis on toivo?
Mitä sit, kun edes suomireggae ei revi ylös?

Kadotin toivoni, tuhlasin rahani, hukkasin sanani

2010-10-07T14:50:00.003+03:00

Mul ei oo toivoo, massii tai sanoja. Ite tehtyä soijarouhekaalilaatikkoaki kyllä, pari ihanaa ystävää ja mutsin tilaama kirkasvalolamppu odottamassa Postissa. Ystävillä on loputtomasti anteeksantoa ja uusia mahdollisuuksia mulle. Voidaan myös syödä sämpylöidä ja juoda teetä Lintsin kaltseilla. Motivaatio on hukassa, oon istunu päivät kattomassa Wirea, enkä oikeen jaksais kiinnostua. Mut jotain parempaa on saletisti tulossa?

Avaa silmät, maailma on tosi kaunis

2010-10-01T15:32:00.004+03:00

Kiitos kaikki te, joiden takia mä herään näihi päiviin ja muistan, et ihmiset ja maailma on oikeesti hiton kauniita. Kiitos, ku sanotte, et all gon get ok, koska niinhä se on. Sitä mieltä mä oon.

Gracias - HKI from Cocoa © on Vimeo.

Kiitos citykanin poikanen keskel yötä, kiitos kuulaat syysaamut ja virkkausaddiktio. Kiitos paprikat ku punastutte. Pentti Sammallahden retrospektiivi ja vuoden paras suomirapvideo, vaik oisinki puolueelline. Aina en jaksa mennä lenkille tai laittaa sitä hiton vessapaperirullaa siihe vessapaperirullatelineesee, mut ei se oo nii kauheata.

kuva täältä

Gosh, I love these guys!

2010-09-28T22:26:00.001+03:00

Tikari Tour 2010 pt.2 from venom posse on Vimeo.

Marry me, please!
Omistan linkityksen videoon erityisesti kotitytölleni Sussille, koska meidän kesä oli kilarikesä. Kaipaan!

Mul on kaikki hyvin. Tai ainaki nii ajattelemaan pyrin

2010-09-27T20:50:00.005+03:00

Sovitaanhan kaverit, et kaikki kääntyy hyvin päin? Tänää oli monil vähä paska päivä, mut huomen on parempi. NIH! Oon tarvinnu elämässäni virkkaamista, suklaan tekemistä, täytettyjä munakoisoja ja yksin katseltuja taidenäyttelyitä. Sit tulee muuta. Te ja se yks parrakas skedejäbä.

Real people

2010-09-25T11:39:00.002+03:00

Ihmiset on saanu mulle viime päivin isoja hymyjä naamalle. Ei sen tarvi olla mitää sen kummempaa. Kuha ootte, ni ootte kauniita. Kiitos

- mummu, jonka kaa juttelin junas 10 minuuttia
- muksut, jotka herätti mut aamusin, erityisesti mun 3-vuotias kotityttö
- tytöt, joiden kaa luulin etääntyneeni, mut nyt ne istu mun kaa tunteja kahvilla
- sarjistytöt, joiden kaa on edelleen rentoa
- tyttö, joka katos sienimetsään, mut meen vaik hakeen sen bäkkii
- kaverit, jotka haluu baaris juottaa mulle kahvia, et pysyn megessä
- kaverin tuleva baarimikkomies, joka laittaa mulle colaan sitruunaa ja teehen hunajan shottilasiin
- pikkuveli, joka on yhtäkkiä lämmin ja käy juttelemassa monta kertaa
- jäbät, jotka maksaa lounaan sniikisti sil aikaa, ku käyn vessas
- Nuuskamuikkunen
- keski-ikänen nainen, joka kehu mun kenkiä yöjunassa.

Real people!

Anna sataa

2010-09-19T13:33:00.008+03:00

Milla sanoo (13:32):
nyt ainakin mun silmiin vaikutat kasalle palasia, joka odottelee et joku kokois
annanas sanoo (13:32):
Aika hyvin kuvattu itse asias
Milla sanoo (13:33):
mut ihmiset on kiireisii nykypäivän, hyvä jos ne kerkee ostaa liimaa kaupast

Onneks asiat ei oo nii pahasti. On kivoi fuksei, kiinalaisii buffet-lounaita, kavereit, jotka tekee lonkalta yllättävän hyvää kikhernekarria. Lauantaina muffineita, sangriaa ja paljon enemmän naurua kuin pitkään aikaan. Paljon armoa ja anteeksiantoa. Mun paprikat kasvaa ja auringonkukat on silmuilla. Uus kamera on melkeen liian siisti. Ja täällä meillä on kämppiksen sisko kahden ihanan tyttärensä kanssa. On upeeta herätä lasten iloisiin ääniin, pieneen jokellukseen. 3-vuotias on mun suosikki, se selittää niin kovasti. Laitto ilman lupaa kahvinkeittimen poies päältä ja sitten hämmentyi. Lähtiessään kysyi:

"Äiti, kenen toi potkulauta on?"
"Annan. Se on rullalauta."

Ja kun kuuntelin Super-Jannen Teille kaikille M-junassa, vastapäätä istuva keski-ikäinen nainen hymyili itsekseen ja ulkona paistoi aurinko sateen jälkeen.

Ongelma ristii kädet

2010-09-13T12:26:00.013+03:00

Aluksi iso anteeksipyyntö: mun valmiiksi rikkinäinen kamera hukku la-su yön temmellyksessä. Mulla oli hienoa kuvamateriaalia niin sarjisfestareilta kuin Millan, Sussin ja mun iltareissusta, mut sitä ei nyt oo. Ei se kamera harmita, mut ne kuvat. Se on uuden hankkimisen paikka sit. Skannailin tos äsken sarjiskerhon lehden sisältöä, joten niitä voin sentään näyttää täällä. :)

Sarjisfestarit - check! Ja me päästiin vieläpä voitolle, hohhoh! Rahattomalle sarjisfestarit on toki ahdistavin paikka ikinä, ite en pystyny investoimaan mihinkään muuhuun ku kavereiden sarjiksiin ja pariin postikorttiin. Mut ei voi minkään. Tässä nyt maistiasia...

Todella päräyttävä tämän vuoden kansi! Liimalapsethan ne siellä. :) Idea lähti siitä, että meidän ekassa omakustanteessa oli Hesarista leikattuja aviopareja. Nyt on sit vauvoja, jotka ampuu laseria silmistään. Lehdessä oli plussayllärinä myös omat laserit askarreltavaksi! Kannesta vastasi pitkälti Helmi, big up! Myös taitto jäi Helmin kontolle ja häntä tässä avusti Jude, jolle olemme kiitollisuudenvelassa.

Boris-setä (c) Helmi. Tää on mun henk. koht. suosikki Helmin tän vuoden jutuista, koska olin mukana inspiroitumassa islamilaisen taiteen museosta Helmin kanssa. Ja tää vaan on niin nerokas! Kattokaa nyt tota palanutta taloa tos vikas kuvas! WTF! Helmil oli muitakin sika hienoja juttuja lehes.

Vankila (c) Kobra, kyseinen sarjis on ois ehkä mun suosikki, jos sellanen ois pakko valita näistä upeista!

Housut (c) Tuomas. Tuomas on ihan liian hyvä! Myynnissä oli myös hänen omia lehtiään, aivan upeita!

Koira (c) Maija. Uutta ja mielenkiintoisa tyyliä meidän Maijalta! Maija on kadehdittavan hyvä ja on upeeta nähdä uusia puolia sen tyylistä.

Nafta (c) Antti. Antti on myös näitä meidän uusia poikia ja niiden muiden lailla ehkä vähän liian taitava ja khuul-... eikun siis! Nää on hauskoi nää Antin, se käytti sellasta 70-luvulta peräisin olevaa konekirjotuksen harjotuskirjaa.

Sikiö (c) Olli. Oon tosi ylpee Ollista! Ensinkin tää oli ainoo meidän lehden sarjakuvista, joka liitty suoraan kanteen - siks se oli vikana sitomassa lehteä yhteen. Ollilla on oma sympaattinen tyylinsä ja oikeesti tosi hyviä läppiä! Se oli jotenkin tosi hämmentävän tuottosa täs lehessä. :D

Eka sivu mun Kettu-sarjakuvasta. Oon todella tyytymätön mun omaan panokseeni tässä lehdessä... multa oli toi kolmisivunen Kettu ja sit kaks muuta yhden sivun juttua, jotka tein aika hutasemalla jokasen. Ketussa oli syvä ajatus, mut toteutus ja aikapula kusi sen. Se oli ehkä taas vähän liian henkilökohtanen mulle. Jossain määrin toi musteella maalattu öinen puisto varjoineen ehkä onnistu (maalasin siis kaiken siveltimellä lukuun ottamatta ruutujen reunoja), mut ei se vaan taaskaan ollu sitä, mitä oisin halunnu sen olevan...

Ja vähän meidän vääntämiä tarroja! Annettiin niitä lehden ostaville. Oli tosi hauska tehä näitä, parhaimmisto synty jo julkkaribileissä kavereiden tehtailemana. Jotkut jopa makso näistä. :D

Tässä oikeestaan melkeen kaikki se, mitä mulla jäi festareilta käteen sarjiskerholaisten juttujen ja yhden pinssin lisäks. Vasemmanpuolimmainen on ilmaiskortti Sanna Ala-Ojalan sarjikseen liittyen. Oikeenpuolimmaiset liittyy Emmi Jormalaisen sarjakuva-albumiin Kirjoita pian!, joka oli niin ihana, et oisin todellakin halunnu sen, mut kun ei ollu ees sitä kymmentä euroa... mut tosi söpis (joo taidan mä vähän söpistelijä kuitenkin olla). Myös fokitin oisin halunnu ostaa, se oli festarihintaan vaan 12e. Mut ei sit. Joskus... muullon sit.

Mitäs muuta? Muuten on ollu vaihtelevaa. Ääripäästä toiseen. Pari ihanaa kahvi- ja teehetkeä, joina oon tajunnu, miten upeita ihmisiä mulla on ympärilläni. Viljan kans tehtiin unkarilaist safkaa ja syötiin jälkkäriks sen tekemiä ihania muffinsseja, Tepa valaisi mut perjantaina positiivisuudellaan mbarin aurinkoisella terassilla, Epa tuli kotopuolesta äitinsä tekemä omppumehu ja ihanan kirpakoita omenoita muassaan - hoidimme sielujamme P-Haagan illassa muffinssien ja teen voimalla, ja äsken Milla oli täällä myös teetä litkimässä, käveltiin puiston läpi hämärtyvässä syysillassa. Sussin kanssa meillä oli taas yks hiton hulvaton ilta: jauhettiin syntyjä syviä ja naurettiin hirveesti partsilla ja pöydän ääressä, junassa outoa porukkaa ja Julma-Henriä. Napattiin Milla mukaan Roskaan, missä tytsyt liimaili tarroja ja ilmaisi itseään tusseilla seinille sydämensä kyllyydestä. Siitä sit Pihviin, mis meininki pasha, joten Milla läks kotio ja me sit Pleikkariin. Siin ees oli yks hassu fuksityttö (on muuten tosi monta ihanaa fuksityttöä, yks kehu sunnuntaina mun hupparia ja ois halunnu sen hahaa). Mentii sisää ja ihan NRJ:hän se mesta on nykyään. Voi surku. Siel oli kesän piristys ja tajusin silloin.

En mä niitä saa, mut saan mennä sanomaan kauniisti ja pistää toiset hymyilemään. Ehkä mä oon siks täällä. En kävelemässä käsikynkässä vaan valasemassa. Mut mistä saa valoa valaista? Kirkasvalolampustako?

Tavallaan tosiaan on ollu tosi hyviä fiiliksiä - myös yksin kotona virkatessa perjantai-iltana, seuranani Muumilaakson tarinoita. Sit vaan tulee pudotuksia, sitä kun tajuaa tän muailman olevan aivan liian paha ja ihmisissä niin paljon pahaa mieltä ja vihaa (minussakin tällä hetkellä). Ei tätä jotenkin vaan jaksaisi. Pitäis olla enemmän sitä teetä ja niitä muffinsseja, kävelyretkiä yömetsässä, kippuraannaurettuja iltoja ja hyvää reggaetä, ja ehkä vähemmän aamuja, joina herään yksin. Koska tätä on ollut liikaa.

Tämä selvä?

P.S. Mul on tosi kiva ja siisti kämppis, joka esim. huovuttaa ite. Luulen, et tää on jonkun hyvän alku!

"Korjaan jeesus-teipillä sun sydänsurut"

2010-09-09T21:40:00.009+03:00

Ensin mainostusta.
Tänä viikonloppuna 10.-12.9. pidetään Helsingin sarjakuvafestivaalit. Mun posse (Sarjiskerho) on edustettuna 11.-12.9. Luckanilla (Simonkatu 8) Pienlehtitaivaassa klo 12-18. Ite oon mestoilla ainakin lauantaina. Jotaint odella siistiä on tulossa! Pienlehtitaivaan ympäriltä löytyy kaikkea muuta kiinnostavaa, siis, sarjisfestarit! :)

Tämän asian tiimoilta meillä olikin julkkaribileet viime lauantaina. Leivoin kotoa löytyneistä aineksista vegaanisia muffineita ja teeleipiä. Myös entiseltä kämppikseltä jäänyt kasvispiirakka lähti messiin. Mentiin Helmin kanssa laittamaan työhuonetta kuntoon - se on siis mesta, jossa käytään piirtämässä ja jota saadaan käyttää kerran viikossa, koska Helmi ja sen opiskelukaverit on vuokrannu sen (blessing!). Ja se on tosi siisti mesta! Käytiin H:n kaa kaupas täydentämäs tarjottavia. Alunperinhän bileiden piti olla "perinteiset" taittobileet, mut koska saatiin nidonta ilmaseks taiton yhteydessä, niin ne oli kai julkkaribileet sit vaan?

Porukka alko valua mestoille. Harmillista kyllä yks sarjiskerhon perustajajäsenistä, Maija, ei ollu paikalla. :/ Mut onneks oli paljon hyviä tyyppejä. Monil oli Oltsun suunnittelema hieno sarjiskerhopaita päällään! Olin ite aika stresseis ja viel mais, en tiedä mis määrin must oli seuraa, mut yritin parhaani. Kobra soitti vinyyleitä, tyypit askarteli (ehkä siisteimpiä ikin) tarroja ja booli oli mukavan kirpakkaa. Siistiä oli myös, et yks sarjislaisista tyttöystävineen toi paikalle ihanan mustan villakoiransa Jekun! Jekku oli hyvä tyyppi kyllä. :) Tähänhän se toki sit vähän taas meni:

Mut ei kai siin? Saatiin tosi kivaa palautetta siitä, että lehti on niin monipuolinen - onhan meillä jokaisella niin tosi erilainen tyylii. Se on meidän vahvuus munkin mielestä. Mutta myös upeet kannet sai positiivista palautetta, pistän kuvaa sit festareiden jälkeen. :)

Mitäs muuta... lisäks oon jumitellu ja ollu ekoilla luennoilla. Porukat tuli Unkarista ja toi mulle kaikkea hassua (paprikatahnaa, laventelipusseja vaatekomeroon jne.), oli kiva nähdä niitä taas. Keskivikkona mentiin myös Ruudolfin keikalle Mascotiin. Keikkaa oli mainostettu viimesenä ennen toukokuuta 2011, mut näähän usein tuppaa oleen mainoskikkoja. Rudyssa sympaattista on se skidi säätämismeininki ja kämäsyys, siihen kun voi samaistua niin kovin. Ja freestylet oli todella jäätäviä. Solonen oli megessä, ja Rudy soitti myös Karri-Koiran paikalle. :D Niitä uusia biisejähän ne toki veti, paria poikkeusta lukuunottamatta (mut ei nekään ollu vanhimpia tai mun suosikkeja)... mut ei siinä, meininki oli hyvä ja sen voin sanoa, et hitto se jäbä on pärähtäny! Sai nauraa kyl sydämensä kyllyydestä. Luksusta oli viel ku sai kyydin kotiin asti kaverin kaverilta. :) Sit tuli uni hyvin silmään!

Hahaha old school:

Ja nyt sarjisfestareille fiilistelemään! Tenttiin lukeminen saa odottaa...

Oot liian kallis tuhlattavaksi

2010-08-29T13:28:00.022+03:00

Haluan, että luet nämä sanat. En olisi millään edes jaksanut kirjoittaa, mutta pitää vähän selittää ja kertoa, mistä moinen hiljaisuus. On tapahtunut paljon asioita, todella hyviä ja todella huonoja, vuoristorata vie voimat. Olen ollut loppu, ihan täysin voimaton. Mutta täällä sitä silti yhä ollaan.

Raappanan levy Maapallo kopsahti keskiviikkona postiluukusta. Pari niin kovaa raitaa, että. Biisi Yksinäistä osuu erityisen hyvin näihin hetkiin. Koko levy on jotenkin tosi positiivinen yllätys, koska kun ekan kerran kuulin Karu totuus -biisin, se suorastaan ärsytti mua. Ja nyt tykkään siitä! Mitä hittoa? Onneks Lahen poika lunasti odotukset, eikä toka levy - ainakaan mun mielestä - missään määrin jää ensimmäisen varjoon. Soundit on vähän erilaisia ja siksi tuoreita. Mun suosikkeja on jo mainitsemani Yksinäistä, sen lisäksi kavereille paljon hypettämäni Maapallo, Ei kunnioitusta ja Vasikka. Mutta ei ne oo edes ainoita! Vaikea on valita! Oikeestaan kaikki biisit on jollain tapaan kivoja. Ja kivat vierailijat, isot propsit ihanasta Stepasta Aikasin heräämistä -biisillä. Kuten arvata saattaa, Yksinäistä-biisi on ollut mulla kovimmassa soitossa:

Niin kauan ku on elämää on myös toivoo / On mul alla vaikka mikä onnen maa / Matkal unelmaan mä kohtaan mont ongelmaa / No mä syön yksin kesäsin, talvisin / Ja syksysin, nukuin / Ja jo miltei itsekseni puhuin / Mutten ruvennu onnen perässä mä sykkii / Tulee kun on tullakseen / Ei sovi yhteen syys ja yksinäisyys / Nään sitä kaikkialla, kaukainen läheisyys / Näin pimein iltoina ei yksinäisyys tunnu siunaukselta. Myöhemmin Raappana viel totee, että Kaikki tarvii toivoo, hitto soikoo / Niiku sairaat hoitoo, ei se keltää pois oo. Ja sit Ei kunnioitusta: Mä ympärilläni nää kunnioitusta / Ne arvosta edes äitejään / En sopusointuu / En ihmistuntemusta (--) Havaitse en usein kunnioitusta / Se ylpeyden taakse häviää / Ja suureks pienestä luonnonoikusta, lainit kertoo aika hyvin mun tän kesän jälkeisistä fiiliksistä. Sano viisaanpana, voiko parantuu? / Ja milloin maailma tulee muuttuu?

Myös viimesen biisin Lopussa kiitos seisoo (featuring Piitsei!) kertsi on lohduttava: Lopussa kiitos seisoo / En tarvii piiloo, en pakokeinoo / Sillon elää viisaasti, kun ottaa hitaasti / Oot liian kallis tuhlattavaksi. Näinpä! Jopa Karun totuuden tunnen nyt jotenkin voimaannuttavaksi. Vaikkei kukaan kunnol ois styylannukaa mun kaa. Mut parempi on erillään. Perhesuhteet ja Mutsibiisi on söpöjä, vaikken niistä ihan biiseinä kauheesti digaa - mut tiedätte kelle ne männöö! Kiitos, ihana Lahen mies (myöhemmin viel hypetykset lauantaisesta keikasta!)... :)

Dodi... sitten pitää esitellä tällanen pieni asia, koko kesän kestänyt projekti, jonka sain vastikään valmiiksi. Nyt se on jo omistajansa lipaston päällä ja joku päivä ehkä seinälläkin:

En muistanu, miten ihanaa on maalata. Tein ton taulun akryyliväreillä, joista osa oli helmiäisakryylivärejä ("graffitissa" ja vähän pilvissäkin). Pari paljettia myös sinne meni. Räppinsä kuunnelleet tietää, mikä biisi mulla oli isona inspiraationa (Black Star ft Common: Respiration). Mut eniten inspiraationa oli tän kesän yöt, erityisesti se ensimmäinen kaunis ja leuto kesäyö Meilahdessa. Nyt kun on virallisesti syksy, voi sanoa, että oli tässä kesässä paljon hienoa. Niitä öitä ja iltoja puistoissa ja ulkona, yks jopa mökillä luonnon rauhassa. Paljon ihania ihmisiä ja hyviä nauruja, raikasta salaattia ja viilentävää merivettä. Ihan ok saldo? Taulusta vielä sen verran, että sain ohjeistukseksi minkä kokoinen sen tulisi olla ja että se voisi olla tummasävyinen ja siinä voisi olla graffitivaikutteita. Kokoa lukuunottamatta taisin kiertää vähnä jokaista tehtävänantoa... Tummaa tossa on tietysti noi mustat osat, graffitivaikutteisia ehkä noi pilvet "graffitista" en tiedä - se yritti olla aika suoraan sitä itseään. Ite oon monin osin tyytymätön, mutta niin kai sitä aina. Enkä viittiny lähteä korjailemaan kauheen paljoa sit enää, yleensä liika työstäminen tekee hallaa.

Sitten siihen kaikkeen, mitä täs on tapahtunu. Aloitan ekasta tapaamisesta sosiaalityön fuksiemme kanssa. Oon tosiaan tutorina, mun ryhmäläisten keski-ikä on noin 30-vuotta, eivätkä he perheen, työn tai kummankin mainitun takia oikeestaan oo päässy oikeen mihinkään tapahtumiin tai edes orientoiviin opintoihin. Mutta ei se mitään. Ne nuoremmat opiskelijat on oikeen kivoja ja tutorit myös! Paikalle saapui parhaimmillaan vaivaiset kuusi fuksia, mutta ei siinä mitään. Parannettiin silti maailmaa ja keskusteltiin kiivaasti sosiaalityön tilasta. :)

Suuntasin skideille jatkoille Pacificoon. Siellä mun veikka ja sen kaveri oli pyörittelemässä levyjä, hyvät setit oli heillä taas. Olin tosi uupuunu ja väsy, niinku moni muukin tais olla, joten aluks vaan nuokuttiin ja möksäiltiin pöydässä. Pacificon edulliset juomat tais hoitaa asian kuin myös pari pirteempää lisäystä porukkaamme. Näin Millaa pitkästä (no en tie onks ees nii pitkästä?) aikaa siellä. Niko ja Tapsa veti oikeen kivan keikan, tosin se Pacificon äänentoisto ei oikeen imarrellu sitä. Harmillista sinänsä. Pojat kehotti jatkoille Städäriin. Milla, kolme sossupoikaa ja minä tehtiin työtä käskettyä. :D Oli aika mielenkiintonen reissu Städäriin (laitettiin jäbien hiuksii vähän uuteen uskoon hiuslakal yms.) ja myös mestoil oli ihan mielenkiintost. Musiikkivalikoima aika lame ja telkkareista tuli rantalentis-tv-peliä ja muuta jänskää. Sossupojat on vieny mun sydämen! Aikasemmin on tottunu jutteleen sosiaalialan jutuista vaan (yleensä) keski-ikäisten naishenkilöiden kanssa, niin jotenki sykähdyttää aina sydäntä, kun joku jäbä jaksaa puhua näistä. Kun en minä aina niiden omanikäisteni tyttöjenkään kanssa meinaa tulla toimeen... Noh. Sit piti viel ottaa skidit "bisseshottijatkot", homma rupes menee todella häröks. Hauskaa kyllä oli, aamulla hikisempi homma mönkiä Vallilasta kotio. :)

Juhlat senkun jatku vaan. Perjantaina oli mun ja Sussin aika lähteä kauan kaavailemallemme Roihuvuori-ekskursiolle. Tää hoitu mainiosti, koska Roikassa oli tuollon, Taiteiden yön päivänä, Roihuvuoren kyläjuhlat. Ja jos ihmettelette, et mitä hiton tekemist meil on Roikassa, niin minäpä kerron: Sussi on asunu muksuna Roihuvuoressa ja ite oon ollu siellä duunissa jotain viis vuotta, kummatki tietysti ihan rakastuneita kyseiseen kaupunginosaan (muutenki ku Asan takia). Mä oon tietysti nähny vaan yhen puolen siitä mestasta, mutta kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että se on ihanan ihmisenkokonen paikka ja hei... voiko paikka, jossa on Untuvaisen- ja Vuorenpeikontiet voi olla muuta ku upee paikka?

Noudatettiin kaikkia kunnon Roihis-sääntöjä ja käytiin Lidlin kautta hakemassa halvat eväät. Istuttiin penkillä siin vesitornen juurella, koska matka oli liian rankka ylös. Oon tosi harmissani, kun unohdin kamerani kotiin! Toisaalta se oli parempikin, koska keskityin 100-prosenttisesti kaikkeen näkemääni ja kokemaani. Edes kännykän taustakuvaksi päätynyt kuva Roihuvuoren vesitornista ei ole jäljellä, koska kännykkä oli huollossa... No sit mentii hengailee siihe vesitornin juurelle, spray-kannujen sekaan. Maisema pisti hiljaseks kaikes upeudessaan. Kanttarellin juurelle ilmaantu myös pari upeet skedepoikaa, mut ei lähetty mitii bondaan niide kans sit. Siit vesitornilt laskeuduttiin Roihuvuoren japanilaiseen puistoon, joka oli laitettu kauniisti - siel oli soihtuja ja kohdelamppuja luomassa tunnelmaa ja yhdellä perheellä ihanan tunnelmallinen piknik puiden katveessa (siel ois tehny mieli vähä kuokkia). Esiintymässä oli melko pimee Cold Cold Ground, paikallista vähän raskaampaa musiikkia. Yhel bändiläisistä oli siisti pupunaamio ja muuta sellasta. Muksu pyöri ympäriinsä ja bajamaja-jonossa sai kuulla hämmentäviä tarinoita. Roihuvuorentielle lapset oli piirtäny ihanan piristäviä katuliitukuvia. :)

Meidän oli tarkotus mennä Ruiskumestariin, mut todettiin mesta ihan oikeesti liian keski-ikäseks ja täydeks. Joten palattiin vielä japanilaiseen puutarhaan kattelemaan ihmisiä ja hetkeks jäätiin myös kuunteleen Notkeeta Rottaa (jota tosin ei oikeen fiilata kumpikaan plus et mitä hittoo se tuol teki? Nojoo...) Ugly Ducklingiin siis vei tiemme odottelemaan tätä miestä aka elämämme rakkautta:

kuva täältä

kuva täältä

Ok sori asia tuli varmaan jo selväks, mut viel yks?

kuva täältä eli Asamasan MySpace-sivuilta

Asamasa esiinty ilman Jätkiä, mestoilla oli levyissä DJ Polarsoul ja tuplaaja oli kans paikalla. Odottelu Ducklingissa oli upea kokemus sinänsä. Paikalla oli kaikki kulmakunnan pubiruusut ja muut kantikset, paikallista nuorisoa oli saapunut mestoille sankoin joukoin. Hyvä, ku mahtu seisomaan. Saatiin itsellemme sumplittua istumapaikat mielenkiintosesta pöydästä. Siinä istu alkuun meitä vastapäätä joku ehkä Joni-niminen jamppa. Ensin joni urhoollisesti kaivoi jostain oman bissetölkin ja ehti sen juuri avata, kun baarimikko tuli ja kysyi "Mikäs tää on?" Joni vain kohautti hartioita ja vastasi yllättävän uskottavasti: "En mä tiiä." Kaverit kanto Jonin (kutsutaan häntä nyt sillä nimellä) eteen viis-kuus talon lonkeroa. Noh. Jonihan siitä liukeni johonkin, tietysti. Myöhemmin meitä syytettiin siitä, ettei me katottu hänen peräänsä - luultiin Jonin tosin tuntevan muut pöydässä istuneet ja siksi oltiin ehkä aateltu heidän vähän yytsivän herran perään. Mut eipä siinä!

Asamasa oli mestoilla jo, pyöri siellä yleisön joukossa ja lopulta kapus lavalle. Polarsoul laitto hyviä biisejä tuleen, mm. Raappanaa. Ja sitten ne alotti! Uskaltaisin väittää, että toi on kovin keikka, jolla oon koskaan ollu - ei ehkä äänentoiston tms. puolesta, mutta tunnetasolla. Erykah Badu pisti mut Porissa vähän itkemään, mutta nyt Asa nosti kylmät väreet. Saatto johtua siitä, että jäbä veti useita mun lempibiisejä, joita ei normikeikoilla tuppaa kuulla (esim. Foetida-levyiltä). Mies joka ei tahtonut loukata ketään, Pojat teki soppaa, Mitiih, Takaisin puihin veljet, Persepolis, Sanat ei tehny laulua, Hidastaa, Biittei, riimei ja elämää..! Ohhoh! Ja miks tykkään Asasta nii paljon, koska se on vähän hassu ja hymyilee koko ajan sillee ilkikurisesti. Muistan varmaa ainaki se esiinty mattip:n kaa ja tää toinen Mattihan on vähän sellanen vakavamielisempi jamppa, mut Asamasa hassutteli jotai. Roihikaski se siunas meit mikrofonil. Montakohan jäbän siunausta mä oon jo saanu?

Koska oltiin Roihuvuores, tiedätte varmasti, mitä osattiin odottaa. Tässä vaiheessa kaikki tietysti sekos:

Myös Punaisen tiilen Asa veti, ne vaa on niin hassuja ja vanhoja, eihän se enää käytä kömpelöitä anglismeja ja semmottii. Kiitos siitä! Mut nostalgiaa voi aina vähän harrastaa, noitahan minäkin silloin pienenä hoppipäänä fiilistelin!

Ja ihan viimotteena ehkä mun suosikkibiisini, Monimuotosii. Siihen oli hyvä ja kaunista lopettaa. Tässä vaiheessa Sussi oli jo tehnyt tuttavuutta "tulevan miehensä" kanssa, tai siis hienon miehen joka Jude-nimellä tunnetaan. :D Hauskaa oli kyllä, Judessa oli pitelemistä, eikä jäbän selityksistä oikeen meinannut saada selvää. Jude kavereineen ei kerenny samaan dösään meidän kanssa, mutta en tiedä, mitä menetettiin... kai jotain? 82N ajo mukavasti Tammisalon kautta, sellanen skidi maisemareitti siis. Metroon sattu ne skedejäbät vesitornin juurelta! (ne oli siis myös Ducklingissa kyllä, siellä yks niist jutteli mulle vähän tiskillä!!!) Me oltiin kylmiä ja kuunneltiin (varmaan TOSI khuulin näkösinä, not) Julma-Henriä ja Heikki Kuulaa mun mp3-soittimesta. Sit ne jäi kans Kampis ja meidän pikku pupusen käytös sai ne nauraan ja hymyileen. :) Noh. Tommoset tyypit salee päätyy Pihviin. Meilläpä oli erilainen suunnitelma! Päätettiin mennä aiheuttaan pahennusta Tigeriin (hahahahahahah) ja vähällä oli, ettei menty. Mutta onneks sit lopulta homma natsas ja saatiin nimet listaan ja itsemme ilmaseks VIP-puolelle. :D Drinkkilippuineen päivineen. Paikkahan on todellakin kamala, mutta tuttu DJ soitti synttärisankarille toivemusiikkia ja keskustelut oli intressantteja. Piti päästä viel laulaan Swengiin, mut eipä ne enää ottanu sinne jonoon! Turha reissu? Ehkä, mut hauskaa oli. :) Ja sit ei ku kotio vaa!

Lauantaina alko kuumeinen sushin väsääminen illan juhlia varten. Kolme kaveriani piti yhdessä synttärit: Prinsessajuhlat! Hahaa, ite en oo kummonen rinsessa, ruma ankanpoikanen pikemminkin, eikä meillä muksuna saanu kattoa Disney-leffoja, joten oon välillä vähän ulalla niistä. :D

Muksuna sain joskus lahjaks Pocahontas-Barbien, joka oli mun suosikkini. Montaa Barbieta mulla ei ollutkaan... Pocan mekon väri muuttu, kun sen laitto aurinkoon. Ja fiilistelin jotenkin sitä sen Native American -meininkiä, olin kai tällanen pirun hippi jo sillon. :D Eli bileissä roolikseni nakitettiin Pocahontas. Luonnollisestikin. :) Rekvisiittaa riitti! Ja voitin kilpailusta (hahaha) prinsessahammastahnaa. :D

Siinä pieni siivu ruokavalikoimastamme (huonolla kuvalaadulla). Ehkä maailman parasta kasvispizzaa, tortilla-munakasta ja pinaatti-fetapiirakoita plus mun dusaamia sushirullia ja inkivääriä niiden vierellä.

Aika kului, joten jossain vaiheessa mun, Sussin ja Millan piti liueta Helsinki reggae festivaleille! Saatiin Sussille hankittua onneks lippu ja jonoteltiin kylymässä. Oli outoa, että yhtäkkiä baarijonossa oli kylmä - siitä kai tietää viimeistään, että on syksy? Sisällä oli jo kovasti porukkaa, Lahen edustuski huoh, onneks ei vihamiehiä. :D Ehdittiin sopivasti sisään Raappanan keikan alkaessa. Ja hyvä keikka oli kyllä! Tattista taas kerran. :) Kuvista ei saa kyllä mittään selvää, mut Raappanal oli Bob Marley -kuvamateriaalii taustagrafiikkoin ja valot tietty Etiopian väreis.

Sit siinä vähän pyörittiin, Semifinalin puolella myös. Meininki oli kyllä upia! Hyvää musiikkia ja seuraa, mitä sitä muut ny pyytäis? Kuunneltii vähän Momocatia, jonka keikka oli kyllä kieltämättä hyvä. VG ja Komposti soitti Semifinalin puolel, siel fiilailtiin kans. Sit alko Jukka Pojan keikka, joka oli kyllä todellakin hyvä! Siinä tiivisty hyvin tää kesä. :) Sen verran tän kesän anthem seuraava biisi on ollu:

Vanhempiakin biisejä saatiin kuulla, covereita myös. Vikana Jukka Poika toi vielä Raappanan kanssaan lavalle, se oli kivaa myös. Sit mentiin Sussin kaa kuunteleen Poutasoundia, siin oli jotain jamppoi, joiden kaa Sussi jotai hengaili ja yks niist tanssi (hyvin säädyllisesti!) mun kanssa, mikä oli kiva. Lopuks se kiitti tanssista ja sano, et tanssin hyvin. Enemmän tota, herrat! Poutasound oli kovis, niiku yleensä, vaik välil pitää olla skidi heitteri. :D Ja sit valuttii himaan. Ei ollu jatkoi.

Sunnuntai oli hyvä päivä olla. Ison onnen mussa herätti se, et pitkäst aikaa hengasin kunnol pikkuveikan kaa. Tehtiin kasviswokkia, puhuttiin yllättävän diippejä ja kuunneltiin musiikkia (Super-Janne ja Teflonit mm. oli kovassa soitossa). Veikka soitti myös uutta omaa materiaaliaan. Tuntuu hienolta, että meil klikkas - puheenaiheet oli kaikkea välillä lapset-meditaatio-maailma. Mul on oikeesti semmonen ylpeys kyllä sydämessä tällä hetkellä, koska veikan uudet projektit on tosi hyvän olosia ja, kuten monesta suusta on jo kuultu, siitä vielä kuullaan.

Proud big sis' presents, pakko mainostaa (veikka vastaa siis biiteistä):

Seuraava päivä meni pommiin nukkuessa ja sit sarjikses viimoset säädös lehteä varten ja sit Sussin luo oleileen. Meil oli tosi fiksut ja innostavat keskustelut (harvinaista? :D). Päädyttiin sit jälleen YK:lle, jonkunasteisena läppänä, koska Sikamaanantaissa on oltu viimeks ehkä kolmisen vuotta sitten. :D Musiikki ja porukka oli melkosen jäätävää, mut se ei tietenkään estänyt meitä nauttimasta toistemme seurasta ja sairaasta meiningistä! Yritettiin kovasti ottaa sellasta hienoa vessakuvaa itsestämme (vastaava ku Jodasta ja Stepasta), mut menestys ei ollu kovin kova:

Hyvät naurut kyl saatiin!

Ilta tai siis yö päätty mun osaltani sen verran raffisti, et on joutunu täs kyseenalaistaan ihmisten hyvyyttä ja koko maailmaa oikeestaan. Mut haluun uskoo, et all gone get ok, nyt tarvitaan aikaa ja paljon rakkautta.

Yksinäistä
Ja oon nyt yksinään
Mut en mä loppuelämäksein yksin nää
Ei saa meistä luovuttaa yksikään
Korotan sua huomen, jos et korota itseäsi tänään

Kukkia kotiin

2010-08-24T20:23:00.002+03:00

Niitä saa vielä siitä ponitallien vierestä, Kantsun ja Maltsun väliin jääviltä pelloilta. Niitä saa ottaa kotiin ja ihailla siellä pellolla. Pyöräilin sinne pienessä tihkussa ja haluan muistaa sen hetken.

Syksy on ihmisen parasta aikaa

2010-08-24T11:34:00.018+03:00

Good times, great people! Kesä on ehdottomasti taittunu syksyyn, mut mä en valita. Nyt on helpompi hengittää, vaik lämpöä onkin jo vähän ikävä. Vai mitä te kelaatte? Mun mielestä paras aika vuodesta on elo-syyskuu, kuulaat aamut ja hämärtyvät illat.

Perjantaina pidin rauhallisen koti-illan hengaillen himassa vanhempien kanssa. Ne lähti 2,5 viikoks Unkariin, joten piti viettää hieman laatuaikaa ennen sitä. On ne niin upeita, kyllä. Itellä on kans kova ikävä Unkariin, mut sitä voi hoitaa kuuntelemalla unkarilaista musiikkia ja lukemalla unkariks. Luin myös Johanna Adorjánin Rakkaudessa erottamattomat. Se on kaunis, joskin lohduton kirja rakkaudesta, suvusta ja euroopanjuualaisten historiasta. Kirjassa tipahteli unkarinkielisiä lauseita, jotka nostattaa mulla aina lämpimän tunteen ja vähän kylmiä väreitä. Mun ja Adorjánin historia on vähän samanlainen, joskin meidän suku on kuulunu vähän eri sosiaaliluokkaan - ehkä se olikin kirjassa se, mitä mä en tunnistanu. Adorjánin isovanhemmat oli hyvin tyylitietoisia ja fiinejä, mun isovanhemmat eli Unkarissa maalla, isoisä ajo traktoria osuustilan pelloilla ja toimi kalvinistisena pappina, ne kasvatti omat kanansa keittiössä. Mun isovanhemmat oli mielenkiintosia ja salaperäisiä ihmisiä siinä missä Adorjáninkin. Mun suku on juutalaista siinä missä Adorjáninkin, tosin keskitysleirille kukaan ei joutunut - sotavangiksi Siperiaan kylläkin. Sieltä mun isosetä käveli Unkariin jalkaisin. Samalla tavalla kuin Adorjánilla, meidän suvussa sukunimi piti vaihtaa juutalaiselta kalskahtavasta Neumannista unkarilaisemmaksi.

Ehkä just se salaperäisyys ja puhumattomuus on sitä samaa. Mielenkiintoiset ihmiset, jotka vie tarinansa mukanaan hautaansa. Mun isovanhemmat on poissa, mutta tiedän, että ne oli upeita ja viisaita ja kauniita. Ne rakasti mun isää, äitiä ja meitä, vaikka me oltiinkin toisella puolella Eurooppaa. Muistan isoäidin lempeyden ja sen, että pyörin sen unkarilaisentuoksuisessa keittiössä, siellä oli emaliastioita ja tuoreita vihreitä papuja. Muistan isoisän, jolla oli aina puku päällä ja Israelissa otetussa kuvassa baskeri, silmät vähän naururypyillä silloinkin, kun se oli pitkään ollut kolkossa budapestiläisessä sairaalassa. Muistojen lisäksi on kuvia, joissa istun isovanhempien sylissä ja nauran. Ne asu samanlaisessa budapestiläisessä kerrostalossa kuin Adorjánin isovanhemmat ennen sotaa: parvekkeet kiersi sisäpihaa, istuin siellä kaupungin kuumuudessa leikkimässä kivetyksellä.

No tää meni nyt vallan herkistelyksi. Mulla on maa keskellä Eurooppaa, se on vähän lohduton maa, mutta ihmiset kauniita, kieli pehmeää ja taivas kesällä isompi. Sieltä tulee vanhempia, jotka matkalle lähtiessään suukottaa tyttäriään kummallekin poskelle, se on tapana ja jotenkin sille maalle ominaisesti kovin muodollista, mutta toisaalta niin lämmintä ja runollista.

Noniin, jos sitten siirryttäisiin viihteellisempään puoleen? Lauantaina koitti yks selkeimpiä kesän loppumisen merkkejä, Kuningassoundi-klubin päättäjäiset ravintola Helsingessä. Leivon mustikkapiirakan ja suuntasin tapaamaan upeita mimmejä. Sinne tuli lopulta Vili, Epa, Sussi, Helmi ja jopa meidän rakas puuseppätyttömme Anni. Porukkaa oli aika vähän, muttei se haitannut - sadettakin tuli vasta illemmalla. Pilviä oli, auringon pilkahduksia kyllä myös. Hyvää musiikkia, Stepa ja Are vauhdissa.

Eväät oli viimeisiä kesän antimia Aasiasta tuliaiseksi saamani liinan päällä. Herneitä, kahden sortin rypäleitä, sitä mainitsemaani piirakkaa, suolakeksejä ja tuorejuustoa, suolakaloja, viintä, tervasnapsia ja liian makeaa siideriä.

Koski oli kaunis, Vanhakaupunki myös. Se on niin ihana paikka, joku siinä vetoaa. Kai se vanhojen tehdasrakennusten ja luonnon pilkahdusten yhdistelmä, ajattomuus.

Epalla oli etkot/jatkot. Meininki hyvä. Mimmit vauhdissa. Matkalla tähän päämääräämme Hesarilla oli maassa mies verissä päin, tihkusateessa, hihnassa shar pei. Me yritettiin siinä tiedustella, että onko hän ok, onko apua haettu. Mies kerto saaneensa epilepsiakohtauksen ja että veli on Ärrällä ja tulee kohta. Epa lähti tarkastamaan tilannetta ja kerto veljen olleen melko tylyn oloinen. Sellainenhan tää mies oli ulos tullessaankin, bisseä oli ostanut, apua ei kyllä ollut hakenut veljelleen. "Apinat, etteks te ennen oo ihmistä nähny?" Mä tulistun noissa tilanteissa helposti, onneks sanoin vaan, että ollaan me ihmisiä nähty, mutta että tää ihminen vuotaa verta ja hänellä on epilepsiakohtaus. Joka tapauksessa nähtiin parhaaks kadota paikalta - se mies oli sen olonen, että ois kyllä käyny naisiinki käsiksi. Surulliseksi pisti, mutta jotenkin se kohtauksen saanut mieskin kai pääsi siitä kadulta ylös, koska ei se siellä enää maannut, kun katoin meidän taakse.

Perillä Anni pyys kainosti lupaa istua ikkunanlaudalla, napsasin siitä kauniista hetkestä kuvan. Suunniteltiin teehetkeä, koska se sopis niin hyvin tohon kämppään ja kiinalaiseen teeastiastoon.

Sitten fiilisteltiin tätä! Biisi sopi mainiosti iltaamme. Ja tsekatkaa tää video, hyvä meininki siinäkin:

Sitten hieman herkempää matskua, nää on näitä lapsuuden muistoja. Tää on mielestäni todella kaunis laulu ja monien mielestä osuva, koska nimi ja tarina osuu kohdilleen. Ja siitä saan siksi voimaa:

Sussi askarteli hienon mainoskyltin selkäpuolelleen, sillä voisi mainiosti mainostaa myös S-marketia. Tuoreus ei ole todellista, laatu on kyseenalaista, mutta onneksi edes hinta on oikea. Tämmöstä kummallista puuhastelua, outoja tussitatuointeja ja hölmöjä läppiä. Epa opetti lempeästi Annia vaihtamaan vinyyleitä.

Sit sateista stadia pitkin, pientä aggressioiden purkua ja Heikki Kuulan biisejä sateenvarjon suojissa. Sporissa, luurit korvissa. Perillä Pihvissä iso kasa tuttuja, hyviä tyyppejä ja kadonneita äijiä. Mun mieli teki tepposet, mut onneks siin oli taas pari siistiä tyyppiä olemassa läsnä, pussaamassa poskelle, sanomassa, että sä riität. Nauramassa mulle, kun nukahdin joskus kello kuus kovalle lattialle hame korvissa. Vinyylit soi ja tyypit oli aitoja! Aamulla piti sit mönkiä junalle ja kotio, koko päivän olis voinu nukkua. Mieli oli onneks korkeempi jo iltapäivällä, itsetehty shahi paneer ja puol litraa kolaa autto huonoimpiin fiiliksiin.

Lähdin Maijan seuraks saattamaan Kobraa junalle. Se hetki oli surullinen. Kobra sai 3,5 euron lipun Kemiin asti, mikä oli vähintäänkin oikein. Me käytiin saattamassa se sisään sinne vaunuun, se meinas jäädä ovessa jo kiinni rinkastaan, mikä ois ehkä ollu ihan hyvä. Ettei sitä ois tarvinu päästää sinne kosteaan, pimeään ja kylmään pohjoiseen. Mutta varmasti näin on hyvä, se on hyvä sille, huonompi meille stadiin jääville. Pohjoinen karaisee, ja hyvät tyypit löytää toisensa jopa siellä pimiässä. Sit parin vuoden kuluttua, koulusta valmistuneena, saadaan vielä upiampi Kobra takaisin tänne etelään. Sitä ennen ehditään liftata sinne monta kertaa. Kobran rumpukoneet on Maijalla ja mikseri Helmillä, mulle ei jääny niitä levareita, mut en mä siitä huoli! Ehtiihän sitäkin.

On vaan inhottavaa kattoa, kun kotipojat lähtee. Steissiltä hieman murtunein fiiliksin suuntasin Sussille kaupan kautta. Siellä pienet, väsyneet etkot, Julma-Henriä ja Stenkkaa tottakai! Epa laitto mulle hyviä biisejä muistitikulle, tää löyty sieltä ja omistetaan nyt mäyristytöille Epalle ja Sussille:

"SINÄ... UNOHDIT... MÄYRIKSEN!"

YK:lle Reggae Sundaysiin - se on aina riski, mutta se on otettava. Selektori oli surkea, toustas kaikkien biisien päälle tosi huonosti - kritisoimme. Mulla oli ainakin kivaa silti, toivottavasti ja nähdäkseni myös kotimimmilläni, vaikka väsynyt ja vähän kipeä olikin. Tanssilattialla tunsin oloni imarrelluksi, kun multa tultiin kysymään jotain muuveja. Hah, multa! Mut ei se mitään, tanssiminen on aina kivaa ja vielä kivempaa on siistit tyypit.

Tutuntuttuja ja ennalta tuntemattomia, sen ei oo niin väliä. Mun mieli oli lopulta tosi korkeella, koska sain tosi paljon buustausta ja kauniita sanoja ihan vierailta ihmisiltä. Etelä-Amerikasta asti Suomeen reissanneelta jäbältä, joka kerto rakastavansa Helsinkiä. Se kaivo jostain laukkunsa pohjalta tällasen:

Kerto säästäneensä sitä mulle. Että se on sen isoäidin vanha, jos oikein muistan - kuvan toisella puolella olikin epämäärästä espanjankielistä tekstiä vahan rouvan käsialalla. Poika sano, että mun pitää suhtautua itseeni samalla tavalla kuin Maria tossa kuvassa Jeesukseen. Eikä me kummatkaan olla kovin kristittyjä, mut tämmöset jutut on silti totta. Ja silti voi puhua buddhalaisuudesta tai mistä vaan.

Tututntutut oli hassuja, jatkotarjous oli yks bisse ja spraykannuja. Hengaillaan lähiöissä joskus, tuskinpa, mut annan silti mun numeron. Kantsulaiset eronneet isukit voi joskus olla parasta seuraa, vaik kaikki ei niiden kaa natsaiskaan. Usein ne on herkimpiä ja siksi upeita. Niiden kanssa voi joskus mennä poimimaan auringonkukkia Malminkartanosta, kiitokseksi siitä, miten kauniisti ne puhuu omasta pojastaan ja minusta.

Eilen oli sunnuntaifiilis, hervoton sarjiskerho ja sarjisfestari-ideointi, maanantain sunnuntaileffa, jätskiä, sipsejä ja limpparia Sussin mansionissa. Leffa oli Faija (Farsan), ihanan Josef Faresin ihana uusin elokuva. Pojan roolissa ihanan rakastamani Jonas Khemirin veli, pääosassa ihana faija:

Hahaa! Jalla! Jalla!:aa voittanutta tuskin mun makuun tuleekaan... Siitä huolimatta leffa rentoutti, nauratti ja herkistikin. Se tuskin johtui pelkästään toissailtaisesta, että loppukohtauksessa paatuneinkin sossu herkistyi. Good stuff!

Näin. Ja sitten tenttikirjaa kätöseen tai muuta "mukavaa" lomapuuhaa.

Yksinäistä ollakseen yksi näistä

2010-08-19T11:15:00.007+03:00

Oon koittanu lomailla for real. Nauttia hetkistä ja elämästä.

Käytiin Vilijaanan kans kattomassa Four Lions, joka oli taatusti hauskin leffa vähään aikaan! On parasta, ku sen rakkaan tytsyn siivellä pääsee ilmaseks leffaan. Toisaalta ois paljon parempaa, jos se sais leipuri-kondiittorin duunia, kun kerta on valmistunutkin. Mut nyt se kelaili jotain yrittäjyyskoulutusta tohon päälle, vois natsaa! (koska sillä jos jollakin on paljon ihania ideoita kahvilan perustamisen suhteen)

No mut se leffa:

Toi on vähän sellast "saako tälle edes nauraa" -matskua, mut nimenomaan siks sille pitää mun mielestä nauraa. Toi leffa oli jotenkin sopivan humaani. Ja toisaalta siel oli se syvempikin ajatus siitä, et miks hitos jotkut ihmiset ajautuu tekemään noita asioita. No joo, menkää ite kattoon!

Sit täs on juotu tuliaisiks saatua ruusuteetä (jotkut vaa tuntee mut!), käyty syksyn ekal dancehall-tunnil, kahviteltu Itikses. Todella upeeta, kun kaveri tarjoo latte macchiaton ja voisilmäpullan - olkoonkin Hesen ghettoympäristössä. Mut that's the way I've always have liked it, ait? Ei pystyis oleen missää liian fiinis mestas eniveis. Itikseen oliki jo kaipuu! Sit oon nukkunu aamut pitkään, juonu aamukahvii pitkään, ihan vaan ollu ja kattonu jotain höppänöitä sarjoja jopa netistä. Fiilaillu tatuointiohjelmia ja unkarilaisia kuvioita, jotka viel kiipee mun iholle. Vilijaanalt sain myös extraruiskun jokasyksyistä käsityöinspistä (pipojen virkkaamiseen ja ehkä yhest pöytäliinast vois tehä hameen...)

Hah tanssittii tätä tänää! Syksyn ekal tanssitunnil. Iha huvittavaa kyl, koska mul on useemmat tollaset kengät ollu... onha tuo ny hiton materialistista, mut huvittavaa ja hyväntuulista!

Vähäsen joutunu oleen apeena perus osattoman ja ulkopuolisen fiiliksen takia, mut se on vaan vaihe. Apeeks vetää myös upeet skedejäbät, jotka on liian hyvii ollakseen muuta kuin unta. Mut niitä on, ja vielä ne löytää tiensä sinne, minne pitää.

Ettäs tiijätte!

P.S. Kiitos jokaselle, joka lukee näit!

"Ootko enemmän hipsteri vai pissis?"

2010-08-16T10:58:00.025+03:00

Siinäpä vasta kysymys! Tolla kysymyksellä tuskastutin ihmisiä viikonloppuna. :D

Mulla alko loma. No loma ja loma. Heti piti käydä vähän heittään keikkaa sosiaalipäivystykses ja niin eespäi. Lisäks tein minireissun mun mummin huudeille. Mummilla on tosiaan Alzheimer ja se on menny pelottavan nopeesti huonoks. Se elää hetkessä, joten ihan sen takia siel on hienoo käydä. Et pelastaa sen yhden hetken. Mummi oli tosi ilonen myös mun Berliinin lentokentältä lähettämästä jääkarpunpoika Knut -kortista. Kerto sen piristävän jokasta päivää. Mut kyl se pistää koville. Et ihminen on niin haavoittuvainen... Unohtaa yön aikana, kuka siel on yökyläs. Ja pari lauset välis, ni pitää kysyy uudellee, et mitä tyttärentytär tekeekään elämässä.

Mummilaan päin mua veti myös tädin & serkun uus mäyrispentu Aida eli "Iita"! Mun kamera jotai sekoilee, mut tuos on jokatapaukses yllä kuva pikkuneidistä. Oli hauskaa skedee tätsyn luo kylään ja juoda sen kaa kahvia. Keskustella elämästä. Ympäril sekoili kolme mäyräkoiraneitiä. Vanhin, Oona, on vähän luonnevikanen ja "soittaa" pianoa. Mut must tuntuu, et se digaa mua kuitenki. Tulee aina vieree ja rupee nuoleen käsiä ja varpaita. :D Se näyttää aika surulliselta usein ja tää lämmin kesä on vieny neidin voimat. Keskimmäinen, 2-vuotias Mila, on ADHD-tapaus. Se on paljon energisempi ku pikkuvauva Aida. Se on musta kääpiömäyris, myös Aida on kääpiö. Kun olin lähös, Mila ei päästäny mua meneen, vaa tuli jalkoihin makoilemaan ja tuijotti vetoavasti (kuva 2. alla)... Ois ehkä pitäny ottaa neiti megeen!

Oonal on perus ilme ja Iita kyttää taustalla. On se iso tyttö jo, kasvaa nii nopiasti. Oona on matriarkka, nuoremmat neidit kunnioittaa sitä, eikä esim. uskalla viedä leluja siltä.

"Meikä lähtee messiin!..."

Se on flow ohi ny! Oli kyl yllättävän mukavata, vaik pelkäsin etukätee, et saisin hullut hipsteri-överit siel. Luulen, et oli hyvä, etten odottanu oikee mitää ja tuntu jopa vähän nihkeeltä lähteä mestoille. No perjantaina sitten suuntasin sinne Tepan kanssa. Tepa oli ensikertalainen, joten piti eka vaan ihmetellä meininkejä. Suvilahti oli oma ihana itsensä. Perjantailta mulla ei ole kuvia, kun en äkänny ottaa kameraa mukaa, mut pitää nyt sit selittää tälleen suusanallisesti...

Mentii eka ihanalle Back Yardille. Mesta on koivupuiden katveessa ja maa oli peitetty siirtonurmella. Kouvuissa roikku Marimekko-kankaanpalasia ja lyhtyjä, jotka tuikki myöhemmin illalla kauniisti. Tuolit oli koivupölkkyjä. Tuol tuli vietettyä aikaa. Dj Didier soitti tosi rändomia, mut mun mielest oikeen upeeta musiikkia. :) Sielt lähettii sit fiilisteleen Jimi Tenorin ja Tony Allenin kokoonpanoa. Se oli kyl mukavan groovea musiikkia! Maistu afrobeatia fiilistelevälle. Sen jälkeen mulla ja parilla muulla oli kova yritys päästä kuuntelemaan Ulveria. Ne on norjalaisia jäbiä, jotka on tehny aiemmin death metallia, mut yhdistelee siihen nyt elektronisia elementtejä jne. Niiden musiikkivideot on aika hienoja kans. Olin innoissani, koska tota oli hypetetty yhelt sun toiselt suunnalt, mut täs kohtaa flow kusi: bändi oli buukattu Voimalaan, joka ei oikeen toimi keikkatilana. Mesta oli jo nii täys, et seisottii pylvään takan ja yritettii nähä jotai. :D Ei siin oikee pystyny keskittyy, mut kyl me pari biisii jaksettii ja lähettii sitte. Hienolt kuullosti eniveis! Noh, kuunneltii sit sen sijaan Broken Bellsiä, joka oli oikein mukavaa sekin. :)

Mun vatsa jo vähän kurniki, joten suuntasin mielestäni flown parhaille kojuille: safkaa hakemaan! Jonottelin vähän pidemmän hetkosen siinä, mut odotus palkittiin, kun sain käsiini tofuwokin punasel currylla! Pari hassuu kaverii käveli viel just ohitte ku söin, ni sain vähä ruokaseuraaki. Sit menin kuuntelee Back Yardille jälleen Awesome Tapes from Africaa! Oli mulle parhait juttui tuol flows, sen verran kovasti fiilistelin. :) Ja toki kun seurakin oli hyvää. Käykää toki fiilisteleen sen jäbän blogii, ihan hiton kovis! Hain siihen meille viel reilun kaupan kaffet ja luomuinkivääriporkkanamuffen, hetki oli täydellinen.

Sit käytii vähä fiilailee Tiivistämös, mis piti olla kaikkii lupaavia ja vaihtoehtosia suomalaisia artisteja. Nimi Puiset heilat lupasi paljon, mut oli skidi pettymys. Ei siin mitii, fanitettii silti! Tän jälkeen alkoki jo oleen Big Boin aika. Ja keikka oli mulle oikeestaan hienompi juttu, ku olin kelannu! Big Boi heitti kaikkii vanhoi OutKastin biisei ja lauloin itteni käheeks. :) Esim. Rosa Parksista big up!

Yes! Big Boi oli kaiken kaikkiaan mukavan energinen ja sil oli hauskat grafiikat, jollaset mulki on sit ku oon iso räppitähti... eiku. Pakko oli kuitenki jossai vaihees paukkia Pihvii päi ja hakee keskustast mun homegirl! Huh... Perus skedejäbien perään haikailut kans. Siinä sitte törmättii vähä muihinki tuttuihi ja oli vähän liian kreisiä vaihteeks, onneks selviydyin kotio Larun rannalt. Meininki ok, ei kai siin!

Sit koitti lauvantai. Möngin Epalle etukäteisfiilistelee. Hesarin Alepas meininki oli mielenkiintone. Mukaan tarttu vegepurilaisainekset, tiikerijätskiä ja kolaa tietysti. Kuunneltiin M.I.An uut levyy ihka oikealta vinyyliltä, sillee se on parast!

Huskyjen pelastamista, Husky Rescue siis. Ei musiikillisesti ehk ihan mun juttu ja toi laulaja manas myrskyä, jota ei onneks tullu! Mut hyvä esiintyminen no matter what ja hyviä tyyppejä näky kans tän keikan aikana. :) Sit vähä palloiltii ympäri ämpäri. Sit oli tarkotus mennä yytsiin Owen Pallettiä, mut Voimala oli JÄLLEEN ihan täys. Et ei siin sit mitää viddu. >:/ No käytii sit vähä kurkkaa Timo Lassyy ja sen jälkee suunnattii hyvis ajoin telttaan. Siel oli Junip eli José Gonzalézin kokoonpano. Oli ihan mukava. :) Teltassa oli vaan kovin kuuma ja meil oli vähä heikotus pääl... piti siis päästä istuskelee... Suunnattiin jälleen Back Yardille.

Sit oliki ruokailun aika! Falafelikojulle oli ihan kreisi jono, mut jälleen odotus kannatti ja täl kertaa oli jonottaeski seuraa, joten homma suju mukavammin. :)

Käytii vähä yytsii sivusta Robynin keikkaa, ihan hyvältähän se vaikutti! Ilta alko hämärtyä ja Suvilahessa oli kaunista.

Sit koitti yks ehdottomasti eniten fiilaamistani keikoista: Omar Souleyman! Huhuh! Tää syyrialainen keski-ikänen herra asteli lavalle palestiinalaishuivi ja tummat aurinkolasit päässä ja pitkä kauhtana päällä. Sillä oli megessä runoilija, joka kuiskas sille riimejä, joista herra sitten friistailasi kertakaikkiaan sykähdyttävästi! Ihmiselle, joka saa kylmiä väreitä itämaisesta musiikista, toi oli todella ekstaattista! Tähän kun lisättiin (melkeen liiakskin) välkkyvät strobot ja arabialaistyyliset grafiikat, nii ou mai gaad! Tanssittiin hullun lailla, teltassa oli taas aika lailla kuuma, mutta kyllä siinä useampi (vartin pitunen :D) biisi tuli bailattua!

Sit täytyki henkisesti lähtee valmistautumaan M.I.An!!!!!!!!!!!!!! HUHUHU! Tajus kyl vasta ihan keikan alkaessa, et mitä todel tulee näkemään! Kuvamateriaali ei oo oikee mistään kotosin, mut ei voi mitää. :) Vaik Epan kaa ollaan melkosen isoja faneja ja Maya on kova ämmä, nii ei viititty änkee lähelle. Parempi ehkä nii. Ois tullu joukon ahistus vaa! Oikeen hyvin kuuli ja näki kauempaaki, mieluummin kuuntelen hyvän keikan ku saan paniikkikohtauksen keskel jengiä (been there done that). Oon todellakin sitä mieltä, että keikka lunasti odotukset. Yks parhaita ikinä näkemiäni keikkoja, toimiva kokonaisuus!

ALwkklxmlzaokaslaakslakwmlakwsmxlak
World Town!

Siel se mimmi nyt on! Toi asu on muuten jotain, mitä voisin oikeesti pistää itsekin päälle. :D

Hahaa, Boyzin aikana Maya pyys lavalle kunnon possen jäbiä tanssimaan. :)

Kreisei valoi! Huhuh...

Oli suht sellai voipunu olo, ku puskin ulos festarialueelt vähän ennen ton keikan loppumista. Kuulin Born Freen mennessäni ja Paper Planesin jo ulkona ollessani. Eli ihan jees ajotus! Lähin sit paukkiin Kuudennelle linjalle, mis oli MONSP 10-v bileet. Mestoilla oli valmiiks mun kotipojat ja -tytöt: Sussi, Koopra ja Vili. Huh! Pyhi veti sika hyvän keikan, josta näin puolet! Ja vitsi sitä Tefloneiden keikkaa!! Ehkä paras niiltä näkemäni? Myös Solonen oli yllättävän hyvä. :) Tepa paukki jossain vaiheessa myös mestoille! Oli kivaa tyyppien kanssa ja ne piti mut ylhääl, vaik meininki meinaski horjua.

Mua ärsyttää jäbät. Siis muut ku mun kotipojat. Urpot jäbät, jotka kyselee mun perään ja sanoo maailman upeimmaks tyypiks, et musta näkyy, et oon aidosti kiltti ja et kilteille käy aina ikäviä asioita täs maailmas. Et ne ihailee mua ja all dat. Kuitenki pienet, blondit, nätit, ne on ne, joiden perään kandee lähtee. Mut en mä välitä, koska oon väsyny päihde- ja mielenterveysongelmaisiin. Niit mul on duuniski iha tarpeeks. Ois vaa kiva riittä, joskus jollekin. Ois kiva, jos se urpo jaksais selvittää asiat niin, ettei enää sattuis. Pyytää vaik anteeks yhden kerran? Tai oikeesti muuttua. Mut liikaa pyydetty, varmasti. Olihan siel muitki entisiä. Varjoja menneisyydestä. Mut ei siin mitää... lopult kotityypit sai mut vakuutettua siitä, et all iz good. Ja mul jäi hyvä omatunto, koska kuitenkin huolehdin, et se urpo pääs ees johonki yöks.

Noh, sit lähettiin mielenkiintoselle kotimatkalle Sussin kans. Piti vähän toluttaa Hämeentiel yksil portail, tuttui naamoi meni ohitte. Terhi Kokkosia. Hauskoi pilapuheluita. Kaisaniemenpuistost löyty hädässä oleva teinityttö, sillä yks ainoo kamala kaveri. Piti vähän jeesiä, vaik voiko ketään loppupeleis auttaa? Mut kuha ei kävele ohi silmät suljettuna. Tärkeetä on myös sanoa kauniita asioita, jotka on totta.

Ja hyvä on myös se, et pääsee kotimimmin pieneen kauniiseen kotiin yöks, koska yksin saattais kotonaan itkeskellä vaan tätä maailmaa. Myös vegepizza tekee hyvää, aamulla seitsemältä.

Sunnuntaina ihme kyllä selviydyin kodin kautta Kemmurun keikalle flowhun! Ja näkemisen arvonen setti olikin, totta vie! Fiilaan kovasti kyllä niiden setien meininkiä!

Lavalle tuotiin milloin ketäkin, Särree, roopek:ta, Super-Jannee ja boksissa oli Rudy tietysti. Fiilasin. :) Sen jälkee vähä istuskelin siel mimmien kaa ja olin vähä huonon. Kävin hakee Epalt mun safkat (tilil ei katetta...) ja suuntasin himaan, mihin kotimimmit tuli istuun iltaa. Istuskeltii partsil bongailemas junia ja pukumas bashaa. Riehuttiin vähä Mc Taakibörstan tahdis. :D Hieno hetki!

Kotimimmien lähdettyä mua piristyttämästä, tää biisi pretty much saved my day!:

Alko sit kunnon lomaviikko maanantaina. Kävelyä stadis & filosofisia keskusteluja, kiva sarjis ja sen jälkee Vilijaanan luo syömään maailman parast sushia ja semmost. Välil on epävarmoi hetkiä, mut uskon, et kaiken kaikkiaan tää kyl täst paranee!

"Tiedätkö, missä koirat nukkuu?"

2010-08-09T20:22:00.013+03:00

Our Mexican guy left the country. This entry is dedicated to him. I want to write in English if he reads this. Although I know he understands more Finnish than we can even guess!

Have been having good times. Muffins with co-workers and great feed-back from them. One said that I'm exceptionally mature for my age, the other that I am brave in facing new things, I have opinions and I am loyal. They gave me a Moomin mug and plate. Still, the best feed-back is always the smiles of children.

On friday I got a ride from one of Helmi's friends. I headed towards Helmi's summer cottage with two fun guys in the front seat. We listened to Radio Sputnik, classical music and other weird stuff. The sun was shining. For a moment I felt really happy - and still felt at the summer cottage. I had an opportunity to spend a night with some of the best people in the world at a very beautiful and sympathetic summer cottage. What could be better anyways?

The water was nice and warm, as well as the weather.

I love August!

I found my prince who, unfortunately, managed to escape under the table...

It must have been aroun 11 o'clock when the boys started to grill. But no worries - they had a forehead lamp! And the grilling table suddenly looked something like the craziest DJ table ever!

The lamp was useful in many ways.

Real summer cottage style.

The cottage was so lovely! Like... a real summer cottage. I absolutely loved the veranda. We ate there. And listened to some Radio Suomi & mix tapes. Also the straw hats were important. We had possibly the best grill food ever! Soya sausages, couscous, salad, halloumi, chévre... and the great filled mushrooms by Kobra! And great drinks, too, of course.

The Mexican wrote the best poem ever! It was a part of the poem that we wrote together for an eurythmic porformance produced by the Steiner kids.

"Janne, Janne
Kaverin, kaverin
Tiedätkö Sodankylä on paskaa?
Paskaa kanasta
Poron paskaa?

Haluatko kaunis koirat?
Tiedätkö missä koirat nukuu?
Minä tiedän
Ei Sodankylässä

Janne, Janne
Kaverin, kaverin
Menaa Kuopion
Elämä on helpoo siela!!"

All right reserved, of course!

In the morning we all wake up quite early and mostly just lay in our beds... I shared a bed with two funny people, the other woke me up by gazing at me and then they compared our skins... It was the easiest to pupate. The boys did the dishes.

A part of us took the bus home, I luckily got a ride back home. We stopped at a great bar called Pub Parooni: a coffee + a bun cost 1e there. The bus drove by the bar but we still were in Helsinki way before it...

We also stopped at the sign that said Petlehemintie.

On Saturday we had the official farewell party at the Mexican's place. It was nice! I bought some Finnish food for him. He did possibly the best caipirinha and espresso coffee ever! It was funny to drink them both on the balcony. Inside the appartment it was even warmer than outside, everyone was just sweating. But it didn't matter. We had fun anyway. I sat with the comic girls (huorakerho, as the Mexican says) on the floor of the balcony and chatted. At some point our gang headed towards Helsinki. The Mexican was supposed to throw a coin and decide were we would go: Loose or Belly. I think the thins didn't go quite democratic cause people made him throw the coin again and again, so far that finally we went to Belly.

On our way to Belly the boys found a shopping trolley on the street. Kobra climbed in it and the soulja boy took the charge. Haha, I laughed so much! We had fun in Belly, too! Talked, danced, drunk. People started leaving around 2 o'clock but a few of us stayed. We had a melancholic conversation with the Mexican on our way home. I think it all was too much for me: people leaving and the world being so fucking unfair. But it's ok now. It gone be ok!

On Sunday I went to my parents' place and ate some really good Finnish summer food. I also had a great conversation with my Mom about the world being unfair and... that we just have to take it. Then I saw Sussi and we went to the Töölö bay with some food and cold drinks.

And there was a great storm. Although it wasn't that great in Pori at the festival... but it looked great from a safe balcony. Took some photos. Sat inside and listened to Juhani's "Hey jos sä näät".

On Monday a few of us went to the Mexican's place and helped him survive the chaos and take his luggages to the airport. We had fun, I think it's best that way. I hate goodbyes but this wasn't a miserable one. The Mexican ate his first and last (thus far!) cinnamon bun at the airport. He said "nähdään ensi viikolla" and that's how it goes!

Hell yeah! Fuck yeah!

2010-08-02T08:49:00.017+03:00

Kreizi ääs viikonloppu. Huh. Elossa ollaan? Ja duunissa viimosta viijään! Eli eiköhän se tästä nyt sitten. :) Loppuviikosta aloin oleen henkisesti aika loppu duunissa kohtaamieni asioiden takia, joten tarvitsin joidenkin parhaiden tyyppien seuraa. Torstai-illalla aloitin jo yhteiseloni uudelleen Sussin kanssa. Me ollaan brothers from different mothers. Selvittyäni perjantain duunipäivästä suuntana oli ekaa kertaa tänä kesänä Kuningassoundi-klubi. Parasta stadin kesissä, ainakin melkein! Pari kertaa aiemmin on pitäny tänä kesänäkin suunnata sinne, mut aina on joko satanu tai ollu jottai muuta. Huonon onnen Kuningassoundi. Hypättiin Pasilasta samaan dösään Sussin kaa ja paukittiin mestoille. Itse tekemäni sangria oli maailman huonointa, johtuen ehkä sekoitussuhteesta. Mut kyl se viilens. Istuttiin siel vähän kauempana ravintola Helsingen ulkopuolella. Ite ravintola-alue tais olla aika täyteen tungettu viimeistään, kun Raappana alotti keikkansa. Mun ja Sussin taustakuoro yhty lauluun Kasvonpiirteiden kertosäkeen kohdalla. :D Törmäsin myös pitkästä aikaa Vilijaanaan! Ihana tyttö! Sovittiin pyöräreissu tahi muu viihdyke ens viikolle. Myös Lahden jäbät oli tietty representtaan, vähä jäädyin tilantees, mut ei siin mitää. Koitan olla ylitte jo!

Jossain vaihees meni khäpy, joten täytyi paukkaista Vallilaan puistoon. Siellä perusposse, jollai oli kuulemma jopa ollu ikävä mua! Lämmittää sydäntä tuollainen. Siin oli kans yks rändom jäbä pitämäs seuraa mun porukalle, jotenki aina hiukan surullista nähä ihminen ihan kuoseissa. Sossu vapaa-ajallanikin. Kävästii Epan kaupas aiheuttamas pahennusta! Neiti otti kyl käyntimme (joka oli osan porukast kohal jo toinen seniltanen) suhteellisen rauhallisesti. :) Mentiin sen jälkeen tsekkaan M:n uus kämppä! Ja kivahan se oli, kompakti, joskin helteillä lämpöinen. Toisaalta, Suomen suvi kestää silmänräpäyksen vain. Myös sotilas eli Auliksen jälkeläinen tuli mestoille. Fiilisteltiin moskeijaherätyskelloa ja suomiräppiä.

Magneetti oli liian täynnä ja Städäriin makso tuhottoman paljon sisään. Pacifico it was then. Siellähän oli tuttu jos toinenkin. Musiikki oli tiskijukasta päätellen hyvää, joskaan ei välttämättä kovin hyvin soitettua. Pikkuveikkakin oli mestoilla ja ihan ait, vaik vähän nihkee, niiku usein. Sanoin sille täs viikonloppuna, et parempi olla hullu ku ilkee. Eiks se näi mee? Kyllähän se kiltisti taas lähetti tsemppaus- ja anteekspyyntöviestejä. Mut ei ne sanat, vaan ne teot. Vai?

Sit lähettii random possel jatkoille Brahen kentän puistoon. Jäbät laski skedellä nurtsimäkeä, Epa kierrätti piirustusvihkoaan ja mimmien käsistä löyty mielenkiintosia tatuointeja seuraavana aamuna. Sussil oli sen Pacificost löytämät arskat pääs, vaik oli pimeetä ja sato. Nehän osoittautu sitten Koobran laseiks. Annetaan hyvän kiertää! Vähän tirautin DJ:n perään. Tai sen perään, et kun ei kenekään kanssa natsaa, senkään. Vaik se pyys mun numeron ihan sitä varten, et jos leikittäis kavereita sit joskus, ku se käy keikal stadis. Never trust dem skater boys, nah!

Huuh. Jäätävä meininki lauantaina. Sain itteni onneks ikuisuuteen Herttoniemeen asti raahattua. Siel oli aluks vähän juminen meininki vai oltiinks me jumis? Koobraa mentiin siis hyvästeleen, vaik todellisuudes se lähtee vast tän kuun loppupuolel (onneks!). Se teki maailman parasta nachosettiä (vielä toluissakin). Myös norsujuomaa kierrätettiin. Barbapapa-pehmolelu sai kyytiä ja poikien kämpän seinässä oli Australian muotoinen "asbestiläikkä". Kirjahyllystä löyty kaikkee kivaa kans, suurta maailman atlasta ja Kuopiosta kertovaa kirjaakin. Dusasin Koobralle personoidun mixtapen vanhan c-kassun päälle. Sen kassun sain siis yhelt jäbältä, joka oli saanu sen ilmaseks jostain Kotkan kirpparilta. Sis. mm. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Koitin sit dusaa sillee, et siihe biisien väleihin jäis välil kuuluun sitä alkuperäistä kasettia. Ilmeisesti toimi?

drinksut

Australia

design by Maija S

Pakollinen hanuri & melodica -orkestointi piti jossain vaiheessa myös aloittaa. Lisäksi sain kuulla mulle improvisoidun kappaleen pariin otteeseen. Jotain synaakin taisi tulla soitettua. Naapurit varmaan fiilas! M.I.A:n tahtiin tanssittiin, kovia sanoja oli myös Taiteilijaelämää, Erittäin hyvä, ellei täydellinen ja What Is Love. Lopult sain onneks kyydin kotiin, sit vaa nukkuun.

Seuraavana päivänä oli liskoja. Jouduin taas tänä kesänä skippaamaan Lintsin reissun, vaikka Tepa sano, et ois voinu järkätä vapaalippuja! No can do. :( Keikutti kyl muutenki ihan tarpeeks. Käväsin porukoilla, äiti halus yytsiä tanskalaisen freestylevideon uudestaan ja uudestaan. Sit taas Sussi-timeä. Haettiin piristävää ruokaa ja juomaa ja istuttiin kivoille kaltseille siihen Finlandia-talon taakse, maisema oli kaunis ja Töölönlahti syvän sininen. Ihmisiäkin oli jos jonkinlaisia, yks surumielisen näkönen jäbä kittaamassa yksin olutta.

Haettiin safkaa. Tsempattiin toisiamme. Alotettiin musta viikko yhessä.

Haluisin olla skarpimpi, vähemmän häslä, kivempi, parempi, vähemmän pohjalla. All dat shit. Ens elämässä? Kauheit klisheit, mut aina ei jaksais herää meikäläisenä tai esim. edes joka toinen päivä.

Heeelgaaa!

2010-07-27T18:59:00.013+03:00

Otsikon ymmärtää vain asianomaiset!

Lähettiin tosiaan Vilin kanssa splash!-festareille itäiseen Saksaan. Ei, ne ei oo ne festarit, joilla tapahtu kauheita. :/ Järkyttävää! Ihmiset soitteli sunnuntaina kuultuaan, et jossain saksalaisil festareil oli kuollu ihmisiä. Pisti miettimään kyllä.

Suoraan duunista, suoraan asiakastapaamisesta, Vilin äitin kyydillä. Luxus.

Berliinin kenties tärkein nähtävyys tuli tsekattua lähes reissun alussa. Myöhästyttiin paril minuutil junasta, minkä seurauksena "jouduttiin" vähän hengaileen Berliinin päärautatieasemal mm. Starbucksin superihanien fruitieiden jäähdyttäminä. Mä myös meen ihan pähkinöiks aina tavallisissa kaupoissa ulkomailla. Siellä on kaikkea niin hienoa! Hengattiin sit kaupas ja meikä fiilisteli kookoskauneustuotteita ja kuivattuja hedelmiä...

Lopulta taisteltiin tiemme parilla junalla ja shuttle-bussilla perille. Dösää venaillessa ruotsalaiset jäbät rupes jubaileen ja pyys ystävällisesti niiden leiriin! Kun oltiin perillä, oli jo pilkkopimeetä ja sato kaatamalla. Leirintäalue vaikutti mielettömän isolta ja sekavalta. Ryhdyttiin kasaan telttaa, mutta sehän ei ollukaan ihan niin iisi juttu. Joku tunti siin meni? Ei ihan. Lopult se meni siihen, et neljä ruotsalaist jäbää kasaa epätoivosesti sitä ja me Vilin kaa seisotaan siin sivus. Svenska pojkar. <3

Meininki teltassa oli melko hc ja gangsta. Maailman oudoin ja paras teltta. Finnish tent puzzle.

Aamul sää ei edelleenkään ollu kirkkain, mut ei siin mitii. Vähän näkymää teltan suulta. Tossa katoksessa on saksalaisia jäbiä, jotka kyttäili välillä vähän ärsyttävyyteen asti. Sinisest teltast helpompi arvaa.

Kävästii läheises pikku kyläs (ihana mesta! Vaikee nimi) Lidlis shoppailee. Matkal tutustuttii paremmin aamiaisel tapaamiimme suomalaiseen ja ruotsalaiseen mimmiin ja kuulin kaupan hyllyjen välis myös jäbien puhuvan suomee (pakoiltiin niitä, myöhemmin tosin huonommal menestyksel... :D) Parin euron Lidli-viinat ynnä muut tuntu innostavan festarikansaa. Sit käytii yytsiin ite festarialuetta - yllä oleva kuva on matkalta. Matka leirintäalueelta festarialueelle oli teipattu umpeen (siis lyhtypylväät ym.), ettei siihen vois bommaa tai liimaa tarroi. Mut onnistuu se suoraan tielleki. Mitäs tos lukikaa? Äitin rakkaan Cristophin piti kai pysytellä pois paheellisista hommista?

Tämmöst siistii katutaidetsettii oli esil hyvän asian (vettä Afrikkaan) puolesta, kuvassa Ghostface.

Skedeyst oli toki kans! Jäbät veti aika hyvin, ei oo kuvaa mun suosikista. Siel oli myös sellai about 13-v jamppa, jota tää yks suomalainen mimmi fiilisteli haha!

Heja Sverige!

SPONGEBOB CRAZY TATTOO! Kummal on koviksempi tatska? Tosin toi Vilin Sponge-Bob ei oikeen näy...

Eka tsekkaamamme keikka! Tech N9ne, ihan yllättävän hyvä! Niil oli hyvä meininki, sopiva poppoo alottamaan. :)

Parhaat mimmi-dj:t ikinä? Fagget Fairys. Soitti mm. todella päräyttävää dubstepiä ja toi toinen mimmi toastas siihe päälle! Tuli tanssittua. :) Ei vaa vetäny kauheesti possea toi (no oli enempi tilaa sit).

RAEKWON! Jäbä veti paljon Wu:n biisei ja tietysti myös Ice Creamin. Tuplav:t oli pystys jou!

Toi Ferropolis, mis noi festarit järkättiin, on mielettömän vaikuttava mesta. Joku vanha satama tms? Se on sellasen järven rannalla siis. Woa!

Saksalaist settii, Kool Savas. Näil oli ihan mielettömät valot! Ja pyrotekniikkaa hohoo! Biisit kuulosti melko hyviltä, mut mul jäi sillee kokemus huonoks, et ku en ymmärrä saksaa... jostai biisist erotin vaa, et ne räppäs YouTubest ja Facebookist. :D

Suomityttö kipus vähä näyttään muuvejaan drum-n-base poppoon tahtiin.

Mr. Vegas! Oli aika huono äänentoistomeininki tol laval, jol se esiinty. Se oli rannal ja se hiekka, märkää kun oli, upotti aika pahasti. :D Mut ei siin ketää sit!

NAS AND DAMIAN MARLEY! Tuolt erottaa ehkä epäselvän valaistun Afrikan? HUHUH!

Siellä ne niiden naamat on, Afrikka myös ja Etiopian lippu heiluu. "Just to mention, just to mention Africa..." Oh, oli se siistiä, ku ne veti omii biiseiki. WELCOME TO JAMROCK! Ja vikana As We Enter. :) Rupes pillityttää, ku noi veti Strong Will Continuen. Ku tuntuu, et ei täs jaksa jatkaa. Hah!

Sit vähä paukkastiin suomalaisten leiriin, tosin jäbät oli vallottanu lahjakkaasti yhen saksalaisen huvilateltan hah! Sillä oli hieno kynttiläkin valasemassa. Freestylesettejen aiheena mm. Cheeck ja makaronikivääri. Tuli naurettua!

Suht siisti ruotsalainen teltta. "Saatanperkele"!

Meidän teltta on kuitenkin paras.

Brother Ali on yhtä valkoinen kuin aina! Oli ehkä mun suosikkikeikkoi, koska siit jää aina niin hyvä mieli. Sen itseironiasta ja tsemppaamisesta. "If you think you're ugly and still love your self - throw yout hand in the air!"

IAM!!! Teiniajat muistu kertarysäyksel mielee, tuli kylmät väreet näiden biiseist. :) Ne veti mun suosikin Lendemaininki, tosin oltiin kävelemäs pois päin. Ja tol yhel jäbäl katsomos oli siisti hattu. :D

Boot Camp Clikin keikasta en henk. koht. voi sanoa muistavani kovin paljoa, mut oli se varmaan ainakin hyvä? Löyty onneks videomateriaalia ja kuvia........ en ole ylpeä itsestäni.

Graffitiseinä on jo aika kehittyny tos vaihees ja posseahan on myös.

Gentleman! On se niin kovin ihana!

Välis piti vähän vetää nuudeleit. Oli ehkä muute parast ja halvint festariruokaa ikin? 4 euron kasvisnuudeleit söin öö joka päivä?

WUTANGWUTANGWUTANWUTANG! Oli nii sikan imuu tuol ees, et oli pakko päästä poies. Menin siihe sivummalle seuraan keikkaa ja lopult taakse istuun portaille. Oikeen hyvin se niinki hoitu. Huhuh! C.R.E.A.M. and all dat!

viimeset piissit <3>

Gräfenhainichenin juna-asemalta puksuttelin sitten kotio päin.

Mitä täs nyt sit sanois. Kyl mä oon valmis lähteen uusikski. Olihan tuol ihan hiton kova meininki ja aika kultaa muistot ja silleen. Oon vaan tosi huono sosiaalisis tilanteis ja isois porukois. Mun on vaikee löytää paikkaani ja tosi helposti tunnen itteni ulkopuoliseks, osattomaks ja epänormaaliks. Kai sitä pitää sit vaan opetella. Naurua oli kuitenkin paljon, mitä muut vois olla, ku tanskalaiset jäbät vetää freestylee siitä, et kuka voi lainaa sytkäriä. Oli myös kiva aamuyö, eikä aina pidä täydellisesti klikata sen ihmisen kaa, et sen kaa vois ostaa kaakaoo ja tuntee hetken, et tällast se kai on tyttöystävillä, kun ne voi piiloutuu ison hupparin sisälle.

Mul on vaan niin paljon opittavaa.

Viime päivät on ollu henkisesti haastavia. Duunissa on ollu kova kiire, mikä on toisaalta kivakin. Sit oli yks huostaanotto. Jäin ylitöihin. Olin aika rikki. Kaks sulosta pientä ihmistä, jotka on joutunu välikäteen. Toinen oli vähän niiku mun pikkuveli 10 vuotta sitten. Tietää liikaa, ne pienet ihmiset, eikä niillä ees oo täällä Suomessa ketään. Kun ne kysyy, et miten ne pääsee nyt fudisharkkoihin ja kuka hoitaa koiranpennun. Mä meinaan itkeä niiden kanssa...

Julma maailma, ja julmemman siitä tekee se, ettei suurin osa ees tiedä, et tämmösiä juttuja tapahtuu. Jatkuvasti. Yöllä mietin niitä pieniä ihmisiä nukkumassa vieraissa sängyissä, niiden vanhempia muualla, särkyneitä, kipeitä vanhempia, kuitenkin äiti ja isi.

Kuja kutsuu kilarikavereita

2010-07-19T09:45:00.016+03:00

Paljon asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Enimmäkseen hyviä. Sellasia kuin Ceebrolisticsin "Hyviä juttuja" -biisissä. Sellaisia päiviä.

Rankkoja juttuja duunissa, tosi rankkoja. Niiden jälkeen olin kovin puhki, enkä jaksanu yhtää enempää lokaa. Mä yritän välittää, olla kiva ja täydellinen, mut sit en oo mitään niistä, kun voimat menee duuniin. Vaikka käännänkin asiat huumoriksi (koska onhan näissä jutuissa välillä aika paljon hitonmoista tragikomediaa!). Liikaa kaikkea. Kun ois vaan duuni ja sen lisäks aurinkoisia iltapäiviä, mut arkeakin on pyöritettävä. En mä sovi tähän aikuiseen elämään, tää on mulle liikaa.

Ja ihmissuhteethan painaa aina, tai niiden puute. Ei kestä olla baarissa, kun tekee mieli vaan haihtua pois. Kun en tunne itseäni sellaiseksi, tarpeeksi hyväksi, vaikka tiedän, ettei mun pitäisi olla tarpeeksi mitään, koska muka olen jo. Miten se sit menee näin? Ja niin monella kaverillakin tällä hetkellä. Me haaveillaan jostain ihan muista ja saadaan rasittavia tekstareita vääriltä tyypeiltä. Miks se menee näin, HÄ? Lauantaiyönä steissillä kiehtovat skedejäbät saa mulle itkun kurkkuun. En mä tuu koskaan tuntemaan teitä, en mä oo ees samasta maailmasta. Mut no can do, godloveugly. Vaik se on ulkokuorta se, miksei kukaan nää mun sydäntä?

Jos nyt niihin ilosiin asioihin? On nimittäin ollu pirun siistiä kotirosmojen kaa. Jos ois vaan kivoi kavereit ja aurinkoa? Miksei se natsais. Keskiviikkon käytii Epan kaa istuskelee Tokoinrannas jätskin ja Frezzan kaa. Koukutumme kesäisin jääkahvii. Oli taas vähä päivitettävää! Sit torstaina piti olla piknik, mut taivashan tietysti repes heti, ku pääs ulos toimistosta. Ei siin midii, ruoka oli hyvää eniveis ja pysty fiilisteleen tulevia piknikkejä.

Sit oliki jo viikonloppu ja huh mikä viikonloppu oliki! Perjantai alko rennoilla skumpilla, Eazy knowz how 2 celebrate. Sil oli kyl joku alennuskuponki, et skidisti feikkii luxust, mut se on vaan oikein! Kaarnast oli kiva yytsii ohi kulkevii ihmisiä ja muut sellast. Ja hyvät jutut oli tokkiinsa kans. Sieltä sit Alppariin vähä istuskeleen, eväänä sipsejä ja karkkia. Eazyn mummopyörä sai koristeekseen ilmapallon. Jossain vaiheessa valuttiin hiljakseen Kutoselle päin Sussin ja Epan kanssa. Jonkin aikaa siellä viihyttiin ja tuli tehtyä välikuolemia sinne sun tänne. Sit paukittiin Roskaan, mut sieltähän olikin jo kadonnu se posse, jonka takia sinne lähdettiin. Herrat seisoskeli nurkan takana kadulla. Osa lähti Kaivolle (epäarvostus) ja osa Beeffiin, meki sit sinne Pihveliin, niiku vähän liian usein. Perussettiä, voisin sanoa.

Lauantaina koomassa piti paukkia rannalle. Jääkahvia! Ihanata säätä! Upeaa seuraa! Vilvoittavaa vettä! Maailma oli hetken kaunein paikka ikinä. Rantahiekka oli lämmintä ja meri kimmelsi. Viivyimme tovin jos toisenkin rantsussa. Epa teki myös seuraa meille. Lopulta lähdettiin ostamaan herkkusalaattia (Kampin K-kaupan edestä saa sillai kivasti valkattua melkeen mitä vaan omaan salaattiinsa!), parkkeerattiin Töölönlahdelle. Sielläkin oli kovin kaunista. Hiukan harmitti, että kamerasta oli patterit loppu. :/ Töölöönlahelta möngittiin Alppariin. Siellä oli siistit avaruusmusiikkibileet, joskin vähän liian lukuisa määrä cyber-hippejä. :D Vaikka onhan ne ihan intressantteja. Oli ihaninta maata siinä maassa ja tuijottaa taivasta avaruusmusiikin raikuessa. Puskettiin Sussin luo fiilailemaan musiikkia ja pohtimaan seuraavia liikkeitämme. Lopulta päädyimme käväisemää Pacificossa, jossa oli todella hyvää musiikkia ja huvittava meininki. DJ:t oli parhaita, koska ne fiilisteli sitä musiikkia niin aidosti innoissaan. Yhdet jäbät kävi vuorotellen iskemässä kaikkia tyttöporukoita. Me oltiin niiden ekoja uhreja, se keskustelu kilvoitti kyllä kunnon naurut. Sussi sai kuulla, että "Sä oot varmaan Negative-fani, kun oot niin negatiivinen". Jäbäl ei ollu huumorintajua? Kotiin päin neitonen oli lähtenyt tanssiaskelin, pokea nauratti. Siellä soi Palefacen Talonomistaja-biisi, joka on oikeasti TODELLA hyvä ja enteilee kyllä hyvää miehen ekan suomenkielisen levyn suhteen.

Sunnuntai ei onneks ollu ahistussunnuntai lainkaan. Kiva sunnuntai sen sijaan. Jopoilin hikipäissäin rantsuun, siellä pääs onneks vilvottelemaan. Siinä tovin oleskeltuamme suunnattiin ehkä parhaalle pizzalle vähään aikaan. Voi jösses, jos mun pitää joskus tilaa pizzaa, nii tilaan sen takuulla sieltä! 8 eurolla sain neljän täytteen pizzan (herkkusieni-ananas-feta-valkosipuli), salaatin salaattipöydästä, juoman, ja kahviakin ois viel saanu! Hyvä diili, tai jotain? Telkkarikin oli auki ja siinä ois saanu mielensä mukaan vaihtaa kanavaa, työntekijä puolestaan tuli asettelemaan tuulettimen niin, että se oli meihin päin. :D Paukittiin viel kaupan jätskiostosten kautta Huopalahen rantaan (se kaupan poika oli tosi aww ku sano kaikille mukavaa päivänjatkoa tms!), siinä keskellä apiloita hippeiltiin. Nice!

Nyt onkin kiireviikko eessä, duunissakin on oikeen saanu juosta, huh... Ja pian festarireissuun! ÄAWJKLQNZLWASLA

splash!-festival here we come

2010-07-18T20:42:00.013+03:00

22.-26.7. reissussa. Saksassa. Jollain superfestareilla!

Oon jo etukäteen melko fileissä ainakin näistä:

Jr. Gong & Nas!

Wu-Tang Clan!!! WU TANG WU TANG WU TANG!

Raekwon

IAM, täst tulee nii mielee teinivuodet!

Brother Ali! Oli ehkä kovin ainaki, ku Suomes näin, peittos pääesiintyjän mennen tullen :P

Gentleman, jota tulikin jo hehkutettua

Masta Ace & Edo G (toivottavasti ehin näkee nää, ku nää on vast sunnuntaina!)

...Masta Ace on tosiin yksinään viel klassisempi:

Voi khyllä!!!

Mr. Vegas, tekee jo nyt mieli tanssahdella

Boot Camp Clik

Kaiken ton lisäks... skedeystä, graffiteja, breakdancea, mc-battleja... About kaikkee, mitä nainen tarvitsee? Plus maailman hehkeintä festariseuraa aka Vili Wilperi! Huhuh! :D Täst on paree tulla siistiä. AAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!

P.S. Uus kämppis - check.

Viidakkorumpu

2010-07-16T08:29:00.003+03:00

Pakko kai mainostaa.

"Hei! Kivasta 60 neliön kimppakämpästä vapautuu huone syyskuun alusta. Vapautuva huone on noin 17m2 ja siitä on kulku kivalle, lasitetulle parvekkeelle. Huoneeseen kuuluu myös vaatehuone.

Asunnossa on tilava keittiö ja kylpyhuone. Asunto on jokin aika sitten remontoitu ja hyväkuntoinen. Asunto sijaitsee n. 100 metrin päässä Pohjois-Haagan juna-asemasta, jolta pääsee Helsingin keskustaan junalla 10 minuutissa. Myös bussiyhteydet ovat hyvät. Pohjois-Haaga on rauhallista ja luonnonläheistä seutua. Huoneen vuokra on 375e/kk, sis. vesimaksun ja Internet-yhteyden.

Etsin omanhenkistä kämppistä, joka osaa asua kimppakämpässä. Olen itse 22-vuotias viidettä vuotta valtsikassa opintoja aloittava tyttö. Otathan sähköpostilla yhteyttä, mikäli kiinnostuit! annanad@welho.com"

"Tää kansa flippaa helteistä"

2010-07-12T10:35:00.009+03:00

Pakollinen kesäbiisi. Vaik oikeesti meil on ollu hullun kivaa, toi vaan alkaa soimaan pääs kuumis lähijunis. Ja tottahan se on, suomalaiset joutuu kestään aika ison lämpötilan muutoksen. Pari kuukaut sitte tyylii oli 60 astet kylmempi lol.

On ollu lisää fudista himassa. Oli kivaa, ku faija pistää aina parastaan tarjoiluun suhteen. Se on liikkis ja sen kaa on nii sika siistiä kattoa fudista.

Keskiviikkon piti käydä vähä edustaa Maijan näyttelyn tiimoilta! Eli Kutosen terdel Rrrymy Goes Patio -klubil. Se oli jotenki nii siistiä! Et jengi katteli niit Maijan sarjiksia siel! Huhuh... :) Ylpeä olen. Ja musiikkiki oli hyvää kyl. Sen jälkee kävästii yytsii yks fudismatsi hyväs seuras ja tapaksia vatsas Café Talossa. Selostaja puhu jotai kristalliporoista tai -puroista ja myöhä naurettii.

Perjantain ihme sekoiluu hyväs seuras. Eka vähä Alpparis musiikin tahdis. Laastaripojatki tarvii laastareit hah! Sit vähä Redarii häröilee. Hyvää musiikkia, vaihteeks sympaattinen pikkuveli ja magee mimmidj, joka soitti mun toiveest lisää tanssihallia. Which iz great. Jollai oli jatkoi jossai ja toisil toisaalla.

Lauantain piti lähtee vähä lahnailee Munkan rantaa. Se kiva pieni ranta siel. Heitin talviturkin. Seuran oli upeet Sussi ja Anni. Hauskaa oli! Niillä rannal kerätyil voimil jakso jopa Helmin synttäreille...

Mul oli Helmille eli Ritulle tollai duunis tulostettu esite naisten väkivaltaisuudesta. Sit kasviskeittokirja ja Maijan ja Antonian kaa yhes ostettu lahjakortti Pitkämieheen(!). Ritu sai sikan siistei lahjoi, ehkä siisteimpien joukos sille kirjotettu räppi ja erinäiset performanssit. Ite leivotut maailman parhaat muffinit (taustalla). Sikan hyvää sarjiksia ja leffoi. Noh kai se ansaitseeki!

Pihal oli lahnoi. Mut ei kai se lahna lahnasääl muut voi ku lahnailla...? Helmin talon sisäpiha on ihanin.

Sunnuntain skidisti lisää rantaelämää. Sussi seuranani taas. Sit MM-finaalia yytsiin himaan. Täytyy sanoo, et oikee joukkue voitti. Olin vaa tosi pettyny ja surullinen, et finaali meni nii rikkomiseks. Mut ei kai siinä... ois ollu kiva nähä viel enempi noit kisoi!

Huh... hellettä.
Duuni on ollu rankkaa, mut rankka se on elämäki.

Oon taas about rakastunein tähän mieheen, onneks koht on splash!-festarit ja se on siel! Jotkut ehkä ymmärtää, kehen nään tos yhdennäkösyyttä. TAI JOTAI... Niin ja siis onha nää biisitki iha hyvii KÖH...

Big up!